lauantai 26. syyskuuta 2020

Syyskuulumiset

Syksy on mennyt vauhdikkaasti työn ja opiskeluiden merkeissä. Kaikki viikonloput vietetty edelleen mökillä, kuten nytkin ja kohta aika laittaa paikat talviteloille. Ei vain millään haluaisi. 
Mökillä on niin hyvä olla, mieli lepää ja tulee ahkeroitua milloin minkäkin projektin parissa. 
Riittää puutarhan hoitoa, maalaamista ja nyt viimeisimpänä marjojen-ja sienien poimintaa.

Aika menee aina liian nopeasti, perjantaina kun päästään vasta töiden-ja koulujen jälkeen lähtemään mutta oltava silti tyytyväinen että vihdoin on oma paikka, jossa olla. 

Puolukoita on tänä vuonna aivan mielettömästi, en ole tälläistä määrää nähnyt koskaan, saati kerännyt. Viime viikonloppuna tuli kerättyä yli 20 litraa. Mättäät on punaista herkkua pullollaan ja on ollut vaikea lopettaa, kun niin paljon jää keräämättä. Luin juuri, että 90% marjasta jää metsään, se on kyllä sääli.
Kaikillahan ei ole mahdollista lähteä metsään keräämään, vaikka halua olisikin.

Miettinyt paljon, kuinka kiitollinen olen, 
kun selkä on vihdoin kunnossa ja mahdollistaa pitkätkin kyykkimiset. 
Olikin monta vuotta, etten pystynyt/päässyt metsään ja nyt kun se taas mahdollista, nautin niin.














Mökillä tulee myös aina herkuteltua, päiväkahville on ollut tapana ostaa jotain uutta herkkua ja
sen alkaa jo vyötäröltä huomaamaan. Metsäretket eivät enää sitä kompensoi. Heh.
Tehtiin yhtenä viikonloppuna myös tacoja, sillä todettiin niiden olevan varsin helppoa mökkiruokaa, 
nyt kun grillikausi alkaa väistymään.

Kotona sitten aina maanantaina kevennetään ja vihersmoothiet ovat löytäneet paikkansa.

Kukkapenkissäkin vielä kukkii yksittäisiä kukkia, mutta tänä vuonna ei muita kukkivia syyskukkia meillä olekaan kuin syysleimut ja hanhikit. Kukkapenkkejä muuteltiin ja laajennettiin, tulppaaneja istutit vähän enempi kuin viime vuonna koska myyrät olivat jättäneet ne rauhaan ja väriloistoa luvassa keväällä. Piha saa elää, kuten sen asukkaatkin, muuttua tarpeen mukaan ja kukkapenkkejä siirrettävä sinne missä kukkii parhaiten muttei liian kuumaa tai kuivaa.

Päätettiin kaataa yksi iso pensas etupihalta, joka toiminut näkösuojana ja istutetaan siihen joko kirsikka tai luumupuu. Onko vinkkejä mikä olisi helppohoitoinen lajike? Koristepuukin käy.








Koirienkin kanssa on ollut helpompaa matkustaa, kun löydettiin pahoinvointilääke joka sopii molemmille ja auttaa. Suuri Helpotus Danalle, joka aina ennen oksusi joka matkalla.

Lakusta on kesän aikana kasvanut metrilaku, joka ylettyy jokapaikkaan eikä ollenkaan itse tajua olevansa niin iso. Aika suloinen se kyllä on, leppoisa ja ystävällinen luonne, ihan erilainen kuin Dana ja ollaankin saatu neidin tempuille useasti nauraa. Näyttelyihin ei tuolla koolla ole asiaa ja pennut taitavat jäädä haaveiksi, mutta joku tarkoitus silläkin on. Ehkä meille tulee vielä joskus kolmas harjis. 
Juu ei vielä pitkään aikaan, mutta ehkä joskus.

Syksy on tosiaan mennyt nopsaan, tuntuu etten ole ehtinyt tänne blogin puolelle päivittämään ollenkaan niin paljon kuin ollut tarkoitus. Postaustahti jäänyt 2-3 viikossa ja näyttää siltä, että sellaisena se tulee jatkumaankin. Ei vain kerkiä enempää, vaikka aiheita olisi jonoksi asti.

Ihana silti huomata, että lukijamäärä on vain kasvanut siitä huolimatta ja kohta tulee 300.000 sivulatausta täyteen. Sitä ajattelin juhlistaa arpomalla jotakin ihanaa teidän lukijoiden kesken ♥

Mitä teille kuuluu?

Maikku







 

keskiviikko 23. syyskuuta 2020

Meikkitestailua Boholla

Ajattelin tulla tännekin kertomaan Bohon tuotteista joita pääsin testaamaan. 
Boho on ranskalainen Green Make Up-värikosmetiikkasarja, jonka
kaikki tuotteet ovat korkealaatuisia, omalla tunnistettavalla tavallaan värikkäitä ja 
ennenkaikkea ekologisia. Tuotteissa on käytetty mm paljon luomu raaka-aineita.
Sen lisäksi, että tuotteet ovat eettisiä ja ekologisia, ne ovat myös kohtuuhintaisia!

Sain testiin toivomani Boho Primer meikinpohjustus
voiteen, jolla saa iholle kauniin, tasaisen mattapinnan ja samalla se tasoittaa ihon sävyä.

Mulle primer on yksi meikkauksen kulmakivi, sillä kesä aikaan en ole aina laittanut iholle muuta kuin
voiteet, primerin ja poskipäillepunaa ja/tai hihgliteria. Eikä tarviikaan, jos iho voi hyvin. 
Sitä voi vain korostaa oikeanlaisilla tuotteilla.

Primeristä jää iholle näkymätön pinta ja meikki on pysynyt hyvin paikallaan koko päivän.
 
Bohon primer sopii kaikille ihotyypeille ja -sävyille mutta on erinomaisen hyvä mun rasvoittuvaisuuteen taipuvalle iholle, jolla meikki ei aina tunnu muuten pysyvän.
 Primerin avulla meikki ei myöskään kerry mun juonteisiin 
vaan pysyy paikallaan mikä on aika tärkeää.
Koostumus on ihanan kevyt, lähes silkinpehmeä.
 
Primer sisältää kosteuttavaa luomu sheavoita, jojobaöljyä sekä antioksidanttista karpalomehua.
 
Primer suorastaan hellii mun ikääntyvää ihoa🌿
Se on myös todella riittoisaa, tätä riittää pieni nokare.
 



Toinen tuote , jota olen nyt testannut on Bohon poskipuna sävyssä 07 peach.
Poskipunan sävyn valinta on aina hieman haasteellista, se mikä kädellä näyttää hyvältä- ei sitä ole välttämättä poskille mutta tää oli nappivalinta.

Olen vähän vältellyt yhtäään oranssiin taipuvia punia enkä kyllä yhtään ymmärrä miksi, sillä
tämä näyttää poskilla oikein kivalle. Tämä persikkainen sävy tuo kauniisti lämpöä ja sävy on hyvin luonnollinen.

 Bohon puuterimaiset poskipunat ovat todella pigmenttisiä ja pienikin määrä riittää.








Jos olet haaveillut Bohon tuotteiden hankkimisesta, nyt saat  4organicstore :sta alennuskoodilla
MAIKKUBOHO20 -20% Bohon tuotteista
lauantaihin 26.9.2020 asti ja tänään Instagram-tililläni käynnistyi arvonta, jossa
yksi onnekas voittaa valitsemansa Bohon meikkituotteen.
Kannattaa käydä osallistumassa täällä KLIK.

Onko Boho sulle tuttu sarja?
Millainen on sun lemppari primer?

Maikku

maanantai 21. syyskuuta 2020

Goodiebox I Syyskuu

*sisältää mainoslinkin

Syksy on virallisesti saapunut, joten aika oli myös avata syyskuun Goodie-box. Teemana Syyskuussa on onnellisuus, saatteessa kehoitetaan: " Anna omien halujesi ohjata sinua, tee mitä haluat, äläkä elä muiden odotusten mukaan". Niin hyvin sanottu,  ja allekirjoitan täysin. Emme ole täällä miellyttääksemme muita, vaan eläääksemme omaa elämää ja jokaisen tehtävä on ensisijaisesti elää niin, että on itse onnellinen,

When in doubt, dance it out!

Kuulema tutkimusten mukaan tanssiminen auttaa vapauttamaan endorfiineja ja hyvä olo tulee siin sivussa, voisiko siis vaikkapa tanssiminen tehdä onnelliseksi? Ainakin siillä hetkellä kun tanssii, sillä tanssi vapauttaa.

Syyskuun Goodiebox vinkkaa, että ole ylpeästi oma itsesi ja anna palaa - vähemmän stressiä, enemmän tanssia. Kuulostaa hyvälle!

Mutta ennenkuin lähdet tanssahtelemaan, kurkataan boxiin...

HAIRLUST
Hair Growth Formula Gummies
Ovh. 32,95 € / 30 päivän kokeilu

Terveellinen hius alkaa sisältäpäin! Nämä Hair Growth Formula Gummies ovat täynnä kaikkia niitä vitamiineja ja mineraaleja joita tarvitaan optimaaliseen hiusten kasvuun. Näihin kuuluu esimerkiksi biotiini, foolihappo, C-vitamiini ja sinkki. Kaikki tämä mausta tinkimättä! Nämä pastillit ovat täydellisiä kaikille niille jotka haluavat ravita hiuksiaan sisältä ulospäin. Ota kolme pastillia päivässä yhdistettynä terveellisen ja monipuolisen ruokavalion sekä runsaan veden juonnin kanssa. Kokeile vitamiineja 15 päivän ajan.

Näitä kokeilin keväällä/kesällä 2kk ajan ja hiukset vahvistuivat melkoisesti, joten mitään turhia nämä hiuskarkit eivät ole, vaikka niin voisi luulla. Boxissa oli myös lahjakortti, jolla saa 10€ alennuksen, mikäli tilaa näitä lisää. Täytyykin ihan miettiä, pitäiskö tilata sillä mun hiukset tarvitsisi jatkuvaa vahvistusta.


  
SERAPHINE BOTANICALS
 Sugar + Lemon Moisturizing Lip Buffer
24€

Vaikka huulemme saavat kosteutta juomamme veden mukana, on silti hyvä antaa niille hieman ekstra rakkautta. 
Tee se tällä Seraphine Botanicalsin huulien kuorintavoiteella, joka on sekoitus pehmeitä sokerikiteitä ravitsevassa voiteessa. Se kuorii ja hoitaa huulia hellävaraisesti. Tuote on valmistettu avokado-, aprikoosi- ja Jojobaöljyistä ja sisältää shea- ja kaakovoita. Nämä kaikki yhdessä ravitsevat huuliasi ja tekevät niistä ihanan pehmeät. Hiero tuotetta hellästi huuliisi kunnes sokerikiteet sulavat, huuhtele kylmällä vedellä tai pyyhi pois kostealla pyyhkeellä ja tunne kuinka ihanan pehmeät huulesi ovat.

Ihan uusi merkki ja ainakin ulkoisesti kiehtovalta näyttävä tuotekin. Huulia tuleekin kuorittua aivan liian harvoin, joten tämä on ihan kiva tuote. Näitä kaapit eivät notku ennestään.



WE LOVE THE PLANET
Deocreme Sweet & SoftOvh 12,95€
Deodorantti joka on hyvää niin ihollesi, kuin myös luonnolle? Kyllä, kiitos! We Love the Planetin -voidedeodorantti on vegaaninen ja on täynnä ihoa rauhoittavia ja kosteuttavia ainesosia. Se imeytyy helposti tukkimatta ihohuokosia ja auttaa sinua pysymään freesinä luonnollisella tavalla! Lisää pieni määrä puhtaisiin kainaloihin.
Olen näitä nähnyt ja hieman kiinnostellut kokeilla, sillä harva luonnonkosmetiikan dödö on onnistunut pitämään hajut poissa. Siksi mulla ei juurikaan niitä ole täällä näkynyt, koska en ole voinut suositella sellaista tuotetta, joka ei toimi itsellä. Katsotaan kuinka tämän kanssa käy.


FIGS & ROUGE
Ultra Prime Blurring Primer & Finishing Fix
Ovh 43€

Tämä tuote pelastaa rasvoittuvalta iholta! Jihuu! Tässä neljä syytä miksi olemme niin ihastuneita tähän tuotteeseen! 1. Sen Micro-blurring silikoniton koostumus häivyttää ihon pienet virheet, punoituksen ja kiillon. 2. Nestemäinen ""Finishing"" -yhdistelmä imee ylimääräisen öljyn iholta mattaisen lopputuloksen aikaansaamiseksi. 3. Tasoittaa ihoa ja ‘korjaa’ meikkivoiteen, jotta ilme pysyy raikkaan virheettömänä. 4. Päivittäisessä käytössä vähentää ihohuokosten epäpuhtauksia ja finnien muodostumisia.
 Käytä ihon puhdistuksen jälkeen. Taputtele T-alueelle ja anna kuivua ennen meikkivoiteen levittämistä.

Olen yhden merkin primerin käyttänyt ja ihastuin siihen ihan täysillä. Jos tämä on sinne päinkään, tiedän jo että sydän sulaa...kaikki brändin tuotteet on superlaadukkaita. Tuskin maltan odottaa, että pääsen kokeilemaan tätä.


NOVEXPERT
Booster Serum with Hyaluronic Acid
Ovh. 49,9 € / 30 ml (Boxissa 10ml)

Tämä seerumi on poikkeuksellinen ihon nuoruuden boosteri! Sen sisältämä Hyaluronihappo kiinteyttää ihoa ja antaa sille tasaisen ja nuorekkaan ilmeen. Lisää 2-3 tippa kasvoille ja viimeistele suosikki kasvovoiteellasi.

No nyt, hyalurolihappoa sisältäviä tuotteita ei ole hetkeen ollutkaan joten sitä nuoruuden (tai nuorentavaa) eliksiiä tulee ehdottomasti käytettävän, joten kiitos tästä-testiin. Sarjan muut tuotteet ei ole muhun ihan täysin kolahtaneet, mutta aina välillä voi joku tuote yllättää.



BIORÈ
Deep Cleansing Charcoal Pore Strips
Ovh. 7,5 € / 6 pcs (Boksisa 1kpl)

Nämä ihohuokosia poistavat hiililiuskat voivat poistaa viikkojen (kyllä - viikkojen!) arvoisen huokosten epäpuhtaudet vain yhdellä lapulla. Luonnollisen hiilen avulla liuskat imevät syvälle ihohuokosiin jääneen lian, öljyn ja mustapäät, jonka jälkeen iho tuntuu raikkaalta, puhtaalta ja 3 kertaa vähemmän rasvaiselta. Puhdista ja kostuta nenän iho. Irrota nauha muovista ja levitä hiililiuska sen sileä puoli alaspäin niin, että se on kosketuksessa nenään. Odota 10-15 minuuttia. Irrota liuska hitaasti reunasta alkaen. Ihastele liuskaan jäänyttä saalista..jos se tuo sinulle mielihyvää! ;)

Mä olen sarjan puhdistustuotteita käyttänyt ja ihan hyvin kokemuksin. Ihan kiva päästä kokeilemaan tämäkin.




Mä en ole aikoihin ollut minkään kauneusboksisn sisällöstä näin innoissani kuin tästä nyt!! 
Ihan täykky mulle kaikin puolin. Kaikki HairLustin hiuskarkkeja lukuunottamatta uusia ja se on ihanaa, koska parasta on juuri uusiin tuotteisiin tutustuminen. Tosin HairLustin kohdalla annan sen anteeksi, koska kyseessä on loistotuote jonka vaikutukset itse todennut.

Ihan eniten odotan FIGS & ROUGEN primeria, mutta huulikuorinta, seerumi ja dödö tulee heti perässä. Niin ja hiuskarkkeja alan napsimaan ehti huomisesta :D

Tälläisiä boxeja lisää kiitos, mä oon niin häpi ♥

Jos haluat tilata oman Goodieboxin, saat ekan boxin puoleen hintaan kun tilaat sen tästä linkistä KLIK.

Mitä sä tykkäsit boxista? Oliko sellaisia tuotteita jotka olisit kelpuuttanut?
Ootko kokeillut koskaan huulikuorintaa tai noita mustapäitä poistavia liuskoja?

Maikku

lauantai 19. syyskuuta 2020

Elokuun loppuneet kosmetiikkatuotteet

Saimpahan tämän valmiiksi, vaikka tuntui että päivät vain lipuu eikä postaukset valmistu ajoissa.
Eletään vielä sentään syyskuuta, joten hyvin ehtii :) Kurkataan siis elokuun loppuneisiin kosmetiikkatuotteisiin ja niitäkin nyt riittää.

Osa loppui ihan luonnollisesti, jotkut taas päätyivät käyttämättömyyttään roskakoriin.
Jos tuote on sellainen, jonka kehtaa antaa eteenpäin, sen teen mutta osa tuotteista on sellaisia että mieluummin heitän pois, etenkin näin korona-aikana.



Kasvojen puhdistus


Pulpe De Vie//misellivesi  on super riittoisa 400ml pullo ja tykkäsin tästä kyllä. 
Tuote on lähes tuoksuton ja toimi hyvin puhdistuksen viimeistelyyn sekä kasvojen raikastamiseen 4/5.

Garnier// misellivesi, tämä kaksifaasinen misellevesi oli mulla matkakoossa ja oon käyttänyt tätä aiemminkin. Ihan toimiva tuote 4/5.

Noface// puhdistusliinat on ihan älyttömän hyviä. Koitan välttää yksittäispakattuja tuotteita, 
koska tätä roskaa kertyy muutenkin, mutta nämä ovat mökki viikonloppuina tosi näppäriä ja puhdasta tulee. Toisella puolella on "nyppyjä", minkä vuoksi tuntuu että sillä puolella puhdistaminen 
puhdistaa perusteellisemmin 5/5.



Kasvojen puhdistus


Anumati Naturals//entsyymiputsari oli oikein miellyttävä kokemus ja varsin riittoisa tuote pienestä koosta huolimatta. 4/5.

Whamisa//öljyputsari On yksi parhaista öljyputsareista mitä olen kokeillut 5/5.


Meikit


Mannakadar//Miracle Balm huulivoiteelta oli kovast odotukset ja tykkäsin siitä miltä tää näytti huulilla, kaunis vaalea sävy mutta huulilla tämä oli jotenkin tosi ohutta ja hävisi todella nopeasti 2/5.

Benecos// kulmakarva geeli on tähän astisista kokeilemistani kulmageeleistä heittämällä paras. Ripsiharja oli pieni, mutta sillä sai kivasti hatrjattua geeliä kulmiin ja mikä parasta, tällä kulmat pysyi ojennuksessa. Uusi on ostoslistalla, sillä tämä jää vakkarikäyttöön 5/5.


Kasvojen hoito

Fleurance nature//seerumi oli mulla testissä ja siitä voit lukea täällä KLIK.

Sothys//tehoampulli oli ihan huippu ja voisin näitä käyttää vaikka pidemmänkin kuurin.
Helli ihoa ♥ 5/5

BYBI//mansikkaseerumi on ollut loppuneissa ennenkin ja yksi Bybin suosikeistani 5/5

de CURE Nit3//yövoide Oli yllättävän hyvä, itselleni ihan uudelta brändiltä 4/5.

ACO//päivettävä voide mun luottotuote, jota käytän keväästä myöhään syksyyn. 
Päivettää kauniisti ja luonnollisesti ja on kohtuuhintainen 5/5.

MADARA//silmänympärysvoide oli todella riittoisa ja tuntui ettei se lopu koskaan. 
Voide oli aika ohutta, levittyi hyvin mutta se jokin siitä jäi puuttumaan 3/5.

Nourish//kiinteyttävä kasvoöljy ei iskenyt muhun. Ihmettelen, miten tämä on niinkin suosittu kuin se on, sillä en tykännyt öljyisestä koostumuksesta koska se ei imeytynyt iholle kuten muut vastaavat tuotteet 2/5.

Flash// tummia silmänalusia peittävä voide oli ihan turhake, en huomannut sitä käyttämällä mitään muutoksia silmänalusissa 1/5.


Kasvonaamiot ja kuorinnat


Ziaja// entsyymikuorinta On vähintään hintansa veroinen, puhdistaa ja jotenkin Ziajaan voi aina luottaa, oli tuote mikä hyvänsä 4/5.

Korres// probioottinen kuorinta taisi tulla jostain kauneusboksista ja tykkäsin tästä älyttömästi.  Voisin ostaa uudestaan 5/5,

Fleurance nature//kuorinnasta voi lukea myös täältä KLIK. Tykkäsin kuorinnan koostumuksesta, pienet rakeet kuorivat hellästi mutta tehokkaasti 4/5.

Rosalie//kuorinta on ollut kaapissa jonkin aikaa ja veteli viimeisiä. Ihan peruskuorinta 3/5.

SeeSee//mutanaamio oli ihan tehokasta tavaraa mutta jäi käyttämättä kun sen kanssa ihonhoito oli aina sotkuista. Voit lukea lisää tästä täältä KLIK3/5.




Suihkusaippuat-ja vartalokuorinnat


Barnängen//kookosvettä sisältävä suihkusaippuan alkuperää en edes muista, mutta tämä oli ehkä tylsin suihkusaippua ikinä 1/5. 

Molton Brown//suihkusaippuat ovat mun mieleen, niissä on jänniä tuoksuja ja tämä sypressin tuoksuinen oli aika kiva 3/5.

Oriflame// Love Nature kuorinta sisälsi mansikansiemeniä kuorivina ainesosina ja tämä kesti todella kauan. Ehkä vähän liian iso koko, ehdin jo kyllästyä, vaikkei tuotteessa mitään vikaa ollut 3/5.

Huygens//vartalokuorinta ei iskenyt muhun mitenkään ja oli helpotus, kun tuote oli niin pieni että sain sen loppumaan helposti 1/5.



Vartalovoiteet


Ameliograte//vartalovoide oli ehkä yksi tylsimpiä ikinä ja sisälsi jotain mikä ärsytti ihoa etenkin sheivauksen jälkeen. Jäi siis kerta kokeiluun ja kun korkkikin katosi, tämä jäi käyttämättä 1/5.

The Body Shop// kaktus vartalojugurtti oli ihana, kuten varatlojugut aina. Kaktuksen tuoksu oli jännä, aika mieto ja voisin käyttää tätä useimminkin 4/5.

ESPA// vartalovoide oli minikoko kauneusboksista. En oikein ymmärrä mikä tässä on niin hyvää, kun paljon kehutaan sillä omalle iholleni tämä ei meinannut imeytyä ja tuoksu oli makuuni tunkkainen 1/5.



Hiustenhoito -shampoot ja hoitoaineet


Garnier Fructis// banaani hoitoaine ihan lemppari ja vakkari tuotteita 5/5.

Loreal Elvital//Purple Mask on mulla myös vakkarikäytössä ja juuri hehkutin tätä kosmetiikkasuosikeissa. Tällä saa hyvin keltaisuutta taittumaan ja hintakaan ei päätä huimaa, alle 5€ joten jatkoon 4/5.

Plantur 39// hopea sävyttävä hoitoaine on kyllä hopea sävyttävistä hiustuotteista parasi mutta sen verran arvokkaampi, että ostan harvemmin 5/5.

Bioplex//bonder hoitoaine joka rakennepaikkaa hiuksia on ollut esittelyssä täällä KLIK ja vaikka olen käyttänyt tätä viikottain, se on kestänyt 4/5.



Hiustenhoito - suihkutettavat hoitoaineet


Schwarzkopf // Beaology kosteuttava suihke on parasta aikaakin käytössä, sillä se toimii kuin hoitissuihke 5/5.

Aussie// kiiltoa túova hoitoainesuihke, jota vuorottelen muiden lempparien kanssa.
 Tämä vain tuntui kuluvan nopeammin kuin muut 5/5.


Híusten hoito


Batiste//kuivashampoot on jatkuvassa käytössä ja yhtä toimivia aina 5/5

Schwarzkopf //Got2b hiuskiinne on yksi mun hiuskiinne suosikeista 4/5



Näytteet


Garnier//AmbreSolaire itseruskettava sieni, nojaa...mä vähän pelkään näitä kun en usko että rusketuksesta tulee tasainen ja käytin tän säärille. Ihan ok 3/5.

Lumene//Nordic Clear oil cocktail oli oikein mukava kokemus ja saatan hyvinkin ostaa täysikokoisen tuotteen, tykkäsin 4/5.


Naamiot



Pulpe de Vie//Sex on the peach  aika perus kangasnaamio 3/5

AromaBlend//tästä ei itseasiassa ole mitään mielikuvaa joten jää arvostelematta.

Eyelip//Aloe kangasnaamio
istui hyvin ja juuri riittävän kosteuttava . 
Beautykon kangasnaamioita voin suositella 4/5.

It`s Skin`// Avokado kasngasnaamio joka ihan peruskiva 3/5.

Moodmask//kangasnaamio oli yksi parhaita kangasnaamioita joita testannut ja tämä tuntui todella hoitavalta, myös käytön jälkeen 5/5.

Maybeuaty// syväpuhdistavat kasvonaamiot ovat todella loistavia ja näistä kertonut täällä monestikin 5/5.


Sekalaiset


Pirkka// sheivausvaahto toimii oikein hyvin, tykkään geelimäisistä vaahdoista 4/5.


HaisLust //hiuskarkit oli mulle keväällä käytössä, niistä voit lukea täältä KLIK 5/5.

Palmolive//deo on myös yksin mun vakisuosikeista 5/5.

Polaar//käsirasva oli todella hoitavan tuntuinen ja teki kädet pehmeäksi 4/5




Olihan siinä taas jos jonkinlaista loppunutta, harvoin ihan näin paljon loppuu kuukauden aikana ja nyt näyttää siltä että syyskuun roskis tulee olemaan aika vajaa. 

Oliko tuttuja tuotteita?

Maikku

keskiviikko 16. syyskuuta 2020

Banaanikakku

Meillä tuppaa banaanit aina tummumaan ja jos en käytä niitä smoothieita tai pirtelöihin, ne
menee tarpeeksi tummuneina roskiin vaikka oikeastihan ne silloin vasta ovat maukkaimmillaan.
Siispä googlaamaan reseptiä johon banaanit käyttää.

Eipä ole yllätys, että lopulta uunista ulos tuli banaanikakku :)

Banaanikakku


4 banaania
2 dl öljyä
4 kananmunaa
3,5dl kaurahiutaleita
2rkl ruokasoodaa
kanelia

 Kaikki aineet sekaisin ja uuniin 175c n 30 min

Huomasithan ettei kakkuun tule lainkaan sokeria, tätä voi siis syödä hyvällä omallatunnolla
ehkä vähän isomman siivun ;)






Miten teillä hyödynnetään tummuneet banaanit? 
Ootko leiponut banaanikakkua?

Maikku

sunnuntai 13. syyskuuta 2020

Syyskuun kosmetiikkasuosikit

Syksyn myötä on aika palata vähän normaalimpaan postaustahtiin ja vakkaripostauksien
pariin, kuten kuukauden kosmetiikkasuosikkeihin.
Olen jälleen tutustunut toinen toistansa kiinnostavampiin tuotteisiin ja tässä käyn läpi muutaman niistä.


LAVERA mineraali poskipuna
Sävy Columbien pink 07

Kerroin tästä jo Instagramissakin, sillä sen jälkeen kun tätä mineraali poskipunaa eka kertaa kokeilin, olen käyttänyt lähes päivittäin. Poskipunassa on kahta eri sävyä joita sekoittamalla syntyy ihanan hohtava puna poskille.
Jos kaipaisit poskipäille hieman hohtoa, mutta koet että hihgliterit ovat liikaa, tämä voi olla ratkaisu.

Mä olen ihan ihastunut ♥



LOREAL ELVITAL purple mask ei ole mulla mikään uusi löytö, mutten ole tainnut muistaa
tästä teille kertoa. Tämä taittaa upeasti keltaisuutta hiuksissa ja onkin yksi marketeista ostettavista hopeatuotteista ihan parhaimmistoa.

Mulla taittaa vaalennuksen hiukset jälkeen aina keltaisuuteen ja näiden hopeatuotteiden käyttö on välttämätöntä jottei mun hiukset ole ihan keltaiset.


SKINFOOD Riisiä sisältävä kasvonaamio on aivan ihana, kuten kaikki tähän asti testaamani Beautykon tuotteet. Ostin muutaman tuotteen testiin sen jälkeen kun olin testannut hunajaista  
Black suger-sarjaa ja tää oli ihan yhtä laadukas linja - joskin tuoksultaa mieto mutta sehän tarkoittaa sitä että sopii todella monelle-myös tuoksuherkille.

Naamio levitellään kasvoille, annetaan vaikuttaa 10min ja estään pois - niin hellä ja hoitava ♥




Tästä Patchologin  Lip Service Gloss to Balm Treatment- huulivoiteesta kerroin vasta erillisessä postauksessa ja se oli pakko nostaa tähänkin, koska se vain on ihan huipputuote.

Mähän en voi elää ilman huulirasvaa ja kiiltoa, tässäpä yhdistyy molemmat on on sellainen käsilaukku tuote joka must have ♥ Tällä saa upean kiillon sekä kosteutuksen huulille.


CATRICE:n Calligraph Pro eyeliner on yksi parhaista linereista ever!! Olen aikas monta elämäni varrella kokeillut, mutta tällä tulee upea tarkka rajaus ja kestäväkin vielä. Oon joutunut silmämeikissä siirtymään ihan täysin vedenkestäviin linereihin ja ripsareihin, siksi oli huippua löytää ihan sattumalta tämä kokeiluun ja todeta että tämä menee heittämällä jatkoon,







Semmoinen setti oli syyskuun suosikkeja tällä kertaa. Oliko tuttuja tuotteita=?
Onko siellä muita joiden silmät tuppaa vuotamaan ja vedenkestävät meikit rules?

Maikku

Goodiebox lokakuu 2021

Viikonloppu alkaa huikeasti lokakuisen Goodieboxin parissa, jota jo hetken ehdin odottelemaankin. Lokakuun boxi on "The `Stop Feelin Gu...