Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella piparkakkumuotit merkityt tekstit.

Koirapipareita ja piparimuotteja

  *Muotit saatu Tainan Paja Nyt on se aika vuodesta, kun monissa kodeissa paistellaan piparkakkuja ja muita joululeivonnaisia. Mä oon paistanut jo muutaman kerran joulutorttuja, taatelikakkuja, saaristolaisleipää ja pipareita. Meille on vuosien aikana kerääntynyt iso pussillinen erilaisia muotteja, ihan perinteisiä sekä mm Muumimuotteja. On siis mistä valita. Sain menneellä viikolla postia Kurikasta, Tainan Pajasta ja nyt meiltä löytyy myös kiinanharjakoira ja kääpiöpinseri muotit. Kaikki muotit tehdään Tainan Pajassa käsityönä läkkipellistä. Valikoimissa on monenlaisia muotteja, erilaisia koiramuotteja, toki kissakin löytyy ja sitten ihan perinteisiä muotteja sekä myös koruja. Jos jokin rotu puuttuu, sitäkin voi Tainalta pyytää. Nämä koiramuotit oli kyllä todella rotujensa edustajien näköisiä, katsoppa vaikka. Jos kiinnostuit tilaamaan vaikkapa koiramuotteja, laitan tähän linkin Tainan Pajan sivuille. On ilo olla omalta osaltani tukemassa kotimaista pienyrittäjää kertomalla näist...