Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella bellapierre merkityt tekstit.

Käytössäni olevat poskipunat

Jatketaan käytössä olevien tuotteiden tutustumiseen ja nyt on vuorossa poskipunat. Poskipuna on sellainen tuote, jota käytän lähes päivittäin tai ainakin silloin kun meikkaan. Poskipuna kruunaa meikin ja antaa ihanaa hehkua poskille, viimeistelee meikin siinä missä huulituotteetkin. Käytän pääasiassa talvisin puuterisia punia, kun taas kesäisin tulee helpoiten taputeltua poskille voidemaista punaa. Itseasiassa hoksasin, että tästä puuttuukin Yksi voidemainen puna, nimittäin Lumenen joka on tuubissa ja aika kevyt puna, sillä vaikka sitä laittaa kuinka paljon, kohta saa jo olla lisäämässä. Mutta ei siitä sen enempää vaan keskitytään nyt näihin 13 punaan, jotka tässä postauksessa ovat. Mä käytän oikeastaan mieluiten kahta eri sävyä, pinkkiä ja koralliin taittavaa punaa, vähän muusta meikistä riippuen. Osa poskipunista on ollut käytössäni jo useamman vuoden, osa aika uusia mutta kaikkia olen käyttänyt jo useamman kerran. Missään ei näy pannua, eli olen aika toivoton sen suhteen että näistä...