perjantai 29. kesäkuuta 2018

Rhodos - herkuttelua

Ruoka on lomalla tärkeässä roolissa ja voin kertoa että yksi syy kohdevalintaan oli hyvä ruoka.
Kreikkalainen ruoka on maistunut kotimaassakin, miksei sitten sen alkulähteillä.

Ruokapaikat valikoitui lähinnä sen mukaan, missä kulloinkin satuttiin liikkumaan, 
milloin kaikilla oli nälkä ja mikä paikka vaikutti  kivalle.

Aloitetaan aamiaisista, sillä ne syötiin hotellilla joka aamu ja Cactuksen aamiaistarjontaan voidaan olla oikein tyytyväisiä. Ihan vähän olisi voinut vaihtelua olla enemmän, mutta kaikenkaikkiaan tosi jees. Kaikkia ei kuitenkaan voi koskaan täysin miellyttää ja vielä kun useista eri kulttuureista porukkaa viettää lomaa samasta aamiaistarjonnasta nauttien, johonkin oon vedettävä raja.

Tuoremehuja oli montaa eri laatua ja kannu täyttyi sitä mukaan kuin tyhjeni, superhyvää appelsiinimehua! Mulle kunnon aamiaiseen kuuluu ehdottomasti tuorepuristettu mehu.
Siitä ihan erityismaininta ja skumppaa oli tarjolla sunnuntain aamiaisella ♥
Siitäkin propsit!

Makean ystävänä kaipasin aamiaiselle myös hieman enemmän makeita vaihtoehtoja, 
vaikka toki kuivakakut, keksit ja tuoreet hedelmät ajoi asiansa.













Altaalle tuli tilattua toasteja, ranskalaisia ja pitaa tsatsikilla, yllätys.







Eka päivänä käytiin syömässä Memphisissä, 
oli sillä hetkellä hiljainen paikka mutta ruoka oli hyvää!
Mä söin ceasarsalaatin, mies vetäs kanagyroksen ja 
ystävämme tuhdit juustoiset uuniperunat.




Olisko ollut kolmas päivä kun poikettiin Vanhassa kaupungissa syömään ihan 
kivanoloiseen paikkaan Ziziin, mutta ruoka siellä oli pohjanoteeraus kaikista.
Pizza oli kuulema ihan pakastepizzan makuinen eikä kovin esteettinenkään.

Mun ja Antin kanagyrokset oli surkeita. 
Kana oli rääppeitä, sitkeää ja mautonta.
Lisäksi palvelu oli suhteellisen hidasta ja tympeää, 
verrattuna kaikkiin muihin ruokapaikkoihin joissa käytiin.
Valkosipulileivät taisivat sentään olla ihan maukkaita.





Joka aterialla (ainakin melkein) tuli syötyä alkupalaksi pitaleipää ja tsatsikia.
Kreikkalaista salaattia tuli maistettua ainakin kahteen otteeseen ja hyväähän se oli. 
Feta kun on sitä aitoa ja alkuperäsitä, makuhermot suorastaan heräsivät 
kreikkalaisella alkusalaatilla.

Ihan parasta oli kuitenkin Jasonissa jossa alkupalaksi 
tilatut juustopallerot vei kielen mennessään.






Kreikkalaiset lihavartaat eli souvlakit maistui meillekin. 
Niitä voin kyllä lämpimästi suositella. Meillähän on Vantaallakin kreikkalainen ravintola nimeltään Souvlaki jota Sukulan Jyrki kävi taannoin tuunaamassa. Se pitää kyllä käydä kokeilemassa, kummassahan vartaat mahtaa maistua paremmilta, Kreikassa vai....


Ja toki piti maistaa mojitoa...mansikka margaritaa, pinacoladaa ja malibua ♥
Koska oli kuuma ja loma ;)

'
'




Ihan huippuhyvää oli ELIA OLIVEn lihavartaat kahdelle. 
Muutoinkin voin ELIA OLIVE:a lämpimästi. Sijainti hotellilta oli hyvä, tunnelma lämmin ja henkilökunta jos, vieläkin lämpimämpää ja ystävällistä ♥ 
Tänne teki heti mieli mennä uudestaan ja mentiin :)




Alkupalatkin tuli välillä ilman tilausta, samoin kuin jälkkärit.
Eikä niitä oltu laskutettu erikseen. 
Monesti kun on saanut kuulla että pöytään tulee jotakin mitä ei ole tilattu `talo tarjoaa tyyliin`  ja sitten kuitenkin laskutettu jos syöty.










Se täytyy sanoa, ettei annokset aina tosiaan koreilleet esteettisyydellään mutta maku
ratkaisee ja se oli tuota yhtä pohjanoteerausta lukuunottamatta hyvä.

Kaikista sapuskoista en edes ehtinyt ottaa kuvia kun oli niin nälkä :D

Tykätäänkö siellä kreikkalaisesta ruoasta? Jos niin mikä on sun suosikki?

Nyt olis taas viikonloppu edessä, oikein mukavaa perjantai-iltaa ja
nauttikaa vapaista kellä niitä on ♥

Maiccu



tiistai 26. kesäkuuta 2018

Meidän juhannus


Olipa ihanan rento juhannus, kuin miniloma.
Kolmen päivän vapaa tuntui paljon pidemmälle kun ei ollut 
aikataulutettua ohjelmaa.

Mitäs meidän juhannukseen kuului...

♥ Nukuttiin pitkään

♥ Grillattiin

♥ Herkuteltiin mansikkakermakakulla

♥ Käytiin ostoksilla

♥Saunottiin






♥ Ulkoiltiin perheen kesken

♥ Paistettiin lettuja

♥ Nukuttiin päiväunia

♥ Katseltiin Netfliä (Murhaportaat, suosittelen)

♥ Trimmattiin ja puunattiin Danskua









Kylläpä tyttöjä nukutti pitkän metsälenkin jälkeen ja tulipa itselläkin laitettua töppöstä
 tosiaan toisen eteen kun pohkeet oli vielä tänäänkin kipeät :D

Miten siellä meni juhannus?
Joko kesälomat pyörii?

Maiccu