perjantai 23. heinäkuuta 2021

MÀDARAN SPF50 tuotteet

*Tuotteet saatu

Olen aurinkosuojista puhunut täällä blogissa monia kertoja, ja koska kyseessä on tärkeä asia - puhun jälleen. Etenkin näinä helleputkina ihon suojaus on ensiarvoista mutta toki iho pitää suojata aina kun se altistuu auringolle. Mä itse rusketun aika helposti, vaikka olenkin vaalea ja koitan parhaani mukaan vältellä palamista, siinä hyvin onnistunutkin. Suurin syy siihen on se, että käytän riittäviä suojakertoimia ja lisään aurinkorasvaa tarvittaessa useastikin päivän aikana.

Kasvoille käytän lähes poikkeuksetta ihan minimissään spf30, mutta mieluiten spf50. Sain Ruohonjuuresta testiin MÀDARA:n SPF50 tuotteet kasvoille, sekä kätevän aurinkorasvapuikon että voiteen. Tässäpä lyhyt esittely, tämän kesän lemppari aurinkotuotteista kasvoille.

 

MÀDARA PLANT STEM-aurinkovoide SPF50


Tässä aurinkovoide joka ehkäisee ihoa valoikääntymiseltä (kuivuus, rypyt, pigmenttihäiriöt) ja auttaa myös ihoa säilyttämään sen täyteläisyyttä. Aurinvoide sisältää luonnollisia ainesosia, kuten sinkkioksidia, reveratrolia, hyaluronihappoa ja isoampiaisyrtin kantasoluja- näillä se käy taistoon haitallisia UVA ja UVB-säteitä vastaan.

Itse käytän kasvoille tarjkoitettua aurinkosuojaa tietenkin kasvoille, mutta myös kaulalla ja dekolteella.
Voide on hyvin levittyvää ja sitä on helppo annostella reilusti.

Itse olen jo huomannut nimenomaan valoikääntymistä myös dekolteella ja siksi olen erityisesti kiinnittänyt huomioita nyt suojaamiseen ihan bikinirajaan asti.
 


Tässäpä näppärä aurinkosuojapuikko, jossa myös korkea suoja spf50. Puikkoa on tosi helppo levittää iholle ilman että kädet on rasvassa ja nuden sävy imeytyy ihoon ihan huomaamattaan. Aurinkosuojassa on keramideja, mustakuminaa ja tyrniä, jonka antioksidanttiset öljyt myös kosteuttavat ihoa.

Puikolla voi voidella niin kasvot kun kädetkin, dekolteen tai vaikka käsivarret. Laajemmalle alueelle suosittelen varsinaista vartalolle tarkoitettua aurinkosuojaa.

Tämä on ns käsilaukkukoko, sopii niin laukkuun,  kuin taskuunkin.




Tärkeintä tietty, että näillä helteillä suojaa ihon, on se sitten vaate, hattu tai aurinkosuoja - kunhan muistaa että meillä on vain tämä yksi iho, joka palvelee meitä koko elämän ♥

Millaisia aurinkosuojia sä käytät? Onko Madaran aurinkosuojat tuttuja?

Maikku

tiistai 20. heinäkuuta 2021

Goodiebox heinäkuu

Tuliko heinäkuun Goodiebox poikkeuksellisen aikaisin, sillä ensimmäisestä viestistä jossa kerrottiin boksin olevan matkalla, meni vain hetki kun se oli jo noudettavana.

Teemana oli tällä kertaa Happy Moment ja niitähän riittää kun katsoo vain ympärilleen.
Koko kesä ollut yhtä Happy Momentia-kun saanut viettää sitä mökillä, seurata kuinka koirat nauttivat vapaudesta ja mies nikkaroinnista. Ehkä jokunen ikioma Happy Moment on tullut vietettyä milloin aurinkotuolissa, milloin puutarhahommissa.

Mutta nyt katsomaan boxiin..


HAIR LUST Hair Formula 45 pureskeltavaa vitamiinia


Kyseessä olikin yllätys, nimittäin näitä ei löytynyt saatekortista ollenkaan ja olen näitä saanut boksista kerran aikasemminkin. Goodiebox oli päättänyt kierrättää jo aiemmin boksissa olleita tuotteita sattumanvaraisesti ja onnekseni sain juuri näitä herkullisia hiusvitamiineja. Nam.



SHAVESAFE //Safing Gel Ovh 17,30€


Sheivausgeeli joka estää näppylöitä ja karvoja kasvamasta sisäänpäin, pehmentää ihoa ja sopii niin intiimialueille kuin säärienkin sheivaukseen.

Tälläisiä käyttötuotteita tarvitsee aina, joten testiin tulee.



Nails Inc. Kynsilakka//Looking Super Juicy Ovh 11€


Watermelon Pink kynsilakka joka tuoksuu vesimelonille ♥ Kynsilakassa on C-vitamiinia ja hoitavia öljyjä. Niin ja ergonominen sivellin, joka mukautuu kynnen muotoon jolloin sivellinvetoja tarvitaan vähemmän. Ompa hauska idea.

Tällä hetkellä lakkailen vain varpaankynsiä, joten tuoksu ei ole tärkeä mutta sävy on ja tässä se on houkutteleva.


IRINA DIVA//Waterproof ripsiväri Ovh 20€

#GlamGoalsMascara

Syvänmusta vedenkestävä ripsari, jonka takana on tanskalinen boss lady ja kauneusvaikuttaja Irina Olsen.
Harjasosa on pieni ja kapea,  joka ulottuu kaikkiin ripsiin.

Let`s see- testataan kunhan edellinen kuivahtaa.



De_CURE Vitamin D Barrier Drops 7ml Ovh 33€


X seerumi emulsio jonka valmistukseen on kyätetty Shiitake-sientä, Reishi-sientä ja Kombuchaa, What?! Kuulostaa aikamoiselta yhdistelmältä, mutta se auttaa vahvistamaan ihon luonnollista suojakerrointa, kimmoisuutta ja hoitaa ihoa.
Fermentoitu Kombuchan musta tee toimii prebiootteina jotka parantavat ihon luonnollista mikrobiomia.

Kiinnostava tuote joka on ehdottomasti kokeilun arvoinen.


Everyday// Vacay Coconut Lip Oil Ovh 15,50€


Huulikiilto, joka ei tahmaa! Samalla se ravitsee kookos, jojoba ja avokadoöljyillä pehmentäen ja hoitoen.

Huulikiiltorakastajalle ihan superkiinnostava tuote, jonka taidan korkata ihan ensimmäisenä.




Ihana yllätys koko boxi, sillä kerrankin mä tykkäsin ihan kaikista tuotteista. Ykköseksi pääsee Hairlustin "hiuskarkit", joita olen syönyt muutamaan otteeseen kuurina ja ne ovat todella tehokkaita ja hyviä mutta tämä yksi purkki ei riitä joten niitä tilattava lisää, joten olis ollut kiva saada niihin vaikka alekoodi mukana. Shaving geliä kuluu aina, etenkin kesällä jos haluaa olla huoliteltu päivästä toiseen.
Kynsilakassa sattui kerrankin mulle mieluinen sävy, ripsarista musta vedenkestävä on mun vakkari tuote ja huuliöljyt on ihania ja vielä kookoksentuoksuisena. Mmmm. Seerumikin on kiva, pieni tuubi joka on mieluisalta merkiltä.

Oispa tälläisiä useammin, jäi hyvä mieli kun yksikään tuote ei mene eteenpäin.

Mitä sä tykkäsit?

Oman boxisi saat tilattua kätevästi tämän linkin kautta, jolloin saat ekan Goodieboxisi puoleen hintaan.



Maikku




tiistai 13. heinäkuuta 2021

Monoi Tiki Tahitin huumaavat tuoksuvat öljyt

*Tuotteet saatu

Mulla on aina ollut haaveena matkustaa joskus Tahitille ja Hawaille. Tämä haave saa vielä hetken odottaa, mutta pikapyrähdyksen pääsin jo tekemään, kun tutustuin näihin Monoi Tiki Tahiti tuoksuviin öljyihin. Kesäiho vaatii paljon kosteutusta ja näiden tuoksumaailma on aivan huumaava.

Monoi-öljyllä on monta erilaista käyttötarkoitusta.

Monoi-öljy:

♥ syväkosteuttaa ja pitää kosteuden iholla monta tuntia

♥ jättää iholle silkkisen pinnan

♥ hoitaa kuivia & vaurioituneita hiuksia ja tekee niistä kiiltävät ja vahvemmat

♥ loistava hierontaöljy, sillä se syvärentouttaa ja helpottaa lihasjännitystä

Monoiöljyä käytetäänkin perinteisesti tahitilaisessa hieronnassa, Taurumissa.

Koostumus on jännää, sillä se on kiinteää alle 20 asteen lämpötilassa kuten kuvista näkyy.



MONOI TIKI TAHITI VANILLA


Monoi tarkoittaa tahitiksi tuoksuöljyä tai pyhää öljyä. Monoi öljyjen tuoksu on aivan huumaava. Muutaman kerran ulkomailla ollessa, olen miettinyt mistä nenääni on tuulahtanut aivan mieletön, lähes taianomainen tuoksu ja nyt tiedän. Se on ollut Monoi-öljy.

Siitä tulee heti mieleen lämpö, polttava hiekka varpaiden alla, lempeä tuuli ja paahtava aurinko.
Mutta mistä Monoin tuoksu tulee?

Se tulee uniikista, aivan ainutlaatuisesta Tiaren kukasta jota uutetaan puhdistettuun kookosöljyyn.
Olisihan se pitänyt arvata, koska vain kookosöljy saa ihon niin samettiseksi kuin se Monoi-öljyssä on.

Aito Monoi-öljy on polynesialaisten naisien kauneuden salaisuus ♥ Se suojaa ihoa sekä auringon, että meren haitallisilta vaikutuksilta todella luonnollisesti ja se on ollut aina tahitilaisten ihmetuote, jolla on aina hoidettu legendaarisen, upeat, pehmeät ja kiiltävät hiukset.

Lisäksi se saa ihon silkkisen pehmeäksi ♥




MONOI TIKI TAHITI TIARE 


Monoi-luonnonöljy sopii niin kasvoille, vartalolle kuin hiuksille ja ompa se suosittu luonnonöljy myös kahdenkeskisessä hieronnassa, rakkauden tuoksu Tahitilta meille suomalaisille jörriköille.

Tiare Tahiti Gardenia Tahitensis kukka kasvaa Tahitilla ja sen saarilla. Kukka symbolisoi puhtautta ja kauneutta ja sitä käytetään myös paikallisessa luonnonlääkätieteessä.


Tiare Tahiti Gardenia Tahitensis kukka kasvaa Tahitilla ja sen saarilla. Se symbolisoi puhtautta ja kauneutta. Se on myös yksi tärkeimmistä luonnon raaka-aineista perinteisessä Polynesian luonnonlääketieteessä. Sitä esiintyy monissa valmisteissa rauhoittavana, pehmentävänä ja korjaavana elementtinä.
Tuoksuissa erona on vain se, että Vanille on nimensä mukaisesti vaniljainen mutta pohjatuoksu
kummassakin on sama.




Nämä tuoksuöljyt ovat aivan vertaansa vailla, ainoa miinus on tuoksun voimakkuus joka rajoittaa käyttöä. Tuoksuherkille ei välttämättä sovi ollenkaan, itse voin käyttää pienin annostuksin silloin tällöin.

Onko Monoi Tiki Tahinit tuoksuöljyt sulle tuttuja?

Maikku


tiistai 6. heinäkuuta 2021

Murumurun roseship glow kasvovoide ja kasvovesi

*tuotteet saatu
 
MuruMuru on jäänyt mulla aivan liian vähälle huomiolle näissä luonnonkosmetiikan testauksissa vaikka tuotteet ihastuttavat kerta toisensa jälkeen.

Murumuru-sarjaa on paranneltu entisestään,  tuotteiden koostumus  ja ihotuntuma on suurimmaksi osaksi entisellään mutta esimerkiksi tässä testaamassasni Moisture Boost kasvovedessä on entistä täyteläisempi koostumus ja sitä on helpompi kerrostaa käsin.

Tällä kertaa testailin sarjan Roseship Glow kasvovoidetta sekä kasvovettä.



Kaikki mikä tuo iholle heleyttä, on mun mieleen ja tämä voide tuo sitä sekä kosteuttaa tehokkaasti.
Voiteessa on kotimaista ruuunmarjauutetta sekä öljyä, yhdessä hyaluronihapon kanssa.
Siis loistavia antioksidantteja, joilla voi taistella juonteita vastaan.

Tykkäsin voiteen kevyestä mutta varsin kosteuttavasta koostumuksesta sekä kätevästä pumppupullosta.






Mä tykkään kasvovesistä, joita voi kerrostaa, kerrostaa ja kerrostaa...ja tämä on juuri sellainen, ihastuttavan paksu ja täyteläinen kasvovesi jossa on reilusti vadelmavettä, prebiootteja ja kotimaista ruusunmarjauutetta.

Tässä on jokseenkin voimakas, aika makea tuoksu mikä kannattaa ottaa huomioon jos kärsii tuoksuherkkyydestä.

Koostumus on lähempänä geelimäistä kuin vesimäistä tai jotakin siitä väliltä mutta se
imeytyy iholle ihanasti ja tosiaan itse kerrostan tätä iltaisin vähintään 2-3 kertaa seerumin alle.

Kerrostaminen on helppoa käsinkin, koska kasvovesi on suht paksua. Levitän kasvoveden mieluiten käsin, koska vanulappu imee itseensä paljon kasvovettä joka osin mene hukkaan.




Murumurulla on paljon ihania tuotteita ja näistä kahdesta sain oikein kivoja käyttökokemuksia ja kasvoveteen voi suorastaan jäädä koukkuun ;)

Ootko sä tutustunut Murumuruun? Entä kerrostatko kasvovettä vai suihkitko vain menemään? Tai taputteletko vanulapulla?

Maikku

tiistai 29. kesäkuuta 2021

Goodiebox kesäkuu 2021

Piipahdin kaupungissa jokin aika sitten ja sain samalla napattua mukaani kesäkuun Goodieboxin. Postaus tosin tulee hieman viiveellä, koska en ole kertakaikkiaan ehtinyt juuri blogia päivittämään koska tehnyt etänä töitä ja kaiken vapaa-ajan viettänyt piha-ja puutarhahommissa.

Kesäkuun boxi oli The `Get Naked" Box, joka ylistää aitoutta, monimuotoisuutta, sitä kuinka mahtavaksi  voimme tuntea itsemme kaikkinen pienine epätäydellisyyksineen.

Tykkään aiheesta koska musta on ihan parasta juuri se, että ollaan kaikki erilaisia, persoonallisia eikä samasta muotista valettuja. Nyt kuitenkin kurkataan mitä kesäinen boxi on kätkenyt sisälleen.



EVOLUDERM
Detox Body Jelly - Pluie De Coco// Ovh 5,50€

Ihoa viilentävä Body Jelly, joka on geelimäisen raikas mutta kosteuttaa kuten kosteusvoide.
Jellyssä on kookosvettä ja vihreää teetä, eikä se tahmaa tai ole öljyinen.

Mä niin tykkään tästä ja tämäntyyppisistä geeleistä ja jellyistä. Oli heti testattava ja jäi samantein käyttöön. Voin vain kuvitella miten ihanan viilentävä vaikutus tällä on, jos on päivän nauttinut auringosta.


TROMBORG Facial Ice Roller// Ovh 25€

Hellävarainen hieronta Ice Rollerilla lupaa vähentää turvotusta ja lisätä pinta verenkiertoa kasvoilla, päivittäin käytettynä. Se myös lupaa parantaa ihon kimmoisuutta.

Facial Ice Roller laitetaan jääkaappiin n 15 minuutiksi ennen käyttöönottoa.

Ajatus kuulostaa kivalle, etenkin jos on valvonut tai muuten vain kasvot kaipaavat freshausta. Sitä vain mietin, kuinka muistaisin laittaa tämän etukäteen jääkaappiin jotta saisin sen tehon irti.

Periaatteessa varmasti hyvä tuote, mutta saa nähdä tuleeko kuitenkaan käytettyä. Ehkä, jos säilytän rolleria jääkaapissa;)




FIGS & ROUGE Hydra Matte Pore Correct Velvet Cream - Blush Pink// Ovh 40€

Mattavoide, joka pienentää huokosia ja hienoja juonteista ja tasoittaa ihoa. Voide toimii myös primerina.

Mä tykkään merkin tuotteista ja jos en väärin muista, olen tätä käyttänyt ennenkin ja tykkäsin juuri tämän mattaisuuden vuoksi. Ehdottomasti tulee käyttöön sillä kesäisin kasvot rasvoittuvat erityisesti T-alueelta johon tämä sopii mainiosti käytettäväksi.





LAVISH CARE
Rescue Me Hair Mask // Ovh 10€

Hoitonaamio hiuksille, joka pehmentää, ravitsee ja kosteuttaa hiuksia. Annetaan vaikuttaa kosteissa pestyissä hiuksissa muutama minuutti ja pestään pois.

Otin tämänkin mökille mukaan, koska kesällä hiukset tarvitsee extrahoitoa kun aurinko kuivattaa niitä. Vaikuttaa mielenkiintosielta tuotteelta, joten testiin pääsee piakkoin.


MIGURA
Boob mask // Ovh 9€

Khyllä- naamio rinnoille tai oikeastaan kaksi - yksi kummallekin :D
Naamioissa seerumia, joka sisältää mm gingeng-uutetta ja hyaluronihappoa.

Hmmm, olen kerran kokeillut dekoltee naamiota ja se oli yhtä turhake kuin tämä mutta tavallaan hauska koska tälläistä en ole aiemmin kokeillutkaan. Tai tälläisiä. Mä luotan siihen että seerumien ja muiden voiteiden käyttäminen dekolteella ja rinnoilla riittää tulevaisuudessakin, joten vakikäyttäjää musta tuskin tulee vaikka olisikin hyvät naamiot.


MCo Beauty
Blush On Stick // Ovh 22€

Voidemainen poskipunapuikko, jota on helppo työstää iholla. Voidemaista poskipunaa voi käyttää myös luomille ja huulille.

Mä tykkään voidemaisista poskipunista ja ajatuksesta että tätä voi todosiaan sipaista myös huulille tai luomille. Sävy on kaunis,  ehkä aavistuksen tummahko omaan makuuni mutta kokeilen tätä joku päivä  niin että voin arvioida tuleeko jäämään käyttöön vai meneekö sävyn takia eteenpäin.




Kokonaisuutena tämä oli mun makuun oikein onnistunut Goodieboxi ja oon erityisen ilahtunut Figs & Rougen voiteesta ja siitä että boxissa oli  moneen eri tarkoitukseen sopivia tuotteita, itselleni ihan uusilta brändeiltäkin.

Boxin arvokin on yli 100€, joten tässä saa reilusti rahoilleen vastinetta. Jos haluat tilata oman Goodieboxisi, saat tämän LINKIN kautta ekan boksisi puoleen hintaan ♥

Mitä sä tykkäsit? Ootko kokeillut dekoltee tai Boob-naamioita? Entä miltä kuulostaa Ice roller?

Maikku

torstai 24. kesäkuuta 2021

Juhannustervehdys

 Pikainen moikkaus  tätäkin kautta, 

sillä aika kuluu täällä mökillä ihan siivillä 

ja kun päivät on etätöissä läppärin kanssa, 

ei oikein ole energiaa viettää sillä enää vapaa-aikaa. 

Siksi blogikin päivittyy kesän ajan harvakseltaan.

Muitakin muutoksia on elämään tulossa kesän aikana 

ja nekin tulevat vaikuttamaan 

blogin päivittymiseen elokuussa,

 mutta kerron teille niistä myöhemmin.



Nyt aloitin lyhyen kesäloman, sillä pidän loman kahdessa erässä 

ja ajattelin olla kerrankin mahdollisimman paljon

poissa somesta jotta pääsen irti myös työasioista ja 

toivottelen teille näin

mitä ihaninta Juhannuksen aikaa 

Maikku

tiistai 22. kesäkuuta 2021

Pihistä tai panosta -Silmämeikin puhdistusaineet

Pihistä tai panosta postauksessa vertaillaan tällä kertaa luonnonkosmetiikan silmämeikin puhdistusaineita. Mä käytän yleensä erikseen silmämeikin putsaria, koska vedenkestävä ripsari harvoin muulla aineella lähtee.

Valitsin testiin Laveran ja Neals Yard `Remies silmämeikin puhdistustuotteet.

*tuotteet saatu


Ovh 6,95€ (125ml)

Herkälle iholle soveltuva silmämeikinputsari, joka poistaa meikin helposti ja ihoa ärsyttämättä. Sisältää luomu aloe veraa ja tyrniuutetta.

+hellävarainen

+riittoisa

+puhdistaa hankaamatta

-teho ei riitä vedenkestävään meikkiin

-pitää annostella reilusti






16,95€ (100ml)

Tämä englantilainen luonnonkosmetiikka sarja on mulle ihan uusi tuttavuus, vaikkakin sen on yksi Englannin vanhemmista luonnonkosmetiikka yrityksistä.

Neals Yard `Remies on myös öljytön silmämeikinpuhdistusaine, joka poistaa myös vedenkestävän meikin.
Samalla se kosteuttaa ja hoitaa sy-ihoa ja ripsiä.
Silmämeikinpuhdistusaine sisältää damaskuksen ruusua, valkoista teetä, aloe veraa ja tri-peptidejä.

Tuoksussa onkin aavistus ruusua.

Tykkään siitä, että yhdellä putsarilla lähtee meikki, riippumatta onko se vedenkestävää vaiko ei.

+hellävarainen

+poistaa myös vedenkestävän meikin

-joutuu hetken ajan painamaan silmää, ettei tarvitse hangata





Kumpainenkin oli varsin onnistunut kokonaisuus tavalliseen silmämeikkiin, mutta Laveran teho ei tosiaan riittänyt vedenkestävään meikkiin mistä ropisi pointsi pois.

Muutoin voin suositella kumpaakin, hintaeroa on kympin verran tai oikeastaan enemmänkin, sillä Laveran pullokoko oli 25ml isompi. Tosin sitä kului joka puhdistuskerralla hieman Neals Yard `Remies putsaria.

Oletko kokeillut kumpaakaan? Käytätkö erikseen silmämeikinpuhdistusainetta vai puhdistatko silmämeikin samalla putsatilla kuin muunkin meikin?

Maikku



sunnuntai 20. kesäkuuta 2021

Uutuustuoksu - Green Tea Sakura Blossom

*Tuoksu saatu

Elizabeth Ardenin Green Tea Sakura Blossom Edt on hurmannut minut ♥
Kävi, kuten EA:nWhite Tean kanssa aikoinaan, se oli kerta nuuskaisusta menoa.

Tämä tuoksu on saanut innoituksensa kirsikkapuista, jotka kukkivat vain hetken keväällä ja vain sen lyhen ajan voi iloita kauniista kukista ja niiden tuoksusta.

Nyt tuoksu on pullotettu ja pärjään taas seuraavaan kevääseen;)

Tuoksunuotit
♥ Ensituoksu: Manteli, mandariiniuute, bergamottiöljy, orvokinlehdet
♥ Sydäntuoksu: Kirsikankukka, vihreä tee, arabianjasmiini, valkoinen pioni
Pohjatuoksu: Ambrettensiemen, myski, valkoinen koivu

Tuoksu on hivenen sitruunainen, raikas ja kesäinen, 
sopii hyvin arkituoksuksi, olematta kuitenkaan liian vaatimaton.

Pullokin on aivan ihastuttava ♥




Tästä on tullut ihan kesälemppari ja kivaa vaihtelua White Tea tuoksulle, jota olin suihkinut jo vuoden päivät. Se on jännä, että kun johonkin tuoksuun ihastuu, niin se alkaa kuulumaan päivään jokaiseen.

Mikä on sun kesätuoksu?

Maikku

tiistai 15. kesäkuuta 2021

NIVEA-cellurar filler

*tuotteet saatu

Nivea, sarja joka on varmasti jokaiselle suomalaiselle tuttu ja joka kodista varmasti löytyy jotakin Niveaa? Ensimmäisenä mulla tulee Niveasta mieleen lapsuus ja peltirasiassa olevat Nivean voiteet ♥

Ajat ovat muuttuneet ja niin myös Nivean tuotteet ja ulkoasu. Sain nämä tuotteet jo ajat sitten ja olen niitä testaillut ajan kanssa aina silloin tällöin.

Testissä on ollut Hyaluron Cellular Filler-sarjan:

♥ seerumi

♥ päivävoide

♥ yövoide

♥ yöampullit

NIVEA Hyaluron Cellular Filler Elasticity Reshape 7 Nights Ampoules -seerumiampullit

Tehokuuri tai yksittäiset käyttökerrat - jokainen kokemus, näitä ampulleja on olleet aivan ihana. Ampulleja voi käyttää kuurina tai satunnaisesti, kuten olen itse nyt tehnyt. 

Seerumiampulleissa on soluja aktivoida koostumus, jossa hyaluronihappoa, elastin booster-yhdistettä ja ravitsevaa öljyä. Koostumis on kaksifaasinen, vettä, hyaluronihappoa ja tuota ym yhdstettä ja öljyisessä osassa luonnollista jojoba, avokado ja manteliöljyä.



 NIVEA Hyaluron Cellular Filler Elasticity Anti Spot kasvoseerumi

Nivean kasvoseerumissa on tehokosta melaniinin estoainetta. joka on kehitetty hidastamaan ihosolujen melaniin tuotantoa ja myös vähentämään olemassaolevien maksaläiskien näkyvyyttä. Seerumi myös tasoittaa, vahvistaa ja saa ihon tuntumaan kiinteämmältä.

Seerumin kanssa suositellaa käytettäväksi korkea suojakertoimista päivävoidetta, jotta hoitovaikutus myös säilyy iholla.

Maksa-ja/tai pigmenttiläiskät tapaavat ilmestyä tai ainakin voimistua kesäaikaan, joten tälläisen seerumin käyttö on paikallaan, jos siihen taipumusta.


Hyaluron Cellular Filler Elasticity - yövoide

Yövoiteessa on samoja vaikuttavia ainesosia kuin sarjan muissakin tuotteissa. Itse ole vähän huono käyttämään yövoiteita, koska ne monesti aika paksuja, kuten tämäkin - eivätkä meinaa millään imeytyä ilman huolellista pyörittelyä.

Monesti lisäänkin paksuihin voiteisiin pari tippaa kasvoöljyä, joilloin saan ne imeytymään paremmin.


Hyaluron Cellular Filler Elasticity- päivävoide

Saman sarjan päivävoide noudattaa edelleen samaan linjaa ainesosien suhteen, sillä erolla että se on hieman kevyempää kuin yövoide ja se sisältää SFP 30. Sopii hyvin käytettäväksi sarjan seerumin kanssa.


Mulle tuli nuorinta odottaessa maksaläiskiä kasvoihin ja meni kauan, että sain ne pois.
Käytin silloin arbutania ja siihen luottaisin edelleen, mutta niiden ennaltaehkäisy on super tärkeää
joten käytän kesäisin seerumia, joka ehkäisee niiden syntymistä.

Mites, tuleeko teille kesäisin maksaläiskiä tai pisamia? Onko Nivean tämä Cellular filler-linja jo tuttu?

Maikku


MÀDARAN SPF50 tuotteet

*Tuotteet saatu Olen aurinkosuojista puhunut täällä blogissa monia kertoja, ja koska kyseessä on tärkeä asia - puhun jälleen. Etenkin näinä ...