keskiviikko 29. toukokuuta 2019

Maikun muutos I toukokuu


Ootko koskaan miettinyt kuinka paljon syöminen tai herkuttelu liittyy tunteisiin.
Mä kohtasin asian kuun alussa ja tottahan se on, tunnesyöminen on varmasti yksi iso osa sitä prosessia jota käyn läpi.

Herkut maistuvat hyvältä ja siitä tulee hyvä olo, sitähän se on = tunnesyömistä.
Syön hyväolo - hakuisesti, koska olen mielestäni ansainnut herkkuhetken tai jos on ollut rankka päivä, ehkä joku vastoinkäyminen, syöminen lohduttaa. Vai lohduttaako?
Lyhytnäköisesti kyllä, mutta jos aina palkitsee itsensä herkuilla syystä tai toisesta saa kuitenkin seuralaisekseen sen kurjankin olon, jos samaan aikaan odottaa että paino laskisi.

Monesti jonkin tunne-elämään liittyvä asia vaikkapa yksinäisyys voi olla suuri syy lihavuuteen. Ihminen lohduttautuu ruoalla ja hakee siitä hyvää oloa ja hyväksyntää. Musta se on jopa aika luonnollista! Samoin kuin suru voi saada syömään tai olemaan syömättä.
Mä en tunnista mikä mulla olisi se syy, koska ihmissuhteet, parisuhde mukaanlukien ovat kunnossa,
mutta syy voi olla jossain paljon kauempana kuin nykyhetkessä.

Toisaalta, kun mietin historiaani- olen laihtunut aina kun olen surrut ja lihonut helpommin, kun olen ollut onnellinen. No ei nyt just näin, mutta sinnepäin. Mutta vaikkapa eron yhteydessä olen laihtunut
todella paljon, koska ruoka ei vain ole maistunut. Tunneasia - siis tunteet ja ruoka- tässäkin.



Stressi on yksi kiusankappale, joka helposti ylläpitää ylipainoa.
En mielestäni koe tällä hetkellä erityistä stressiä, mutta vaikken tunnista sitä-
se ei tarkoita ettei sitä ole.
Oikeastaan kun tarkemmin ajattelee, siihen olisi syytä.
Jatkuva kipu, sitä kautta epävarma tulevaisuus ovat kyllä kokoajan vahvasti läsnä ja ehkä mun mieli ja sitä kautta kroppa onkin jatkuvassa hälytystilassa stressin takia ja siksi pitää joka rasvagrammasta tiukasti kiinni.
Mä melkein jopa uskon tähän, se selittäisi tämän hitaan painonlaskun vaikka olen tehnyt valmennuksen kautta merkittäviä muutoksia kautta linjan.

Yksi todella mielenkiintoinen asia tuli valmennuksessa esiin, juuri stressiin liittyen nimittäin jos kieltää itseltään asioita joita sydän kehottaa tekemään, kärsii sisäisestä ristiriidasta joka on suuri kroonisen stressin aiheuttaja.

Tätä jäin ihan miettimään, sillä olen aika kiltti ja usein nielen asioita, muiden sanomisia tai mielipahaa aiheuttaneita asioita. Ne ovat omiaan aiheuttamaan stressiä ja näin asiaa pohdittuani
uskon että se saattaa hyvinkin olla yksi syy.
Olen koittanut tästä päästä eroon, ihan työstänytkin asiaa mutta kiltteys on niin vahva ominaisuus, ettei siitä eroonpääsy onnistu ihan helposti.
Lisäksi ihmiset ympärillä ovat tottuneet tietynlaiseen minuun, jos muuttuisin yht`äkkiä vain siksi että pääsisin kiltin leimasta eroon, en ehkä olisi enää minä.

Toisaalta pidän myös siitä että olen kiltti, se ei tarkoita etteikö minulla olisi myös luonnetta sanoa aiheesta. Koitan vain välttää konfliktit ja monesti olen hiljaa vaikka tekisi mieli sanoa oma mielipiteensä.
Pitää vain opetella omat rajansa ja toimia niiden mukaisesti. Mä luulen että tämä sama ominaisuus löytyy aika monelta muultakin?
Onko se juuri pahamaineinen kiltin tytön syndrooma, se mihin minut on opetettu ja kasvatettu.
Älä sano vastaan, kunnioita ihmisiä, etenkin vanhempia, silloinkin kun he ovat väärässä.
Vaikkei sitä ole opetettu, se rajan vetäminen on vaikeaa. Kiltteys istuu syvässä.

Mietin myös voisiko stressiä aiheuttaa se, etten elä tarpeeksi tässä ja nyt?
Oisko kyse olisi jonkin unelman viivyttelystä tai siitä ettei uskalla, olisi paljon helppoa  muuttaa mieli ja rohkaistua. Koitin kovasti miettiä mikä olisi sellainen asia josta haaveilen, mutten ole uskaltanut koska siihen sisältyisi liian suuri riski.

Keksin parikin mutta kumpainenkin on sellaisia jotka tässä terveydentilassa ovat mahdottomia toteuttaa ja on pakko asettaa terveys edelle ja odottaa sopivampaa hetkeä.
Kumpikaan asioista ei ole sellaisia joita mieltäisin stressaavani.
Ne ovat vain unelmia. Toteutan kuitenkin pienempiä arjen unelmia elämässäni niin, etten koe itse olevani unelmieni esteenä.

Mutta ajatuksena se että kun jotain oikein paljon toivoo, on sen saavuttaminen helpompaa kuin se että ajattelisi, etten kuitenkaan onnistu. Joku saattaa muistaa kun muutamia vuosia sitten lopetin tupakanpolton. Silloin en hetkekään miettinyt, etten onnistuisi koska olin niin motivoitunut sen lopettamaan. Onnistuin ja yllätyksekseni voitin vielä Vuoden Lopettaja kilpailun ja kivan summan rahaa palkkioksi.

Olenkin oikeastaan sitä mieltä, että pitää varoa mitä toivoo, koska voi saada sen ♥


Ylipäätään olen koittanut elää tässä ja nyt, sellaisia asioita joita voin tehdä tänään, teen tänään enkä siirrä huomiseksi. Tiedän että jos ajattelisin vaikka tästä elämäntapamuutoksesta, ehdinhän mä  ens vuonnakin - olisin kokoajan tyytymätön omaan olotilaani ja saamattomuuteen.
Mieluummin olen tässä jo nyt, kun tunnen sen tarpeelliseksi ja etenen vaikka sitten hitaammin, kuin löisin hanskat kokonaan naulaan.

Elämäntapamuutos on iso kokonaisvaltainen prosessi, joka pitää sisällään paljon muutakin kuin vain
liikunnan lisäämisen ja sen seuraamisen, mitä suuhunsa laittaa.
Arki on täynnä pieniä valintoja ja teen niitä koko heräilläolo aikani.

Aamulla valitsen teenkö lyhyen vai pitkän lenkin, syönkö leipää vai puuroa, kuljenko kävellen vai junalla jne. Juuri noista pienistä valinnoista tulee lopulta iso muutos.

Valmennuksessa tuli esille kiinnostava seikka, nimittäin siinä suositeltiin hyväksymään itsensä sellaisena ja siinä koossa kuin nyt on.

Ideana on se että kun ajattelemme positiivisesti, asioiden kuten nyt vaikka ylipainon hyväksyminen on helpompaa. Kun siis näitä valmennuksen oppeja noudattaa, seuraa muutoksia joiden kautta lopulta saavutetaan ihannepaino. Siinä vois kestää vuosi tai kaksi, ehkä enemmänkn mutta pienillä muutoksilla mennään kohti tavoitepainoa.

Nyt on reilu 4kk takana ja paljon hyödyllisiä oppeja takataskussa. Osa ennestään tuttuja, osa uusia mutta yhtäkaikki, koitan ottaa asioita arjessa käytäntöön joka päivä.

Toukokuu on tuntunut vaikealta. Eikä vähiten siksi, että selkäkivut ja flunssa ovat vaivanneet niin että olen antanut itselleni erivapauksia. Ei hyvä! Tiettyjä asioita olen noudattanut niinäkin päivinä kun en ole orjallisesti noudattanut kaikkia oppeja ja hyvä edes niin. Ryhtiliikkeen tekeminen on helpompaa kun ei ole heittäytynyt ihan retuperälle.

Siksipä tuli enemmän kuin parempaan saumaan viikko, jolloin sai elää juuri niin kuin halusi.
Siis valmennuksen osalta, syödä tai olla syömättä miten kukakin halusi.
Jokainen sai siis hieman juhlia onnistumistaan ja sitä että on jo 4kk kärsivällisesti jaksanut muuttua.
Itse otin ihan lunkisti, söin suht terveellisesti mutta sallin ylimääräisiä herkutteluhetkiä ja ne tulivat tarpeeseen.

Mietin myös miten palkitsisin itseni kun seuraavat 4kk on takana, tai sitten kun on vuosi kulunut.
Nyt tuleva lomareissu olkoon mullekin palkkio tästä ensimmäisestä rypistyksestä ja seuraavien kuukausien aikana toivon pystyväni liikkumaan monipuolisemmin, jotta kilojen sulatus olisi helpompaa.

Syyskuussa olisi kiva lähteä vaikka pitkäksi viikonlopuksi jonnekin  Eurooppaan, joten asetin itselleni tavoitteen ja jos siihen pääsen, palkitsen itseni ja ehkäpä koko perheen minilomalla.
Lopullinen tavoite on vielä niin kaukana, että niin mietin palkintoa sitten lähempänä.
On helpompi edetä pienin askelin kuin koittaa harppoa.

Koska hiilarit turvottaa ja lihottaa, olenkin koittanut myös opetella täyttämään vatsaani ilman perunaa, riisiä, pastaa ja vehnää. Vielä en ole varma sopiiko malli minulle, siitä ei valmennuksessa ollut puhetta mutta ajattelin josko hiilareiden vähentäminen nopeuttaisi rasvan palamista.
Toistaiseksi olen pärjännyt kohtuu hyvin ilmankin, mutta näkkäriä tai kauraleipää ilman on vaikea elää. Niimpä niitä rouskuttelen edelleen.



Muutos-valmennuksessa käytiin mielenkiintoista aihetta läpi, nimittäin mielikuvaharjoittelu ja se on kyllä jännä miten valtava voima meidän mielellä on.

Olet syönyt koko viikon terveellisesti, tuntenut tyytyväisyyttä siitä, käynyt lenkilläkin ja sitten vaikkapa joku tuo töihin pullaa joka on suurinta herkkua ja otat vain palasen.
Sen syötyäsi tunnet morkkiksen siitä että söit sen pullasiivun ja pilasit hyvin alkaneen kevyen viikon ja otat ehkä toisenkin palasen.

Kotiin päästyä väsyttää ja kun on pohjalla jo epäonnistumisen tunne niistä pullasiivuista,
kaivat kaapista keksipaketin tai ehkä jäätelöä. Ja se on siinä. Onko sulle käynyt näin?
Mä tunnistan tuosta hyvin itseni ja siksi mulle ei toimi se että jos tekee mieli pullaa, syö se ja ole tyytyväinen mutta jatka sen jälkeen terveellistä ruokavaliota kuten ennenkin.
Mun tekee sen pullan jälkeen mieli vain lisää, joten on parempi haukata pullan sijaan vaikka omena. Ei oo niin paha, jos yhden ompun jälkeen tekee mieli toista, se on jopa joskus suotavaa.

Joka kerta kun mä sovitan vaatteita, nyt vaikkapa edelliskesän vaatteita, se tunne hoikemmasta minästä kasvaa ja vahvistuu. Kun sen tunteen ja mielikuvan pystyy säilyttämään, pullasta tai ihan mistä vaan herkusta kieltäytyminen on helpompaa.
Juuri tässä kohtaa valmennusta ja tulevaa kesää, olisi helppo heittää hanskat tiskiin, nauttia kesästä ja ajatella että jatkan tätä syksyllä tai ensi kesänä. Mutta mikä silloin olis tilanne?
Luultavasti muutama lisäkilo ja vielä tyytymättömämpi minä, joten homma jatkuu!

Olin vasta mindfulness workshopissa jossa tehtiin useampi erilainen meditaatio.
Niimpä olen nyt soveltanut meditaatiota omaan ihannevartaloon  pääsemiseksi.
Oikeastaan meditaatio voi olla apuna ihan mihin vain.






Nyt edessä häämöttää kesä ja loma.Viikko etelässä jossa all inclusive ja sen perään kuntoutus täysihoidolla. Koitan muistaa pitää tietyistä asioista kiinni joka päivä mutta loma on loma, valmennuksessakin. Kuntoutuksessa kuitenkin keskitytään terveellisyyteen kaikilla elämän eri osa-alueilla ja liikutaan.

Palailen varmaan kesän valmennuksen osalta blogiin vasta heinä-elokuussa, sitten luultavasti taas onkin paljon kerrottavaa.

Aurinkoista ja ennenkaikkea nautinnollista kesää kaikille♥
Blogikin lomailee ja päivittyy satunnaisemmin kesällä.
Instassa pysyt mun matkassa kuitenkin koko kesän, joten jos haluat
kuulla kuulumisia, ota seurantaan @maiccug.

Seuraava Muutos-valmennus alkaa  ensi maanantaina 3.6 ja halutessasi voit lukea lisää ja liittyä mukaan tästä.
Linkin klikkaamisesta tai valmennukseen liittymisestä en hyödy.

Miltä toukokuun valmennuksen osalta mun mietteet kuulostivat?
Otetaanko siellä kesällä ruokailujen suhteen rennommin?

Maikku









sunnuntai 26. toukokuuta 2019

Viikon varrelta 04

En ole hetkeen saanut aikaiseksi sen kummemmin My Dayta
 kuin Viikon varrelta postaustakaan vaikka tarkoituksena oli
kerran viikossa sellainen julkaista.
Elämä on...mutta nyt sain tylsähköstä viikosta huolimatta sen tehtyä.

SUNNUNTAI

Super lämmin aamu, tarkeni t-paidalla lenkkeillä.

Mulla kävi hyvä tuuri toissa viikolla, sillä voitin Instagram-arvonnasta
Mindfulness-workshopin jossa olin viime sunnuntaille.
 Olen mindfullnesia opiskellutkin vähän, eli sinänsä se oli tuttua 
mutta kurssit ja meditaatiot ovat aina tekijänsä näköisiä ja siksi voivat olla hyvinkin erilaisia. 
Tämä oli ihanasti voimaannuttava kokemus ♥.


MAANANTAI

Mietin miten voisin vähentää hiilareita arjessa ja kokeilin tehdä tälläisiä sydänleipäsiä
joihin laitoin mm. mantelijauhoa, kananmunaa ja juustoraastetta. 
Hyviä olivat ja turvotus vatsalta on selvästi vähentynyt 
kun en ole syönyt ollenkaan leipää. 

Tosin kauraleipä on mun lempparia, 
en siitä kokonaan luovu, kunhan kokeilin näitä.



TIISTAI

Paistelin banaanilettuja joihin lisäsin hamppurouhetta
 ja kuivattuja mustikoita.
Oli kyllä hyviä. 
Näitä voisi paistella vaikka aamupalaksikin, täyttäviä ja herkullisia.




KESKIVIIKKO

Meidän hääpäivä, keramiikka hääpäivä ♥
Tuntuu kuin se oli vasta kun mentiin naimisiin.

Muuten ei sitä juhlistettu kuin vähän herkuttelemalla ,
ollaan kohta kaksin reissussa ja voidaan siellä sitten
hemmotella toisiamme tarpeen tullen ;)
Toisaalta huomioita osoitetaan ihan arjessakin ja
se riittää, että toinen on siinä. Ei sitä aina tarvi lahjoja,
vaikka juhlia oliskin.




TORSTAI

Ulkoilut on olleet rasittavia, sillä olen ihan tukossa siitepölystä ja ulkona leijailevat
haavan siemenhaituvat teki ulkoilusta suorastaan ärsyttävää. 
Haituvia oli naama ja nenä täynnä. 
Onneks loppuviikosta satoi ja pahin taitaa olla ohi.

En muista koskaan aikasemmin että olis ollut tuota haituvaa näin paljon,
 ihan isoja lauttoja ja nurmialueet ihan sen peitossa.
Tuntuu että vuosi vuodelta kaikki ääri-ilmiöt lisääntyy, ihan
näistä yksittäisistä lähtien.

Illalla oltiin koirien kanssa koulutuksesta, varattiin yksityistunti ja
saatiin hyviä vinkkejä.
Kahden koiran kanssa on moni asia haastavampi ja
siksi käydään kurssi kummankin kanssa, jotta 
molemmat oppii samat asiat vaikka toisen kanssa
enemmän treenaattavaa onkin.
.
PERJANTAI

Heräsin hirveään oloon, kurkku kipeänä ja hiestä märkänä.

Kaikki päivän tekemiset jäi väliin, 
sain raahauduttua koirien
kanssa ulos ja sen jälkeen makasinkin käytännössä 
koko päivän ennenkuin mies tuli kotiin.

Oli sovittu että lähdetään ostamaan teinille ja
juniorille juhlavaatteet rippijuhlaa varten. 

Hetken jo mietin
siirretäänkö menoa, mutta onneksi lopulta lähdettiin ja saatiin
hankinnat tehtyä. Yksi stressi vähemmän.

Sain myös ensimmäisen tilaamani Lookfantastic beauty boxin ♥



LAUANTAI

Käytettiin juniori parturissa ja hain apteekista kassillisen lääkkeitä ja
jos ei niillä ala
tauti helpottamaan, on ihme.

Mies lähti pihatalkoisiin ja minä otin päikkärit.
Olo  oli yhtä kehno kuin edellisenä päivävä ja
oli helpotus kun talkoolaiset sai syödä grilliruokaa, 
säästyin kokkaamiselta
jos ei pinaattikeiton lämmitystä lasketa.





Sellainen viiikko täällä, aika tavallista ja vähän tylsääkin kun flussa
veti voimattomaksi. 
Onneksi nyt eikä viikon päästä kun pitäis reissuun lähteä.

Mitä sinne kuuluu?
Onko teillä kesäjuhlia tiedossa?
Tai juhlavaatehankintoja?


Maikku

lauantai 25. toukokuuta 2019

Kocostarin kuorintasukat


Taas on aika vuodesta, kun kesä ja sandaalikeli häämöttää!
Siksipä oli aika ostaa kuorintasukat ja laittaa jalat kesäkuosiin.
Tai niin mä luulin.

Olen kuorintasukkia kokeillut aiemminkin, edellinen postaus Salvequick:n sukista
löytyy täältä.

Kuorintasukkien käyttö on todella helppoa, kas näin:

Ihan ensin pitää pestä ja kuivata jalat.
Sukat olivat yhtenäiset ja ne piti leikata irti toisistaan.
Molemmissa oli tarralappuset auttamassa kiinni pysymistä ja sitten vain jalka muovisukkaan
ja tarra kiinni.

Vaikutusaika on 90min joka kului nopeasti sohvaillessa.
Kannattaa varata kaikki tarpeellinen, kuten kännykkä viereen, sillä tossut jalassa ei ole kiva kävellä.

Mitään tuntemuksia sukkien jalassaolo aikana ei ollut. Kun 90 min oli kulunut, pesin jalat huolellisesti ja sitten vain odottelemaan.

Päivät  1-3
En huomannut mitään muuta eroakuin että jalat tuntuivat todella liukkailta, kuin silkkisiltä.

Päivät 4-9
Ei edelleenkään mitään muuta tuntemusta kuin tuo jalkapohjien silkkisyys.








Päivä 10 
Vasta nyt jaloissa huomattavissa yhtään kuoriutumista.
Näyttää vain siltä kuin jalat olisivat todella hilseilevät ja kuivat, mutta vain osittain.
Ei ollenkaan samanlainen kuoriutuminen kuin edellisellä kerralla kun kuorintasukkia kokeilin.
Johtuuko siitä ettei ole enää mitä kuoria, kun kerran kunnolla iho kuoriuttunut vaiko oliko näissä kuorintasukissa laimea aine?


Päivä 14

Se vähäinenkin hilseily on hävinnyt, liekö rasvauksella osansa mutta
olen todella hämmentynyt siitä ettei nämä kuorineet oikeastaan mitään?

Jalat ovat silti pehmeämmät, mutta samat kovettumat jalkapohjissa on edelleen
ja niihin taitaa tehota vain järeämmät aseet.

Olen silti jokseenkin pettynyt näihin kuorintasukkiin ja jatkossa ostan Salvequick:n
kuorintasukat, jos haluan todellisen kuorinnan.

Ootko kokeillut näitä Kocostarin kuorintasukkia?
Miten hoidat jalkojasi kesää vasten?

Maikku






torstai 23. toukokuuta 2019

Lookfantastic Beauty Box toukokuu

Tänään saapui elämäni ensimmäinen LF:n beuaty boxi jolle oli suuret odotukset.
Tilasinhan merkin joulukalenterin viime vuonna ja koska se oli täysi kymppi,
päädyin kaikista kauneus boxeista juuri tähän Lookfantasticiin.

Niin tosiaan, päätin siis lopettaa Bette boxin ja hypätä tähän ulkolaiseen merkkiin,
kuten joku saattaa muistaakin. Suosisin mielelläni kotimaista, mutta ehkä sen aika taas tulee
jossakin kohtaa.

Toukokuun LF:n beauty box oli upeassa korallin punaisessa laatikossa ja jo ensivaikutelma
oli täyttä kultaa. Jos tuotteet pakataan näin kauniisti, mitä mahtaakaan olla itse laatikossa.

Ensin boxista löytyi vihkonen, jossa oli esitelty kaikki boxin tuotteet, verkkokaupan tuotteita sekä mini Elle. Kaikki tietty englanniksi, joten hyvä syy mulla keskittyä hetkeksi opiskelemaan.

Toukokuun teema "Urban beauty edition",

Lähdetäänpäs availemaan boxia.







POLAAR NOTHERN LIGHT CREAM 25 ml

Voide, jossa Siperin oliivipuuta, C-vitamiinia ja marjauutteita.
Lupauksena kirkastaa ja pehmentää ihoa auttaeen solujen uudistumista.
Tässä on aivan ihana tuoksu, otan tämän kokeiluun yövoiteena,
joskin tätä voi myös käyttää päivävoiteena.

Olen merkin silmänympärys roll on:n tutustunut ja se on ollut tehokas,
joten mielelläni tämän testaan.



 WELLA PROFESSIONALS INVIGO NUTRI-ENRICH DEEP NOURISHING MASK 30ml

Ihastuttava hiusnaamio joka lupaa kosteuttaa hiuksia. Sisältää mm goji-marjaa.
Tuoksu on tosi marjainen, tämä lähteekin lomalle mukaan hoitamaan auringon kuivattamia hiuksia.



MELLOW GEL LIP PENCIL - ARIA

Tämä huultenrajauskynä on hyvin liukuva ja pigmenttinen, kädelle swatchaamani sydän on siinä vielä pesunkin jälkeen. Sävy on hieman oranssinruskea ja sopii hyvin käyttämilleni rusehtaville kiilloille tai punille.





SKINCHEMIST London ROSE ILLUMINATING GLOW HYDROGEL EYE PADS 1 pari

Superihanaa päästä kokeilemaan muitakin kuin Kocostarin silmänalusnaamioita.
Nämä sisältävät hyaluronihappoa ja antioksidantteja, eli kirkastavat, kosteuttavat ja kiinteyttävät
silmänalusihoa.



AVANT SKINCARE 8 HOUR ANTI-OXIDISIND AND RETEXTURING HYALURONIC FACIAL SERUM 30ml

Tämä seerumi taitaa olla varsinainen luksustuote sillä sen arvokin on 89 puntaa.
En olisi kyllä ulkoasun perusteella arvannut, sillä on ihan perustuubi.

Lupauksena on ihon suojaus, kosteutus ja ikääntymisen merkkien ehkäisy.
Seerumissa on useita tehoaineita, jotka varmasti selittävän osittain korkean hinnan.
Ilolla otan tämän käyttöön.




MINETAN 3 IN 1 GRADUALTAN LOTION 30ml

Ihana täsmätuote kesää vasten tämä asteittain päivettävä voide, joka sopii myös kasvoille ja hyvä niin sillä tämä 30ml hupenisi kertaheitolla vartalolle käytettynä :)






 

Olen kyllä todella tyytyväinen tähän sisältöön.
Monipuolinen, uusia laadukaita brändejä ja tuotteita!

Rehellisesti sanottuna verrattuna toukokuun Bette boxiin, näistä
ei voi puhua samana päivänäkään ja kuitenkin näistä maksoin aika samanverran.

Bette box 16,90€/kk
Lookfantastic 15,50€/kk

Kummassakin tapauksessa kyseessä pitkäaikaistilaus.

Ei ollut alunperin tarkoitus vertailla, mutta tuli kuitenkin tehtyä niin.
Mielipide perustuu pitkälti kuitenkin vain tähän toukokuuhun ja siihen että Betten pitkäaikaistilaajana
boxista tuli liian usein samoja tai samankaltaisia tuotteita.

Mitä tykkäsitte? Oliko vaihto tähän kauneusboxiin onnistunut valinta?

Maikku



keskiviikko 22. toukokuuta 2019

Seurasaaressa


Vaikka olen ikäni asunut täällä etelässä niin silti on monia paikkoja, 
jossa on tullut käytyä aivan liian harvoin. 
Yksi sellainen paikka on Seurasaari. 
Ihan mielettömän upea paikka, luonto, miljöö, kaikki ja mikä parasta, 
sinne voi huoletta mennä myös koirien kanssa.

Me käytiin viime lauantaina, kun aurinko paistoi ja ajateltiin, 
että tuolle nuoremmalle koiralle tekee hyvää nähdä vähän muitakin 
maisemia kuin perinteiset lenkkipolut.

Seurasaaressa on useita eri kävelyreittejä ja siellä voisi  huoletta viettää 
vaikka koko päivänkin.
On grillaus-ja piknik-paikkoja, viihtyisä kesäkahvila sekä kioskeja.

Tässäpä tunnelmia.
























Koirilla riitti nuuskuteltavaa ja ihmeteltävää.
Onneksi niille oli vesipullo mukana. 
Me poikettiin Antin Kaffeliiterissä kahvilla ja kesän ekoilla 
ulkona nautituilla
jätskeillä, tytötkin sai maistaa.

Seurasaaresta tuli kyllä meidän uusi lemppari
lenkkeilykohde ja tavoitteena on käydä
tänä kesänä useasti, ainakin useammin kuin tähän asti.

Ootko käynyt Seurasaaressa?
Mikä on sun mieluisin ulkoilukohde, onko sellaista?

Maikku