torstai 19. toukokuuta 2016

Texas-ja dallaspullaa


Mikä sen mukavampaa keskellä arkea, kuin pyöräyttää perheen iloksi 
pari pellillistä pullaa. 
Tein vain 1/2 litran taikinan jottei kuitenkaan ihan koko ilta mennyt ihan leipomiseksi.



Kierrepullat




5 dl maitoa
50 g hiivaa (tai 2 pussia kuivahiivaa)
1 tl suolaa
2 dl sokeria
1 tl kardemummaa
1 muna
n.15 dl vehnäjauhoja
150 g voita
Liota hiiva kädenlämpöiseen maitoon ja lisää sokeri, mausteet sekä muna.
Alusta taikina käsin ja lisää joukkoon jauhoja sekä lopuksi pehmeä voi.
Anna taikinan nousta lämpimässä puolisen tuntia.
Puolitin taikinan ja toisesta tuli texaspullia ja toisesta dallaspullia.
Texastäyte:
Fariinisokeria 1,5 dl
Voita 150 g
Kanelia 2 tl
Dallastäyte:
150 g maitorahkaa
150 g voita
1,5 dl sokeria
0,5 dl vanhanajan vaniljakreemijauhetta
Voiteluun yksi muna



Toissapäivänä paistetuista pullista on jäljellä enää yksi ja kohta käydään vääntöä kumpi lapsista saa syödä sen :D 
Olisi pitänyt sittenkin tehdä tuplasti taikinaa, seuraavalla kerralla sitten.
Pullantuoksuista torstaita, 
Maiccu

22 kommenttia:

  1. Dallaspullat on parhaita ja enpä ole ikinä hoksannut tehdä niitä itse. Kurja puolin, söisin noita kerralla ainakin kymmenen! Nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se riski on olemassa :D Toisaalta kun mä näen kuinka paljon rasvaa ja sokeria niissä on, mun helppo kieltäytyä...toki maistettava aina on :)

      Poista
  2. Namm, dallaspullat on parhaita! :) Ei vaa tälleen yhen hengen taloudessa viitti hirveesti leipoa, se on nimittäin yhtä syömistä sitten... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitähän se ois, tuskin mäkään juuri leipoisn jos itsekseni olisin. Tai sit leipoisin töihin :D

      Poista
  3. Dallaspullia en ookaan koskaan itse leiponut, asiahan täytyy korjata pikaisesti 😄

    VastaaPoista
  4. Hyvältä näyttää pullat!
    En olekkaan aikoihin leiponut pullaa.
    Texaspullia en ole koskaan tehnyt. Niitä täytyykin kokeilla!
    Kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä oli nopea tehdä ja tosiaan samalla vaivalla saa vaikka kahta eri laatua!Texaspullat oli kivaa vaihtelua :)

      Poista
  5. Ai kun hyvännäköisiä! Pian pitäisikin leipoa, kun on vieraita tulossa :)
    Mukavaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
  6. Oi mitä herkkuja. Itse teen nykyään aina korvapuustini fariinisokerilla, voi itku miten hyvää se onkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on, enkä oo ennen hoksannut! Tulee käyttöön. Aurinkoa päivääsi :)

      Poista
  7. Ihanan näköisiä. Meillä on hiivapala jääkaapissa odottamassa ja Texastäytteeseenkin raaka-aineet kaapissa. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  8. Ennenvanhaan pullienleipominen oli ihan normijuttu joka perheessä tai ainakin meillä lapsuudessani. Rakastan kotona tehtyjä pullia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopas muuta nykyään kun kaikkea saa helposti valmiina tai puolivalmiina pakastealtaasta niin ei tule itse kaikilla leivottua. Mulle leipominen on kyllä ihan taikinaterapiaa ja tykkään tehdä itse alusta asti vaikka onkin aikaavievää!

      Poista
  9. Heippa!

    Ihania ohjeita. Ihan vaan yksi tyhmä kysymys... mitä on vanhanajan vaniljakreemijauhe? Ja jos nyt en täältä sitä löytäisi, niin mitä voisi laittaa tilalle?

    Terkkuja kaikille!
    Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole tyhmä kysymys Tiina :) Mä en oikein itsekään varmaksi tiedä miksi sen nimi on juuri Vanhanajan vaniljakreemijauhe, oiskohan se valmiina sakeampaa kuin tavallinen...ehkä...mutta tavallinen ajaa varmasti saman asian!

      Poista
  10. Voi että mitä ihania herkkuja täälläkin! :) Nams!

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥