*kaupallinen yhteistyö Muutos.net kanssa
Joko ehdit odottaa tätä päivitystä?
Ensimmäiset kaksi viikko alkaa olla taputeltu ja millä fiiliksillä.
Se selviää tässä matkan varrella kun kerron, mitä kaikkea viimeiseen kahteen viikkooni on mahtunut.
Jos et ole vielä lukenut mistä kaikki alkoi, voit palata niihin ajatuksiin
tästä.
Viikko 1
Valmennuksen uusi materiaali julkaistaan aina maanantaisin.
Sunnuntai-iltana mutustelin irtareita Netlixiä katsellessa ajatellen, etten ehkä saa karkkia kuin seuraavan kerran joskus vuoden päästä!
Tämä kuvaa hyvin mun sokeririippuvuutta, on niin vaikea kuvitella elämää ilman sokeria,
mutta silti tiedostan että se on suuri(n) syy mun kertyneisiin kiloihin
Olen tosin napsinut pullaa, keksejä, jätskiä, ruissipsejä (lista on loputon) muun syömisen ohessa, joten saattaahan nekin olla osana pyöristymiseen.
Kun ensimmäinen maanantai valkeni, kuuntelin valmennuksen ensimmäisen osion ja mitä ihmettä?! En saanutkaan muuttaa vielä mitään ruokailuun liittyvää!!!
Olin koko viikonlopun valmistautunut henkisesti luopumaan kaikesta rasvaisesta ja sokerisesta,
mutta nyt ei pidäkään tehdä mitään muutosta. Vielä.
Sen sijaan tehtäväksi tuli tarkkailla ruokailujani ja pohtia syömisen taustalla olevia tunneperäisiä syitä.
Mielenkiintoista, sillä todellakin minut ohjaa karkkipussin rapisteluun sekä tunne että tapa.
Olen tottunut hemmottelemaan itseäni iltaisin, kuin palkiten kaikista päivän suorituksista.
Mulle ei ole ollenkaan ongelma olla syömättä karkkia päivällä, vain ilta on se pahin ajankohta eikä karkkia korvaa taatelit, marjat, hedelmät, kaikki on kokeiltu.
Vaan tässä kohtaa on ryhdistäydyttävä ja muistettava että olen osannut elää ennenkin ilman arkikarkittelua kun olen niin päättänyt, joten uskon että vaikkapa vain yksi karkkipäivä viikossa
on mulle jatkossakin hyväksi.
Omien ruokailujen pohtiminen saa aikaan paljon ajatuksia.
Tykkään syödä säännöllisesti, 3-4h välein, koska silloin ei tule nälkäkiukkua ja herkkuja on helpompi vastustaa.
Aloin jo vuoden vaihteesta kiinnittää huomiota ateriaryhmiin, kun joulun tekosyy oli käytetty.
Aamupala mulla on aina aika sama, lounas jää kotona ollessa joskus välistä syön sen sijaan banaanin tai rahkan ja iltapäivällä saman toistepäin ennekuin on ruoka.
Syön joko samaa kotiruokaa kuin muu perhe tai teen itselleni kasvispainotteisen ruoan.
Joskus syön kasviskeiton tai salaatin.
Nyt olen kuitenkin yrittänyt syödä kevyen lounaan ja päivällisen samaan aikaan kun muu perhe,
näin ei tule nälkä.Tämä siis vuoden alusta.
Tässä mun päivän ruokarytmi:
AAMUPALA klo 8-9
-kaurapuuro (kaurahiutaleet marjoilla)
tai
-tuorepuuro (mantelimaito, kaurahiutaleet, jugurtti/rahka, marjat/hedelmät)
tai
-100 % kauraleipä, ohuelti margariinia, 6% sulatejuustoviipale tai kaksi, kalkkunasiivu, kurkkua
LOUNAS klo 11-13
-kevyt salaatti(kana, lohi, feta)
tai
-keitto (jos kasvis lisään raejuustoa) ja syön
samalla 1-2 ohuelti margariinilla voideltua näkkäriä
VÄLIPALA klo 15
-rahka
tai
-jugurtti myslillä
tai
-hedelmä
tai
-välipalapatukka
PÄIVÄLLINEN klo 17
-kotiruokaa vaihdellen
ILTAPALA klo 20
-3-4 hapankorppuja ,maksamakkaraa/kevyt tuorejuustoa/kalkkunaa ja 2 siivua 6% sulatejuustoviipaletta + teetä
tai
- soijajugurttia, hedelmä/marjasosetta, mysliä, marjoja/hedelmiä
Jos on nälkä, syön molemmat.
Näin nopeasti vilkaistuna näyttää rytmitys olevan kunnossa ja jokseenkin hyvin myös
syömiset.
Ehkäpä määrissä on varaa vähentää ja jättää pois ne kaikki napostelut noiden syömisten välissä tai lisäksi.
AIKAA VALMENNUKSELLE
Merkkasin kalenteriin jo valmiiksi seuraavan kuukauden ajat valmennukselle.
Siis ne, jolloin kuuntelen tai katson luennot ja teen tarvittavat tehtävät.
Kun ne on merkattu kalenteriin, sille ajalle ei tule keksittyä mitään muuta.
Maanantai-aamu on ensimmäinen ja toinen perjantain alkuilta.
Se tosin saattaa joskus siirtyä
Tämä oli myös yksi viikon tehtävistä, varata riittävästi aikaa valmennuksella.
Voin kertoa, että vaikka mun motivaatioon kova ja kiinnostus valmennuksen sisältöön myös,
tämä ajankirjaaminen kalenteriin on silti välttämätöntä.
 |
Kuva viime kesältä |
LIIKKUMINEN
Yksi tehtävä oli miettiä, mikä on minulle mieluisin tapa liikkua?
Se on aika helppo, sillä se on ehdottomasti lenkkeily.
Lenkille voin lähteä periaatteessa (säävarauksella)
milloin vain ja koirien kanssa lenkkeilen jonkinverran jokatapauksessa..
Toinen on salilla käynti, tekeminen siellä toki vaihtelee ja tavoite on päästä jumppailemaan ihan kunnolla, kunhan selkä kuntoutuu. Nyt lupa kävellä juoksumatolla, crossailla tai tehdä yläkroppaa, jalkoja kevyesti tai vain venytellä.
Valmennuksessa pyritään löytämään pitkällä tähtäimellä kestävä tasapaino ruoan terveellisyyden, maun ja sopivien painonpudotusta tukevien annoskokojen suhteen.
Musta tuo lause on niin hyvä, se kuvaa samalla sitä mitä itsekin tältä valmennukselta haluan!
Laihdutusta tiukalla kuurilla kuvataan hauskasti rantapallon pinnan alla pitämiseen:
Hetkellisesti se onnistuu, mutta lopulta pallo ponnahtaa pinnalle tai sen yli.
Samalla lailla käy rajussa laihdutuskuurissa, sillä jokaista laihdutettua kiloa kohden
ihminen lihoo takaisi puolitoista kiloa kuurin jälkeen.
Totta ja näin on käynyt juuri mulle.
Perjantaina olikin sitten itsearvioinnin paikka. Pitäisi oppia sisäistämään valmennuksen ideologiaa ja havainnoida päivittäisiä tekoja ja valintoja.
Pinnan alta löytyy vähän rapsuttamalla paljonkin syitä syömiseen ja useimmiten se on yksinkertaisesti se että vaikkapa makeaan syöminen tuntuu hyvälle.
Illalla sohvalla telkkaria katsellessa on mukava mutustaa jotakin ja mieluiten hyvää, eli karkkia.
Tämä toistuisi joka ilta, jos en itse sitä jotenkin rajoittaisi.
Joko syömällä vähemmän tai olemalla syömättä.
Ruoka ei ole kohdallani se ongelma, söin viikonloppua lukuunottamatta salaatteja ja keittoja, jotka olivat hyvinkin terveellisiä.
Tehtävänä olisi myös etsiä liikuntalaji josta tykkään ja sanoisin että se on zumba, mutta en voi vielä aloittaa sitä. Asetin sen silti jo tavoitteeksi, huhtikuussa aion pystyä jo zumbaamaan.
Siihen asti se olkoon salilla juoksumatto, koska sinne voin mennä säällä kuin säällä ja milloin vain kelloon katsomatta ja siitä tykkään.
 |
Kuva viime keväältä, tähän pyritään |
VIIKKO 2
Odotin jo maanantaina innokkaasti jaa sitä mitä tuleva viikko tulee pitämään sisällään!
Nyt on aika kiinnittää huomioita
riittävään nesteytykseen ja nälän erilaisiin tyyppeihin.
Mielenkiintoisia aiheita, sillä etenkin veden juonti tuntuu olevan monelle haastavaa.
Itse olen tottunut jo puhetyöläisenä pitämään vesipulloa aina työpöydällä ja olenkin työpäivinä juonut helposti reilu litran ihan työpisteen ääressä.
Nyt kotona ollessa pidän vesikannua aina tiskipöydällä ja täytän sen yleensä illalla valmiiksi, koska tykkään juoda huoneenlämpöistä vettä.
Tämäkin on makuasia.
Tykkäisin juoda sitruunalla maustettua vettä, mutta se aiheuttaa mulle migreeniä joten sitä juon harvakseltaan. Sen sijaan laitan monesti mintunlehtiä, ei ne juuri makua tuo mutta aavistuksen ehkä kuitenkin.
Nälän eri tyypit taas on aihe, jota en ole koskaan aiemmin ajatellutkaan. Onko nälkää erityyppisiä?
Kyllä vain. Tunnistan näistä helposti:
- Jano
- Alhainen verensokeri
- Tyhjän vatsan nälkä
- Emotionaalinen nälkä
Vaihtelu ja ravinnonpuutos on varmasti vaikein tunnistettava.
Janoon on helppo napostella jotain pientä, kun on sellainen olo ettei tiedä onko oikeastaan pikku nälkä vaiko jano?!
Alhaisen verensokerin tunnistan siitä, että pinna kiristyy ja muutun kiukkuiseksi ja sitten alkaa särkemään päätä.
Tyhjän vatsan nälkä taas on se, kun vatsaa kurnii ja vääntää ja päällä on jo kiukku ja parhaassa tapauksessa päänsärkykin.
Emotionaalinen nälkä on mulla se itse ongelma. Syön täyttääkseni jonkin tyhjiön ilmeisesti tunnetasolla, mutten oikein itsekään tiedä minkä. Kaipaanko oikeasti vaikka vain hellyyttä ja päänsilitystä, mutta haen sen hyvänolon tunteen irtokarkeista tai jäätelöstä?
Vai haluanko palkita itseni kaikesta vaikka viime aikoina kokemastani?
Veikkaan jälkimmäistä koska mikään muu kuin makea, ei tyydytä makeanhimoa.
Koitan joka kerta herkkuja himoitessani kysyä itseltäni, haluanko pysyvän muutoksen
vai lisää läskiä?
No tiedätte varmaan mitä sisäinen ääneni vastaa, mutta silti vaikka haluan muutoksen,
joudun taistelemaan mielitekoja vastaan. Kuulostaako tutulta?
VESI
Vedenjuonnin lisääntyminen tällä toisella viikolla oli hyvä!
Huomasin että olen juonut keskimäärin vain litran puhdasta vettä päivässä ja nyt kun lisännyt sen kahteen, en kärsi samalla lailla siitä pikku nälästä ja kun juon lasillisen ennen ruokailua, tulen helpommin täyteenkin.
Veden juonnin hyödyt ovat siis merkittäviä,eikä vähiten painonpudotuksen kannalta vaan ylipäätään.
Näin ollen pelkällä veden juomisella olen kokenut että tämä toinen viikko sujui ruokailun osalta helpommin, kuin edellinen. Lisäksi oloon vähän kevyempi ja uskaltauduin vaa'alle ja olikin
pari kiloa lähtenyt. Nestettä juomalla poistuu nesteitä:)
Tämä muutosten tekeminen pikkuhiljaa, viikko kerrallaan on takuulla se salaisuus hyvään, onnistuneeseen painonpudotukseen sekä aikanaan siinä pysymiseen.
Ihan super iloisena ja innokkaana aloitan kolmannen viikon!
Jos yhtään mietin oisko tämä sun juttu, lähde ihmeessä mukaan - sillä hinta ei päätä huimaa ja valmennus luentoineen on tosi mielenkiintoinen.
Muutos-valmennus muuten valittiin vasta Suomen kolmanneksi tärkeimmäksi
terveysvaikuttajaksi
KLIK.
Jos taas vielä mietit, käy lukemassa yhden onnistujan Sisko Päivikön ajatuksia täältä.
(itse en hyödy linkkien klikkaamisesta millään tavoin)
SEURAAVA VALMENNUS ALKAA 4.2.2019
Jos vaatteet kiristää ja ajatus elämäntapamuutoksesta piristää:
tutustu ja liity:
tästä
Sellaisen asian halusin vielä kertoa, että sain vanhalta tuttavalta viestin, että
hän oli sisarensa kanssa lukenut blogistani tästä Muutos-valmennuksesta ja
sen perusteella he kumpainenkin ovat lähteneet tähän valmennukseen mukaan.
Mä olen siitä ihan Super Iloinen ♥
Viesti tuli aivan puun takaa ja kun kuulin että oma elämäntapamuutokseni on innostanut myös muita, se on paras palkinto minkä sekä bloggaamisesta että tässä Muutos-valmennuksessa mukana olemisesta voin saada.
Tilen jatkossakin kertomaan Muutos-valmennus kokemuksia kuukauden välein,
mutta instagramissa voitte seurata matkaani lähes reaaliajassa.
Tuleeko siellä juotua tarpeeksi vettä?
Heräsikö sinulle kysymyksiä valmennuksesta tai ajatuksia jostain muusta aiheeseen liittyen?
Mulle voi laittaa viestiä joko blogin/FB:n tai Instagramin kautta :)
Ihanaa, energistä uutta viikkoa ja muistakaa juoda riittävästi vettä!
Maikku