tiistai 27. syyskuuta 2022

Syyskuun kosmetiikkasuosikit

Kas kummaa, minä muistin taas ja tässä olisi tarjolla syyskuun kosmetiikkasuosikit. Tosin nämä kuvasin hyvissä ajoin syyskuussa ja nyt jälkeenpäin ajatellen olisin vaihtanut yhden tuotteen mutta mennään nyt näillä ja se yksi paljastuu varmasti lokakuussa.

Tähän valikoitui vähän kaikkea, olen kesätauon jälkeen alkanut meikkaamaan ja uusia meikkejäkin tulee varmasti syksyn mittaan kokeiltua. Mutta mihinkäs syyskuussa ihastuin:


💛Essence irtoripsitupsut

💛GOSH:n laminointigeeli kulmille 

💛Wild&Mild kynsilakka

💛In Love huulipuna

💛Filorga Cosmetics Oxygen-Glow CC-cream



IN LOVE huulipuna sävyssä Luxe creme vanilla on itseasiassa ostettu jo aiemmin Sokokselta mutta vähän vahingossa löysin tämän meikkikätköistä ja ekan kerran laitettua, on jäänyt lähes päivittäiseen käyttöön. Kivasti kosteuttava puna ja tää sävy on niin kiva, vähän metallinhohtoinen nude.



Wild & Mild kynsilakka ja nimenomaan tämä sävy Wicked Love on ihanan kimaltava ja hyvin peittävä sekä kestävä lakka.


Essencen ripsitupsut on löytö Tokmannilta ja nämä oli todella näppärät laittaa, kun yhdessä rivissä on kolme tupsua. Näillä saa kivasti uutta ilmettä meikkiin tai täydennystä omaan ripsiriviin. 



GOSH:n väritön laminointi geeli kulmille on tosi kätevä! Vahva kilpailija Paesen kulmageelille, joka ehti jo tovin olla mun suosikki mutta tämä GOSH.n on helpompi käyttää kun harjasosa samanlainen kuin ripsarissa. Kuivuessaan geeli muuttuu värittömäksi ja kulmien pito on tosi hyvä. Kulmat jää juuri siihen asentoon, mihin ne on harjattu.



Filorga Oxygen Glow CC-voidetta olenkin jo instassa kehunut pariinkin otteeseen, mutta minkäs sille mahtaa kun tämä on niiiiin hyvä. CC-voiteella tulee kaunis, tasainen ja luonnollinen hehku kasvoille. Alimmassa kuvassa tämä voide kasvoilla.




Siinäpä suosikkini, oliko tuttuja tuotteita?

On kyllä kiva löytää uusia suosikkeja, vaikka olenkin jo paljon kaikenlaista kosmetiikka kokeillut ja
voisi luulla ettei enää ihan helposti uusia suosikkeja löydä. Mutta niimpä vain löytyy tai sitten vain olen liian helppo;)

Maikku


perjantai 23. syyskuuta 2022

Goodiebox syyskuu

Pitkän kesätauon jälkeen jatkoin Goodiebox-tilausta, mutta tällä hetkellä jatkan tilausta kuukausi kerrallaan ajatuksella sillä totta puhuen en tarvitsisi yhtään lisää (yllätys) kosmetiikkaa, kun olen koko vuoden pyrkinyt käyttämään entisiä pois ja olla haalimatta yhtään turhaa

Niimpä, mikä on turhaa? No ehkä tässä kohtaa sellainen kosmetiikka, jota en tulisi käyttämään tai hitaasti kuluvat tuotteet. Koitan kaikissa kosmetiikkaostoksissakin muistaa, että ostan tällä hetkellä vain käyttökosmetiikkaa. Onneksi tämä yleismaailmallinen tilannekin pitää huolen siitä, että kaikkia hankintoja tulee pohdittua entistä tarkemmin, ihan ruokakaupasta lähtien.

Mutta nyt kuitenkin tuli vielä tauolle laitettu Goodiebox tilattua ja katsotaampas mitä se tarjoili tälllä kertaa. Boxi on The Autumn already Box, saateteksti vihjaisee boxin sisältävän kosteuttavia tuotteita. Ulkoisesti boxi oli kaunis herkkä ja syksyinen.



COMME DEUX 
#Pinkpaint Ovh 18€

Täysikokoinen tanskalaisen Comme Deuxn Pinkpaint-kasvonaamio, joka lupaa kosteuttaa, ravita ja tasoittaa ihoa.

Uuuh, mä tykkään naamioista ja itseasiassa nämä eivät jää kosmetiikkakaappiin sillä käytän naamioita viikottain ja yksi purkki/tuubi ei riitä kovin moneen käyttökertaan.
Otan ilolla käyttöön!


ECOOKING 
Hiuslakka Ovh 18,95/250ml täysikokoinen mutta boxissa 75ml/10,95€

Hiuslakka, jossa keskivahva pito, joka ei kuitenkaan jäykistä hiuksia ja se sisältää ruskeaa levää, joka suojaa hiuksia. Provitamiini B5 lisää volyymia ja kosteuttaa, eteeriset öljyt taasen tuovat raikkaan kukkaisen, sitruksisen tuoksun.

Hiustuotteet ovat boxissa aina kivoja, koska ne kuluu ja on kiva tutustua uusiin tuotteisiin. Tämä matkakoko on näppärä, taitaa lähteä Thaikkuihin mukaan.



MIQURA
Exfoliating Face Pads Ovh 6€

Miqura on Korealaista kosmetiikkaa, jonka naamioihin olenkin jo tutustunut. Paketissa on kemiallisesti kuorivia lappua, jotka sisältävät hyaluronihappoa sekä ruusunmarja-ja aktiisia hedelmäuutteita.

Olenkin tämäntapaisia kuorintalappuja käyttänyt mm Whamisalta ja tykkäsin kovasti. Nämä tulevat testiin piakkoin!


ELEMIS
Suorérfood Glow Priming Moisturiser Ovh 50€/60ml, boxissa 20ml/19€

Tämä tuote on voittanut palkintoja ja kyseessä on varsinainen multitasking tuote, jota voi käyttää kosteusvoiteena, primerina tai heleyden antajana.
Voide sisältää varsinaisia superfoodeja kuten:
kombuchaa, fermentoitua inkivääriä ja vihreän teen siemenöljyä, sekä illuminating mineralseja jotka vangitsevat ja heijastavat valoa, mistä syntyy kasvoille hehku.

Oijoi, mä rakastan kaikkia hehkua tuovia tuotteita joten tämä tulee testiin. Elemisiltä olen kokeillut aiemminkin tuotteita, mutta mikään ei ole painunut erityisesti mieleen. Ehkä tää tekee poikkeuksen. Ehkä.



MANNA KADAR BEAUTY
Lippie Love Lip Scrub/sokerikuorinta huulille Ovh 22€

Hellävarainen sokerikuorinta huulille, kosteuttaa ja pehmentää.

Myönnän olevani todella huono käyttämään tälläisiä täsmätuotteita kuten käsi tai jalka tai huulikuorintaa. Kun kuorin kasvot, samalla aineella käyn kevyesti läpi huuletkin joten en usko avaavani tätä vaan laitan eteenpäin.


RITUALS
The Rituals of Karma Foaming suihkugeeli Ovh 9,90€

Intian lootuksen ja valkoisen teen tuoksuinen suihkuvaahto, joka on pumpatessa geelimäistä ja muuttuu ihanasti iholla vaahdoksi.

Mä olen tätä jo käyttänyt, sillä ostin laivalta Ritualsin setin jossa tämä oli ja tykkäsin kovasti. Arkisesta suihkuhetkestä tulee ihan luksusta, kun tuote on tälläinen <3 Muutenkin Rituals on mun lempisarjoja, joten tälläisiä lisää kiitos!

Rituals on tulossa loppuvuodesta  saapunut 15.9 Suomeen ja avannut uusia liikkeitä. Mukana oli lahjakortti, jolla saa myymälästä -20% alennuksen, aika kiva.




Kokonaisuutena todella kiva boxi ja olen tyytyväinen, että päätin jatkaa tilausta juuri tässä kohtaa.

Ritualsin suihkuvaahdon korkki tosin oli haljennut ja suihkuvaahtoa valunut boksiin, joten pääsin heti leijumaan tuoksumaailmaan ja siivoamaan, mutta asiakaspalvelu hoiti tämän hyvin ja saan uuden tuotteen tilalle.

Taidankin tästä lähteä puhdistamaan ihoni ja kokeilemaan tuota kiinnostavaa naamiota.

Mitä muuten tykkäsit tuotteista? Onko maailman tilanne saanut sut säästeliäämmäksi?

Ihanaa viikonloppua,

Maikku


keskiviikko 21. syyskuuta 2022

Kaksoispuhdistus- mitä se on?

Sen sijaan, että aina esittelen uusia testaamiani tuotteita - ajattelin kertoa teille kaksoispuhdistuksesta johon hurahdin korealaisen kosmetiikan myötä jokunen vuosi sitten. Etelä-Koreassahan kaksoispuhdistus on tosi suosittua.

Mitä kaksoispuhdistus on?

Kuten nimikin kertoo, puhdistus tehdään ensin öljymäisellä tuotteella ja toisessa vaiheessa esimerkiksi puhdistusvaahdolla, geelillä tai puhdistusmaidolla.

Kaksoispuhdistuksen hyvä puoli on se, että se sopii kaikille niin nuorille kuin iäkkäämmälle iholle ja myös aknesta kärsiville.


Miten kaksoispuhdistus tehdään?

Se aloitetaan levittämällä öljypohjainen puhdistustuote (öljy-tai balmimainen putsari) puhtain käsin kuiville kasvoille. Tämä, että öljyputsari levitetään kuivalle iholle, on tärkeää koska öljy ei levity mikäli kasvot on kosteat.

Puhdistuksessa öljyt irroittavat todella tehokkaasti meikin, myös vedenkestävän ja tämän jälkeen puhdistetaan iho. Itse levitän öljyä pyörivin liikkein, silloin öljy suorastaan sulattaa meikin ja muut epäpuhtaudet.

Kun öljypuhdistus on tehty, lisään kämmeniin vettä ja jatkan puhdistusta pyörivin liikkein jolloin öljyputsari emulgoituu eli muuttuu maitomaiseksi ja lopulta huuhtelen kasvot reilusti vedellä.

Olen käyttänyt myös muutamia 100% öljyputsareita, jolloin paras tapa poistaa tuote on pyyhkiä se pois esim musliiniliinalla.

Puhdistuksen toiseen vaiheeseen käytän vaihdellen eri tuotteita. Tällä hetkellä käytössäni on Mossan puhdistusvaahto / Medik8 puhdistusgeeli ja vaihtelen näitä vähän fiiliksien mukaan.

Toisen vaiheen puhdistuksen teen hieroen putsaria kasvoille ja huuhtelen vedellä. Viimeistelen puhdistuksen vielä pyyhkimällä kasvot kevyesti vanulappuun kostutetulla kasvovedellä.

Kaksoispuhdistus ei ole milläänlailla välttämätön, enemmänkin makuasia. Mä oon huomannut että ihoni on voinut paremmin sen jälkeen kun otin tämän tavan käyttöön ja erityisen tarkka olen siinä, että jos iholla meikkiä- teen kaksoispuhdistuksen aina. Kesällä ilman meikkiä ollessa, mulle riittää pelkkä öljypuhdistuskin.

Kaikken tärkeintä kuitenkin on, että iho puhdistetaan j o k a päivä. Aamuisin huuhtelen kasvot vain kevyesti vedellä, mutta iltaisin puhdistan ihon aina huolellisesti.

Tässä alla mun käyttämiä puhdistustuotteita, joista olen tykännyt mutta tuotteet eivät ole missään paremmuusjärjestyksessä.

Puhdistusbalmit:

Usva Cosmetics:n puhdistus balmi on uusin tuttavuuteni ja olen aivan myyty. Tästä tulen pian kertomaan täällä lisää joten malttakaa vielä hetki.



FIINI puhdistusbalmit ovat tosi ihania, mielestäni hieman hunajamaisia. Voit lukea käyttökokemuksiani täältä ja täältä.


Flow Cosmeticsin puhdistusbalm on ehkä kaikkein ihanin puhdistustuote ever., mutta hyvin samantyyppinen kuin Flow:n eli pitkälti sitten makuasia kummasta tykkää enempi. Vain kokeilemalla itse, tiedät mitä tarkoitan. Tästäkin olen kertonut täällä aiemmin, joten voit lukea käyttökokemuksestani täältä. Parasta aikaakin mulla on uusi purkki odottamassa käyttöönottoa eli tämä tuote on jäänyt mulle vakkarikäyttöön.

 

Dermosilin puhdistusbalsami on hyvin balmimainen öljyputsari. Sitä käytetään balmien tavoin ja se emulgoituu hyvin veden kanssa. Loistava puhdistaja tämäkin ja voin lämpimästi suositella.


BalmBalmin puhdistusbalmista olen myös kertonut aiemmin täällä. Tämä on vähän "kovempi" balm, ei siis juoksevaa kuten nuo ylemmät mutta sulaa iholla ja oikein hyvä tuote!


Puhdistusöljyt


Jos taas pidät enemmin pelkistä puhdistusöljyistä, niin tässä muutamia jotka ovat tulleet mulle tutuiksi.

RimitaOats öljyputsari on hyväksihavaittu. Siitä voit lukea tästä.



Whamisa puhdistusöljy on ollut myös laadukas, ohut, lähes silkkinen öljy.


BYBI:n puhdistusöljy on hellävarainen ja tehokas, siitä voit lukea täältä.


Taiga Naturel Puhdistusöljy on puhdistusöljyjen kärkeä ja voi lukea  tuotteesta lisää tästä.

 

Luonkos puhdistuskakut ovat kertakaikkisen ihania ja sopivat puhdistukseen sellaisenaankin, mutta niitäkin voi käyttää kaksoispuhdistuksessa.


Kun on käyttänyt paljon erilaisia ja erityyppisiä puhdistustuotteita, sieltä on alkanut erottua ne itselle ja omalle iholle sopivimmat tuotteet. Siksi en nykyään kokoajan testaa enää uusia tuotteita yhtä laajasti kuin ennen vaan jos testaankin, pyrin valitsemaan sellaisia tuotteita jotka tiedän jo sopivat iholleni ja tulevan käytettyä.

Minun ja sinun suosikit saattavat poiketa hyvinkin toisistaan, mutta jos et ole vielä kokeillut öljypuhdistustuotteita, suosittelen lämpimästi. Se, pidätkö balmimaisista ja juoksevammista öljyputsareista on makuasia mutta näistä tässä postauksessa kertomani tuotteista voit halutessasi lukea ja ehkä innostut jotakin kokeilemaan.

Ootko jo kokeillut öljyputsaria? Entä kaksoispuhdistusta? 

Maikku






 







maanantai 19. syyskuuta 2022

Maikun maanantaimietteet

Tänään on vähän harmittanut, koska kauan riesana ollut lonkkakipu, joka jo näytti viime viikon lopussa vihdoin hellittävän, tulikin takaisin. Toivottavasti ei jäädäkseen. Huomisen fyssarin jouduin siirtämään sillä aamulla herätessä kurkku tuntui todella karhealta ja niimpä tässä päivän mittaan on pitänyt todeta, että flunssa jonka luulin välttäneeni - saavutti minutkin. Meillä on nimittäin mies ollut vasta pari viikkoa kipeä ja pojista toinen köhii kolmatta viikkoa.Ollaan nyt sitten kipeitä päästä lonkkaan asti, hah.

Mikä kurjinta tuossa lonkkakivussa, on se että kipu tulee yöllä joka tietty vaikuttaa unenlaatuun ja toki sitä kautta seuraavaan päivään. Ei olla käyty hetkeen mökilläkään koska reissu vaatii istumista ja silloin sänky vaihtuu, mutta eipä kai silläkään ole väliä kun tämä riesa otti takapakkia jo kotioloissakin. Aioin kyllä mennä tällä viikolla mökille, mutta saa nähdä kuinka sekin siirtyy tämän flunssan takia.

Vähän jännittää siksikin, että ollaan lähdössä reilu kuukauden päästä Thaimaahan ja edessä pitkät lennot. Kuinka tuon koiven kanssa kestää istua. Mutta tarvittaessa sitä lähdetään, vaikka koipi kainalossa;)

Tänään on tullut juotua varmaan kannullinen teetä ja nyt vaihdoin kaakaoon. Kun kurkkua kutittaa, niin pitää jatkuvasti imeskellä pastilleja tai Strepsilsejä taikka juoda kuumaa.





Oon pitänyt muuten nyt taukoa ripsienpidennyksistä, on ollut itseasiassa kiva meikatakin taas kesän jälkeen ja oon yllättynyt kuinka hyvässä kunnossa mun omat ripset ovatkaan. Tosin, aloin käyttämään heti siinä vaiheessa kun ripset harvenivat sekä X-Lashesin seerumia mutta ripsiin myös Laveran seerumia

Mutta on jännä kuinka nuo pidennykset vaikutti kesällä meikkaamiseen tai meikkaamattomuuteen.

Tosin reissuun otan kyllä ripsipidennykset koska ne on siellä niin helpot. On niin paljon freshimpi olo reissussa kun on "silmät päässä" jo heti aamusta. Kuinka moni voi samaistua? Sitäpaitsi +30 helteessä ei juuri haluakaan meikata joten beautyboxiin en taida pakata kuin aurinkotuotteet, hius ja ihonhoitotuotteet, huulipunaa ja kiiltoa, kulmakynän ja geelin sekä nestemäisen highliterin ja poskipunan.

Mitä te yleensä pakkaatte lomalle mukaan?

Onneksi kesästä ei ole kauaa niin kesävaatteet on vielä kaapissa, vielä en tosin ole miettinyt mitän otan mukaan mutta todennäköisesti monta mekkoa ja biksuja.

Jos kaipaat vahvistusta ripsillesi, niin vahva suositus näille molemmille ja mä suosittelen yhtäaikaista käyttöä jotta teho maksimoituu. X-Lashes seerumia levitetään ripsien tyveen ja Laveran seerumia taas harjataan ripsiin, kuin ripsaria.

Mielenkiinnosta, mitkä must have-tuotteet te pakkaatte aina lomalle? Entä ootteko säilyneet terveinä?

Maikku


perjantai 16. syyskuuta 2022

Mossan Glow Cocktail puhdistusvaahto

Puhdistan kasvot iltaisin aina kahdella eri puhdistustuotteella, kuten teistä osa taitaa jo tietääkin. Öljyputsarin rinnalla mulla on usein geeli tai vaahto. 

Tällä kertaa oon tutustunut Mossan Glow Cocktail valkoherukan AHA-hedelmähappoa sisältävää puhdistusvaahtoa jota on helppo käyttää ja ihosta jää puhdas & pehmeä.

Koska vaahto sisältää ihoa kevyesti kuorivaa hedelmähappoa, se myös kirkastaa ihoa ja tuloksen huomaa välittömästi.Taikoja putsarissa tekee lakan ja kvittenin vitamiini ja hedelmähapporikkaat uutteet, joilla on ihon sävyä tasoittava vaikutus. Vaahdossa on myös kosteuttavaa aloe veraa, glyserolia ja hyaluronihappoa. 

Vaahdot myös saattavat kuivattaa ihoa koska niissä on ns peseviä tensidejä ja siksi on tärkeää,että niistä löytyy myös reilusti kosteuttavia ainesosia.

Vaahdossa on kevyt hedelmäinen tuoksu, joka on miellyttävä kuten myös koostumus.

Tämä sopii niin normaalille, seka-tai rasvoittuvalle iholle mutta kuivuuteen taipuvaiselle iholle en ehkä vaahtopuhdistajaa suosittele, koska puhdistusvaahto saattaa kuivattaa ihoa lisää.


Käyttö on helppoa. Pulloa kannattaa ravistaa hieman ja sitten vain pumppaus, pari ja vaahto hierotaan kevyesti kasvoille ja huuhdellaan.

Pumppu on kätevä käyttää ja puhdistusvaahtot ovat yleisesti todella riittoisia.

Millaisia puhdistustuotteita sä käytät?
Ootko puhdistusmaidon, geelin, öljyn vaiko vaahdon ystävä?

Maikku

tiistai 13. syyskuuta 2022

Markettikosmetiikkaa - Hiustenhoitosuihkeet

Multa on pyydetty useasti, että kertoisin täällä blogissa markettikosmetiikasta ja päätinkin nyt että kerron teille aina kun löydän hyviä tuotteita. 

Mä olen hiuksiin suihkutettavien ja jätettävien hiustenhoitoaineiden suurkuluttaja. Mulle on tärkeää, että hiukset on suihkeiden jäljiltä helposti harjattavat eikä se haittaa, jos suihkeissa on hoitavia ja suojaavia ominaisuuksia.

Tässä pari sellaista suihkutettavaa hoitoainetta, joista tykkään kovasti.


Schwarzkopf Gliss Aqua Revive 200ml



Olen Gliss-tuotelinjan suihkutettavia hoitiksia käyttänyt jo kauan, mutta tämä on ehkä kaikkein mieluisin. Tuoksu on  puhtaan raikas, ei lainkaan ärsyttävä mikä on hyvä.
Tässä taikoja tekee hyaluroni ja merilevä, eli hiukset saavat reilusti kosteutta & kiiltoa.

Suihkepullo on kätevän kokoinen ja suihke tasaista. Hintaa suihkeella n 4€ eli sitä raaskii suihkutella reilumminkin.

Hoitis suihketta suihkutetaan silmämääräisesti sopiva määrä pyyhekuiviin hiuksiin. Itse suihkin aina reilusti ja annan vaikuttaa hetken ennenkuin harjaan. 


Loreal Elvital Color Vive 10-in-1 Bleanch Rescue Spray 150ml


Toinen uusi löytöni on Loreal Elvital Color Vive 10-in-1 Bleanch Rescue Spray, joka on hiuksiin paitsi hoitava, niin myös suojaava suihke. Sopii sopii erityisesti vaalennetuille tai raidoitetuille hiuksille.

Koostumus sisältää kasvikollageenia, suihke korjaa hiuksia ja helpottaa myös hiusten muotoilua. Hiukset saa suihkeesta sileyttä, kiiltoa ja hyvinvoivuutta.

Suihkeessa on 10 ominaisuutta, se mm. vahvistaa ja vähentää kaksihaaraisia, kosteuttaa ja helposttaa föönaamista ja antaa lämpösuojan 230 asteeseen. Hintaa suihkeella on n 8€, eli varsin maltillisesti.

Tykkään tuotteen hoitavuudesta, siinä on mieto mutta miellyttävä tuoksu  ja suihke on tasainen. Niin ja mikä tärkeintä, hiukset on suihkeen jäljiltä helposti harjattavat.


Millaisia hiustenhoitotuotteita sä suosit? Käytätkö suihkutettavia hoitoaineita?

Maikku





Markettikosmetiikkaa - Maui Body Jelly

Maui Moisture on vegaaninen sarja, jolla on sekä hiustenhoitotuotteita että vartalonhoitotuotteita ihastuttavissa tropiikin huumaavissa tuoksuissa. Mikä merkittävää, veden sijaan pääraaka-aineena tuotteissa on kosteuttava aloe vera-mehu.

Tuotteet on pakattu ekologisesti eikä ne sisällä mineraaliöljyä, tensidejä tai silikoneja.

Hiustuotteita olen toistaiseksi vain tyytynyt ihastelemaan, mutta nyt kun itsekin tajusin että miksi ne ovat vähän kalliimpia kuin monet muut markettimerkit - se selittyy aloe vera-mehulla ja tulenkin tutustumaan niihin lähiaikoina. 

Tämän Body Jellyn ostin koska rakastan kaikenlaisia geelimäisiä tuotteita ja jos ananas, mango ja papaija ei saa sukkia pyörimään jaloissa, ei sitten mikään. Ja olipa hyvä ostos, kyllä.

Juuri niin ihana eksoottisen hedelmäinen tuoksu kuin arvata saattaa ja voih miten ihanaa jellyä. Levittyy hyvin ja kosteuttaa kevyesti. Saisipa tämäntyyppisiä tuotteita eri tuoksuisina. Mä käyttäisin jellyjä kesät talvet.







Ootko sä jo tutustunut sarjaan? Tai onko sulla kenties jo sarjasta jokin suosikkituote?

Maikku
 

perjantai 9. syyskuuta 2022

Elokuun kosmetiikkasuosikit

Ihan alkuun pyydän anteeksi, että olen aivan täysin unohtanut kosmetiikkasuosikit jo useammalta kuukaudelta. Pitäisikö olla huolissaan??? Mutta ei huolta, saatte elokuun kosmetiikkasuosikit hieman jo täällä syyskuun puolella ja syyskuun kosmetiikkasuosikit sitten loppukuusta, niin päästään näissäkin  ajantasalle.

Kosmetiikkasuosikeissa on yleensä viisi suosikkituotetta, joihin olen joko vasta tutustunut tai joita olen käyttänyt kuluvan kuukauden aikana. Eli mukana voi olla jo vanhoja tuttuja jostain aiemmasta yhteydestä ja ihan uusia tuotteita kuten nyt.

Olen koko kesän käyttänyt Filorgan ihonhoitotuotteita ja niistä on kolme suosikkiani myös tässä.
Tuotteista kerroin teille laajemmin vasta, joten tässä vain nopea vilkaisu.


Garnier Mineral hyaluron 72h on alkoholiton herkälle iholle tarkoitettu deo, jossa hyaluronihappoa. Tässä miellyttävä, mieto tuoksu ja deo pitää hyvin koko päivän. Se lupaa itseasiassa 72h suojaa, mutta mä käyn kyllä päivittäin suihkussa joten 24h riittää.

Tässä on mieto hyvä tuoksu, mistä tykkään sillä deon tuoksu määrittelee pitkälti ostanko sitä uudestaan.
Deossa toteutuu siis mulle kaksi tärkeintä ominaiuutta, pito ja tuoksu <3
 

Tämä Filorgan hehkua kasvoille tuova kasvovoide ei paljon esittelyjä enää kaipaa, voit lukea lisää täältä. Ihan lemppari <3


Ja tämä, Filorgan anti age-voide joka suorastaan hellii ihoa yön aikana. Tästä voi lukea myös täältä.


Puhumattakaan Filorgan seerumista. Seerumirakkauteni jatkuu ja tämä siloittaa ihoa supistaen ihohuokosia niin että aamunaamakin on alkanut miellyttämään. Vielä kun vastaava taika-aine löytyisi tummille silmänalusille.


Viimeisenä uutena löytönä Catricen hoitava huulivoide, joka peittää kevyesti ja tuntuu huulilla ihanan pehmeältä. Mulla sävy: Pearly peach 020 joka on nude ja tosi kaunis huulilla.



Siinä elokuun kosmetiikkasuosikit, löytyikö tuttuja?
Mitkä on sun viimeisempiä kosmetiikkalöytöjä?

Maikku



 

Syyskuun kosmetiikkasuosikit

Kas kummaa, minä muistin taas ja tässä olisi tarjolla syyskuun kosmetiikkasuosikit. Tosin nämä kuvasin hyvissä ajoin syyskuussa ja nyt jälke...