perjantai 6. toukokuuta 2016

Sokerikakkupohja gluteeniton

Äitienpäiväksi tulossa täytekakkua, joten pitihän se pohja ensin paistaa. 
Kinuskikissan sivuilta löytyi helppoakin helpompi pohja - löytyy joko linkistä ja alta - olkaat hyvät:)




SOKERIKAKKUPOHJA Gluteeniton


4 munaa

sokeria

gluteenitonta jauhoseosta

perunajauhoja
1 ½ tl leivinjauhetta


Kakkupohja valmistetaan  laittamalla kulhoon”kaikkea yhtä paljon”. 
Riko 4 kpl munia lasiin. Mittaa toiseen lasiin saman verran sokeria. Lisää sokeri kulhoon.
Lisää munat kulhoon ja vatkaa vaahdoksi.
Voitele ja korppujauhota (huomioi korppujauhojen gluteenittomuus) vuoka (∅ 22,5-24 cm).
Myös jauhoja tulee yhteensä saman verran kuin munia. Jauhoista puolet on gluteenitonta jauhoseosta ja puolet perunajauhoja. Yhdistä leivinjauhe jauhojen kanssa.
 Sekoita munavaahtoon jauhoseosta pienissä erissä. Kaada taikina vuokaan.
Paista 175 asteessa alatasolla noin 40 minuuttia. Kumoa ja jäähdytä.


Tämä Claes Ohlson:lta joskus hankkimani siivilä on aivan ykkönen leipoessa. Paljon helpompi kuin perinteinen siivilä. Kädensijasta painamalla siivilästä sihtautuu jauhoja taikinaan. 






Kakku nousi hyvin ja irtosi myös vuoasta helposti. 
Nyt vain odottelemaan sunnuntaita, jotta pääsen koristelemaan. Vielä en oo päättänyt tuleeko mansikka-kermakakku vaiko kinuski-kerma, molempi parempi! 
Mikä on sun suosikki täytekakku?

-Maiccu


6 kommenttia:

  1. Pelkällä perunajauhollakin voi tehdä koko kakkupohjan jos ei esim tarvitse muuhun tuota gluteenitonta jauhoa. Ihanaa äitienpäivä viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä huomio, kiitos Nanni :) Samoin sinulle, aurinkoista äitienpäivää ja viiknloppua!

      Poista
  2. Mansikka-kermakakku on minun lemppari!

    Hienolta näyttää tuo kakkupohja!
    Meillä ei taideta tehdä kakkua ollenkaan. Äidin luona on sitten kakkua!
    Ihanaa perjantai päivää sinulle!☀️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille taas tulee mummit ja aikuiset lapset joten leipominen jää mulle :) Taidan tehdä kompromissin, kinuskikermakakun johon tulee mansikkaa ;) Aurinkoista perjantaita myös sinulle Sari :)

      Poista
  3. Ihanalta näyttää! En ole mikään intohimoinen kermakakkujen syöjä, mutta juustokakut, erittäin töhnäiset mutakakut ja porkkanakakut maistuu. Mutta kaikkein suurin intohimo ja mielestäni paras kakku on Svinhufvudin kakku. Mies ja tytär rakastaa palavasti mansikka tai kinuskikakkua. <3

    Ihanaa äitienpäiväviikonloppua Maiccu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään noista samoista, mutakakkua jädellä nam ja juustokakut kans tosi ihania. Ostin nyt valmista porkkanakakkua sunnuntaiksi myös, sekin taivaallista. Mulla viime kerrasta Svinhufvudin kakkua on ikuisuus, mutta hyvää sekin oli.
      Ihanaa viikonloppua ja äitienpäivää myös Tiia <3

      Poista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥