Siirry pääsisältöön

Sähäkät punaiset kynnet

Raikasta viikonloppua :)


Aivan mahtava sää suosinut meitä, joten ihan epätodellista että voi istua ulkona kahvilla ilman että palelee ja ulkoilla ilman sukkia!! Mä olen sellainen vilukissa, etten kyllä tarkene ennenkuin oikeasti lämmin ja nyt se on! Toki ennenaikaista toivoa vielä kesää mutta nautitaan tästä nyt. Ikävä kyllä tämäkin on varmasti osa ilmastonmuutosta eikä pitäisi olla iloinen siitä että saadaan lämmitellä jo toukokuun alussa, mutta kyllä meille pakkasenpuremille suomalaisille silti kelpaa ;)


Kun on ollut loppuviikko vapaana, ehtinyt kaikenlaista turhaa ja kuten päivittää kynnet toukokuuhun :) Lakkana oli Lumenen Natural code ja ihan huippu ihana sävy, hieman metallinhohto punainen. Kuvissa näyttää kirkkaammalta punaiselta kuin todellisuudessa on. Valo vähän taittaa väriä.
Koska olen geelikynsiä tehnyt, koristeitakin on kertynyt ja tällä kertaa kynsiin päätyi kultaisia hippusia.










Aika kivat tuli, pärjää taas ainakin viikon ennenkuin alkaa kyllästyttämään :) 
Punaisen sävyjä mulla taitaakin olla lakoissa eniten, pinkki ja koralli on ainakin sellaisia jotka kuuluvat kesään. Nyt on varpaankynnetkin päivitetty samaan sävyyn. 
Vielä jos kokeilisi kuorintasukkia, niin kelpaisi kesävarpaita ulkoiluttaa :) 
Onko sulla kokemusta niistä, kannattaako kokeilla?

Toinen mitä haluaisin kokeilla on sokerointi, olisi kiva kun ei tarvitsisi olla jatkuvasti sheivaamassa. Kesällä olisi kivempi olla pidempään kuosissa. Samanlailla arkea helpottava asia taitaa olla kuin ripsienpidennykset tai kulmien kestovärjäys? Kokemuksia?

Ihanaa aurinkoista viikonloppua,

Maiccu






Kommentit

  1. Uuh en uskalla sokerihommia ollenkaan, hui. Kauniit kynnet ja tuo samainen lakka löytyy täältäkin. :) Ja siis sinulla on hurjan kauniit kynnet siis ihan itsellä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ajatus muakaan houkuttele muutoin kuin että helpottais kesällä:) Kiitos, mullahan siis geelatut kynnet -tosin itse teen.

      Poista
  2. On tosi kauniit kynnet! :) Mullakaan ei ole kokemusta mistään noista, mutta kuorintasukat on kiinnostanut. Niin että jos kokeilet niitä, niin kiinnostaa ehdottomasti, millaiset ne on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Postailen kyllä jos raaskin ne ostaa, oli muistaakseni aika kalliit mut ehkä sen väärtit.

      Poista
  3. Ihana kynnet sulla, itselläni on tälläiset säälittävät käsidesin pilaamat.
    Voi on kokemusta sokeroinnista ja siitä kirjoittelinkin tässä joku aika sitten. Suosittelen testaamaan. http://suortuva.blogspot.fi/2016/03/kotona-vai-kosmetologilla.html

    VastaaPoista
  4. Käsidesi on kyllä huono kaveri kynsille, itselläni ainakin kuivattaa kovasti. Käyn heti kurkkaamassa kokemuksia, kiitos!

    VastaaPoista
  5. Siis wau miten kauniit kynnet..minä niin osaan ihailla kauniita kynsiä kun itsellä on ihan syödyt nöpöt. Ihanaa aurinkoista viikonloppua

    VastaaPoista
  6. Kiitos Kaisa :)Aurinkoista viikonloppua myös sinulle!

    VastaaPoista
  7. Mä oon kokeillut paria eri kuorintasukkia ja toimii!N.viikon päästä lähtee nahka riekaleina. Sen jälkeen pehmeät jalat. Itsellä rasvaus jää liian vähälle ja taas talven jälkeen olis tarvetta.Cesarsshopista holikaholika-sukat on edullisimmasta päästä. Dermosililla myös edulliset mutta niistä ei omaa kokemusta. Sokerointia mäkin haluaisin kokeilla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä hankin nyt molemmat ja postailen lähiaikoina kokemuksia....katotaan kuin käy :D Nuo kuorintasukat on hyvät just kesän alla, kehtaa olla paljain varpain :)

      Poista
  8. Todella kauniit kynnet. Ihana väri.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Probioottinen ihonhoito

* Yhteistyössä Kauneushoitola Kaunis Elämä Miten ihana olo onkaan kasvohoidon jälkeen, kuin olisi uudesti syntynyt ♥ Teen kyllä kotona itselleni hoitoja, mutta mikään ei voita ammattilaisen hellässä huomassa tehtyä kasvohoitoa laadukkailla tuotteilla. Silloin saa vain nauttia! Kävin toistamiseen Kaunis Elämä - kauneushoitolassa, jossa Tarja teki minulle hemmottelevan probioottisen kasvohoidon ESSE-luonnonkosmetiikkasarjan tuotteilla. Kauneushoitola on Tarjan kauniin kodin yhteydessä Espoon Kuninkaisissa hyvien kulkuyhteyksien varrella. Hoitohuone on erillinen ja asiakas saa rauhassa riisua sillä aikaa kun Tarja tekee valmisteluita. Hoito tehdään asiakkaan niin halutessa lämmitetyllä hoitopedillä joka ainakin minun kipeälle selälle teki vain hyvää, vaikka ensin vähän mietin kuinka pysyn samassa asennossa makaamaan lähes kaksi tuntia. Tarja kyseli kuinka ihoni on voinut ja miten sitä hoidan. Koska testaan paljon kosmetiikkaa, ei ole ollenkaan itsestään selvää että...

Lumene Valo hiustuotteet testissä

Lumenelta ilmestyi taannoin marketteihin hiustenhoitotuotteita ja olen tähän hetkeen malttanut mieleni niihin tutustumisen kanssa, mutta paikallisella Tokmannilla asioidessa päädyin ostamaan Valo-linjan hoitoaineen. Olin aiemmin saanut shampoo & hoitisnäytteet, joten saisin samalla kuvaa shampoon hoitavuudesta kun sarjaan tutustun. Kummassakin tuotteessa on samanlainen raikas sitruunaisen hedelmäinen tuoksu kuin Valo-linjan ihonhoitotuotteissa, tykkään.  Lumene Valo- shampoo ja hoitoaine lupaavat vahvistaa hiuksia ja tuoda kiiltoa. Testerishampoolla pesin hiukset kaksi kertaa. Shampoo vaahtosi todella hyvin ja pesutulos oli varsin onnistunut. Shampoo on kehitetty korjaamaan ja ehkäisemään hiusten katkeilua, samalla se hoitaa hiuksia ja hiuspohjaa. Taikoja tuotteissa tekevät pohjoisen lakka, C-vitamiini ja kasvipohjainen proteiini. Lumene Valo-hoitoaine lupaa myös vahvistaa hiuksia ja tuoda kiiltoa, hoitaa hiuksia ja hiuspohjaa tuoden hiuksille elinvoimaa. Samalla hoitis korj...

Wonderskin Wonder Blading Lip Color huuliväri

*Tuottteet saatu Vaikken kesällä juuri muuten meikkaa, laitan aina huulille jotain. Sain tilaisuuden tutustua tähän hypetettyyn Wonderskin Wonder  Blading Lip Color huuliväriin (kestohuulipunaa-tai huulinaamioon) ja koska tykästyin tähän kovasti, haluan tietty kertoa tästä teillekin. Ajattelin ensin että tätä on työlästä käyttää sillä pakkaus sisältää huulinaamion, aktivaattorin ja liinan. Tämä osoittautui turhaksi sillä aikaa tässä ei juuri kulu sen enempää kuin huulipunan laitossa. Sain myös huulikuorinnan ja se onkin hyvä tehdä heti alkuun, niin kestopuna pysyy huulilla paremmin mutta en pureudu tässä kuorintaan vaan punaan. Kestohuulipuna on aivan sinistä, mutta sitä ei pidä säikähtää sillä naamio pyyhitään huulilta pois ja sen jäljiltä huulille jää vain puna. Huulinaamio on helppo levittää ja mä levitin sitä niin että meni aavistuksen omien huulten yli, näin sain efektin hieman täyteläisimmistä huulista. Mulla on aika kapeat huulet ja iän myöstä ylähuuli on pienentynyt entise...