tiistai 26. syyskuuta 2023

Uusin tuoksurakkauteni Oscar de la Renta - Bella Blanca

Harvoin rakastun tuoksuun ensi tuoksuttelulla, mutta nyt kävi niin. Laivalla oli Oscar de la Rentan tuoksuja useita vierekkäin ja hetken arvottuani mitä nuuhkaisen, valikoitu tämä valkoisista kukista inspiraationsa saanut tuoksu käsiini ja se oli ensi suihkautuksesta menoa.

Olen ennen ollut makeiden tuoksujen ystävä, mutta muutaman vuoden kestänyt tuoksuherkkyys ja migreenikausi on muuttanut makua hillitympiin, raikkaimpiin ja pehmeämpiin tuoksuihin ja sellainen on tämä uutuustuoksuni - hillitty, naisellinen, kevyen kukkainen, riittävän arkinen jotta sitä voi suihkauttaa omaksi ilokseen vaikka kotosalla ollessa mutta samaan aikaan riittävä kevyeksi juhlatuoksuksi.

Vahvoja tuoksuja en oikeastaan enää käytä, monesti riittää yksi suihkaus ja edellisen tuoksurakkauteni Miss Diorin ollessa selkeästi vahvempi juhlatuoksu, tämä on huomattavasti kevyempi ja sopii paremmin arkeen mutta toki toimii myös hillitympänä juhlatuoksuna.

Oscar de la Renta Bella Blancassa alkutuoksussa on mm mustaherukkaa, mandariinia, jasmiinia, valkoista ruusua, kieloa ja santelipuuta.

Top notes

Freesia, päärynä, mustaherukka, mandariini

Middle notes

Violettilehdet, arabian jasmiini, valkoinen ruusu, kielo

Base notes

Ambroxan, santelipuu, kashmirpuu, persikka .





Pullokin on kuin taideteos, todella kaunis - otin tämän mökille mukaan kun olimme menossa pieniin juhliin ja pelkkä tuoksu teki olosta juhlavan jo ennen, kun olimme lähdössäkään. Kyllä tuoksuilla on iso merkitys.

Millainen on sun lempi juhlatuoksusi?

-Maikku

tiistai 19. syyskuuta 2023

ECOOKING - kuoriva naamio

Kuorintanaamiolla saa nopeasti ihosta kirkkaan ja sileämmän. Olen käyttänyt tätä Ecooking Peeling Maskia eli ihoa kuorivaa happonaamiota kerran viikossa ja tämä on sen verran tujua tavaraa, että ihoa kannattaa tutustuttaa naamioon pikkuhiljaa vaikutusaikaa lisäten.

Naamiota on helpointa levittää iltaisin puhtaalla siveltimellä puhtaalle iholle ohut kerros, silmänympärysihoa ja suun aluetta vältellen ja ekalla kerralla riittää että antaa sen vaikuttaa ihan muutaman minuutin (suositus max 4-6 min). Vaikutusajan jälkeen naamio poistetaan joko vedellä tai puhdistusaineella. Seuraavilla kerroilla vaikutusaikaa voi pidentää pikkuhiljaa niin, että maksimissaan naamion voi antaa vaikuttaa maksimissaan n 12min.

Itselläni kihelmöi jo 6-8 minuutin kohdalla joten en ole nostanut vaikutusaikaa ja ehkä jokaisen onkin vain löydettävä omalle iholleen sopiva vaikutusaika.

Kasvot tosiaan kihelmöivät tai pistelevät vähän naamion vaikuttaessa, mutta se on ihan normaalia sillä naamio sisältää kuolleita ihosoluja poistavaa maitohappoa, salisyylihappoa joka syväpuhdistaa ja glykolihappoa josta on apua mm pigmentoitumista vastaan.         

Vaikuttavia aineita naamiossa ovat lisäksi kasviuutteet ja E-vitamiini, jotka siloittavat juonteita.

Itse koen, että naamio on parasta laittaa illalla koska iho voi hieman punoittaa. Itse laitan naamion jälkeen normaalisti seerumin ja yövoiteen/kasvoöljyn eikä kertaakaan aamulla ole iho enää punoittanut.

Koska naamio kuorii ihoa, sitä ei tule käyttää auringonoton jälkeen.

INCI-lista:

Aqua**, Lactic Acid**, Potassium Hydroxide, Squalane, Polysorbate 60, Gluconolactone**, Hydroxyethyl Acrylate/Sodium, Acryloyldimethyl Taurate Copolymer, Sodium Dehydroacetate**, Salicylic Acid**, Glycolic Acid**, Sodium Benzoate*,
Potassium Sorbate*, Calcium Gluconate, Citric Acid*



Happokuorinta kirkastaa ihoa ihanasti ja sen jälkeen hoitotuotteetkin imeytyvät paremmin. 

En ole edelleenkään kokenut tarvitsevani iholle meikkivoidetta kesän jäljiltä, kun olen käyttänyt tätä viikottain ja iho on pysynyt kirkkaana ja terveen näköisenä. Normaalistihan meikkaisin ihoakin joka päivä, mutta kun siinä ei ole mitään korjattavaa, se saa hehkua luonnollisena. 

Ootko sä kokeillut happokuorintaa?

-Maikku

perjantai 15. syyskuuta 2023

Elokuun loppuneet kosmetiikkatuotteet

Hei, mitä teille sinne ruudun toiselle puolelle kuuluu? Kesä on vaihtunut vaivihkaa syksyksi ja on aika palata loppuneiden kosmetiikkatuotteiden osaltakin kuukausittaisiin postauksiin ja katsoa mitä kaikkea loppui elokuussa.

Edelleen kosmetiikkaa tulee käytettyä mökilläkin, mutta olen koittanut vähentää samaan aikaan  käytössä olevien tuotteiden määrää ja meikkaaminenkin on jäänyt vähemmälle, jos ei huulikiiltoja lasketa.

Tässä siis elokuun loppuneet!


USVA Cosmetics kasvokuorinta oli yksi parhaimpia luonnonkosmetiikan kuorintoja joita olen koskaan käyttänyt. Koostumus oli ihanan paksu mutta silti kevyt ja tällä ihon sai kuorittua hellästi mutta tehokkaasti.

GUINOT Bioxygene naamio oli ihoa kirkastava, tässäkin oli miellyttävä, kermainen koostumus ja se sai ihon tuntumaan pehmeältä ja puhtaalta.


Catrice Cosmetics Plump it up huulikiilto antoi huulille hentoisen sävyn, plump it efekti jäi vähän vaisuksi. Tässä applikaattori oli aika iso ja huulikiiltoa tuli yhdellä kerralla aika paljon ja senpä vuoksi tämä ei kestänyt käytössä kauaakaan.



Molton Brown suihkusaippua raparperin ja ruusun tuoksuisena oli ihanan virkistävä, näistä ei voi olla tykkäämättä mutta hinta on sen verran korkea etten täysikokoisena raaskisi ostaa.

Ziaja kashmir suihkugeeli on niin ihastuttavan tuoksuinen, että voisin käyttää tätä vaikka joka päivä. Aika kauan käytinkin, koska 500ml pullo riitti lähes koko kesän. Koostumus on ihana ja ostan varmasti uudelleen, tämäkään ei ollut ensimmäinen kerta.


Ziaja kashmir vartalovoide sopii täydellisesti suihkusaippuan jälkeen iholle levitettäväksi. Tuoksumaailma on sama, mutta voide on aika kevyttä eli kesäiholle loistava mutta talveen liian kevyt.

SOTHYS vartalovoide oli taivaallisen tuoksuinen, ihanaa luksusta arkeen mutta vain parin ihonhoito kerran verran, koska oli minikoko.



REVON PLEX hoitoaine oli yllättävän hyvä. Kerroinkin sarjasta täällä kesällä ja oli kyllä marketkosmetiikaksi vallan mainio.

MOROCANOIL kosteuttava hiusnaamio sai mun hiukset rakastumaan, niin hoitava ja kosteuttava.

MOROCANOIL hoitoaine, voisin sanoa samat sanat tästäkin ja bonuksena näissäkin on niin hyvä tuoksu että voisin huoletta käyttää tuotteet täysikokoisenakin.

BY KLIPPOTEK hoitoainesuihke taasen ei ollut riittävä kosteuttava ja siinä mielessä huti, mutta tulipahan kokeiltua.


Hydrogel kulta naamio helli ihoa, mutta tätä oli hieman hankala käsitellä koska hydrogel on liukasta materiaalia ja suurinosa nesteestä tuntui jäävät suojapapereihin.

7th Barbie pink chocolate naamio oli puhdistava ja ihoa pehmentävä naamio, vaaleanpunaisesta väristä sai hyvän mielen.

Ziaja jeju kasvovoide oli nuorelle iholle tarkoitettu mutta imeytyi se vähän vanhemmallekin.

Evolve bio-retinol+ c-booster öljyseerumi on täysikokoisena mulla parhaillaankin käytössä ja tämä on ikääntyneelle iholle ihan must have tuote.


Kaiken kaikkiaan loppuneita oli 12 kpl+näytteet ja niistäkin 4 minikokoa eli varsin maltillinen määrä.
Mutta kun on vaikkapa Ziajan tapaiset tuotteet käytössä, niin kyllähän ne kestääkin!

Tässähän mulla tavoitetta, kun koitan pikkuhiljaa päästä siihen että tämä määrä olisi uusi normaali.

Oliko loppuneissa sulle tuttuja tuotteita?

-Maikku





tiistai 12. syyskuuta 2023

Syyskuun kosmetiikkasuosikit

Ihan hassu syksy, kun lämpimämpää kuin hetkittäin heinäkuussa, tosin viileät aamut kyllä muistuttavat syksyn saapuneen. Olisi varmaan aika palata kuukausittaiseen kosmetiikkasuosikit postaus-rytmiin ja korjataan asia samantien eli tarjoillaan syyskuun kosmetiikkasuosikit tässä, olkaas hyvät.

Koitan nyt jatkossa pysyä viidessä tuotteessa, vaikka se joskus tuottaa vaikeuksia. Nyt suosikkeina ihonpuhdistustuotteita, tuoksu ja pari meikkijuttua.


TikTokissa on hurjasti kaikenlaisia suosituksia ja sen perusteella ostin tämän LA RIVE Give me Love muutaman euron tuoksun Normalista. Tuoksu on hyvin samantyyppinen kuin Escadassa, makea ja sopi täydellisesti kesään. Tuoksu ei varmaankaan ole yhtä pysyvä kuin aidot, arvokkaammat tuoksut mutta yllättävän kiva.


Oriflamen The One kulmatussi on kätevä, sillä siinä on harjakset joiden avulla väri levittyy kauniisti.



Tämän superihanan glitterin löysin Confetista kun hain ilmapalloja pojat synttäreitä varten ja se on niin kaunista. Kuvat eivät edes anna oikeutta mutta sillä saa upean lisän vaikka juhlameikkiin.



Ja nämä Kajo Kosmeticsin puhdistustuotteet, näistä vasta kerroinkin täällä mutta olen tykännyt näistä yhdessä valtavasti ja vaikka olen jo käyttänyt kumpaakin pari kuukautta, nämä ei ole juurikaan vähentyneet.

Siinä oli syyskuun viisikko ihastuksia ja itseasiassa oikein odotan että ehtisin tehdä Barbie-meikin johon kuuluisi ehdottomasti tuote hempeää glitteriä.

Mulla oli vakaa aikomus palata kahteen postaukseen viikko, mutta todennäköisemmin joka toinen viikko saatte luettavaksi kaksi ja joka toinen viikko yhden postauksen. Aika ei kertakaikkiaan meinaa riittää ja kun työpäivät ovat jo päätteen ääressä niin on vähän rajoitettava sitäkin.

Vaikka blogi on rakas harrastus, kosmetiikkasisällön tekeminen vaatii jatkuvasti uusien tuotteiden kokeilua ja koitan nyt edelleen epätoivoisesti käyttää omia vanhoja kätköjä samalla kun koitan tutustua uusiin. Tämä tasapainottelukin on oma haasteensa 😀

Mikä on sun viimeisin kosmetiikkasuosikki?

-Maikku


perjantai 8. syyskuuta 2023

Ilouutinen - 7th brändilähettilyys

Syksy alkoi ilahduttavilla uutisilla, sillä tulin valituksi 7th Heavenin brändilähettilääksi. Olen tästä kovin otettu, sillä brändi on entuudestaan monille tuttu, itsellenikin sillä olen näitä marketeista löytyviä tuotteita käyttänyt vuosia ja kertonut niistä täällä blogissakin.

7th Heavenin valikoimista löytyy varmaan kaikille tutut yksittäispakatut naamiot, sekä kangasnaamiot, silmänalusnaamiot, käsi-ja jalkanaamiot sekä muutama suurempi naamiotuubi.

Naamiovalikoima vaihtelee myymälöittäin ja kausittain, nyt on tullut suloisia Barbie-naamioita ja hoitavia kangasnaamioita.

*Kangasnaamiot saatu brändilähettiläs yhteistyönä

7th Heaven silmänalusnaamiot

7th Heaven ihonpuhdistuslaput nenälle

7th Heaven Barbie Pink Neon peel-off-naamio

7th Heaven kosteuttava kangasnaamio




Mä tykkään näistä yksittäispakatuista naamioista. Niitä on helppo käyttää, ottaa mökille tai reissuun mukaan tai antaa vaikka lahjaksi. 

Onko 7th Heavenin naamiot sulle tuttuja? Entä onko sulla jo oma suosikkisi?

-Maikku


perjantai 1. syyskuuta 2023

BicMac tortillat

Somen syövereistä löysin tälläisen TikTok trendin, jota yhtenä iltana kokeilin. Jokainen, joka sai tämän tortilla "burgerin" lautaselleen sanoi ensimmäisenä, tosi hyvää, tajuttoman hyvää tai jotain sellaista:D Siksi ajattelin laittaa tämän helpon ja herkullisen ohjeen tännekin koska kaikki ei seikkaile TikTokissa ja toisaalta, näin nämä reseptit jäävät itsellenikin talteen.

Mä teen harvoin ruokaa juuri reseptin mukaan, vaan tuunailen omaan makuun sopivaksi ja korvaan aineita, jos jotakin puuttuu - niin jouduin tekemään nytkin kun kaupasta ei löytynyt jäävuorisalaattia eikä kotoa sinappia, kurkkurelissiksikin kävi hyvin perinteinen kurkkusalaatti. Mutta hyvää tuli silti.

BicMacin makuiset tortillat

700g jauhelihaa (naudan) maustettuna oman maun mukaan

Paketti tortillalettuja

Jäävuorisalaattia tai jääsalaattia suikaloituna

Tomaattia kuutioituna

Cheddar-sulatejuustoviipaleita

Paistamiseen rasvaa


BicMac-kastike:

1 3/4 dl majoneesia

1rkl keltaista sinappia

2 rkl makeaa kurkkurelissiä

2rkl sokeria

1/2tl valkoviinietikkaa

1/2 tl paprikajauhetta

1/4 tl sipulijauhetta

1/4 tl valkosipulijauhetta


Sekoita ainekset keskenään.


-Jauhelihan maustoin kevyesti jauhelihamausteella. Sen jälkeen painelin noin kourallisen maustettua jauhelihaa tortillaletun päälle.

-Sulata voita/öljyä paistinpannulla ja laita tortillalettu paistumaan jauhelihapuoli alaspäin. Paista hetki ja käännä. Laita cheddaria oman maun mukaan päälle, se sulaa kivasti kuuman jauhelihatäytteen päälle.

-Laita lettu lautaselle, lisää salaattia, tomaattia ja pari teelusikallista kastiketta

-Letun voi taittaa tacon muotoon jolloin se on helppo syödä ja niin hyvää!



Kuvissa tacoksi taiteltu tortilla ja voi että se olikin hyvää! Tuosta yllä olevasta annoksesta tuli 6 täytettyä tortillaa.

Olipa kiva löytää jälleen uusi herkullinen resepti, meinaatko kokeilla?

Entä minkä uutuusherkun oot viimeksi löytänyt reseptiviidakosta?

-Maikku

 

tiistai 29. elokuuta 2023

Luonnollista kasvipohjaista ihonhoitoa - Kajo Cosmetics

 *Kaupallinen yhteistyö

Luonnonkosmetiikka on hiipinyt vuosien saatossa yhdeksi lempilapsekseni ja kun se vieläpä on kotimaista, into tutustua tuotteisiin ja kokeilla kuinka ne soveltuvat omalle iholleni - on suuri.

Kajo Cosmetics on syntynyt uteliaisuudesta maailmaa kohtaan ja intohimosta luontoon. Sen todella huomaa, tuotteissa on käytetty huikeita raaka-aineita joita löytyy meidän omasta ympäröivästä luonnosta. 

Yritys on sitoutunut käyttämään kestäviä ja ympäristöystävällisiä käytäntöjä kaikessa toiminnassaan, eikä tuotteet sisällä parabeeneja, ftalaatteja, sulfaatteja tai muita synteettisiä aineita.

Ennenkuin mennään tuotteisiin syvemmin, pieni huomio upeaan ulkoasuun tuotteille joiden pakkaukset ovat valmistettu kierrätyslasista. Tuotteiden ulkoasu on yksinkertainen, mutta tyylikäs  - ne huokuvat laatua ja on ihana nähdä tuotteiden koostumus pullossa. Se ikäänkuin antaa varmistuksen siitä että näitä koostumuksia kelpaa esitellä, tuotetta ei ole tarvinnut piilottaa pulloon vaan se saa upeine väreineen hehkua koko olemuksellaan ja houkutella käyttämään. Nämä ovat esteettisestikin ilo silmälle.

Tuotteet ovat lasipulloissa ja pumppuosat sekä kannet ovat käytännöllisesti muovia. Tämän tyyppiseen pumppuominaisuuteen en ole aiemmin missään muussa tuotteessa törmännyt ja olen aika montaa pumpputoimintoa käyttänyt. 

Ensi painalluksella tuotetta saattaa roiskahtaa joten käden on hyvä olla heti alla kun tuotetta aletaan annostelemaan ettei sitä mene hukkaan.

Kaikissa tutustumissani tuotteissa kasvosumutetta lukuunottamatta oli pumppupullo, kasvosuihkeessa luonnollisesti suihke. Tässä alla kuva tuotteista, eli olen käyttänyt puhdistusöljyä, geeliä, kasvosumutetta, kasvovoidetta ja seerumia.

Lähdetäänpä tutustumaan tuotteisiin yksilöllisemmin.

  

Puhdistusöljy

Saatat jo tietääkin, että käytän ihonpuhdistukseen aina puhdistusöljyä-tai balmia ja teen joka ilta kaksoispuhdistuksen. Tämähän ei ole mitenkään välttämätöntä, mutta siitä on itselleni tullut tapa ja ihoni tuntuu nauttivan siitä.

Olen hyvin valikoiva puhdistustuotteiden suhteen, koska olen niitä lukuisia erilaisia käyttänyt ja todennut kuinka erilaisia ne voivat olla.

Mulla oli tähän luonnollisista öljyistä ja E-vitamiinista valmistettuun puhdistusöljyyn suuret odotukset ja ne todella täyttyivät. Öljy on paitsi ihanan tuoksuista (suuri sopivan miedosti) se levittyy hyvin ja veden kanssa emulgoituu todella hyvin ja se tekee kasvojenpuhdistuksesta paitsi miellyttävää, myös tehokasta.

Puhdistusöljyä riittää aika pieni määrä ja se levittyy hyvin koko kasvojen alueelle, eli on varsin riittoisaa. Silmille en tuotetta ole käyttänyt, koska mulla on koko kesän ollut voluumiripset ja niitä ei voi puhdistaa öljyllä.

Puhdistusöljyn käyttö:

Pumppaa 2-3 pumppausta öljyä kädelle ja puhdista kasvot kauttaaltaan hieroen kevyesti, pyörivin liikkein. Lisää hieman vettä ja näet puhdistusöljyn emulgoituvan, voit myös suoraan huuhdella kasvot.

Puhdistusöljy sisältää ravitsevia antioksidantteja, se auttaa suojaamaan ihoa, säilyttäen sen kimmoisuuden.

Raaka-aineina on mieletön öljycocktail:

  • tyrniöljy, mistä varmaankin tulee tämä upea väri
  • makea manteliöljy
  • avokadoöljy
  • rypälesiemenöljy
  • auringonkukkaöljy
  • tsubakiöljy ja
  • jojobaöljy


Tuote sopii hyvin kuivalle, herkälle ja aknealttiille iholle.

Vaikka oma ihoni on ollut pääsääntöisesti helppo, kärsin keväällä ja alkukesästä todennäkösesti POD:sta eli suunympärysihottumasta, joka tosin minun tapauksessani oli nenän pielissä. 

Sain tilanteen kesäkuussa onneksi rauhoittumaan. Olenkin ollut koko kesän uuden kosmetiikan kanssa hyvin varovainen, jotten tilanne uusisi ja uskon että juurikin se että nämä tuotteet rauhoittavan tulehdusta ja sopivat akne-ihollekin, ovat sopineet myös itselleni ja ihottuma on pysynyt poissa.



Probioottinen puhdistusgeeli


Puhdistusgeeliä käytän iltaisin öljypuhdistuksen jälkeen, kaksoispuhdistuksen toisessa vaiheessa. Toki tätä voisi käyttää pelkästäänkin, mutta olen niin tottunut kaksoispuhdistukseen etten oikein osaisi olla tekemättä sitä.

Puhdistusgeeli on koostumukseltaan ihanan kevyt, hyvin levittyvä ja tuoksua on hyvin hentoisesti, sekin lempeä ja miellyttävä.

Puhdistusgeeli puhdistaa iholta epäpuhtaudet samalla raviten, eli se myös kosteuttaa ja pohjustaa ihoa vastaanottamaan ihonhoitotuotteet.

Se sisältää ihoa helliviä probiootteja, samalla huolehtien ihon mikrobiomin luonnollisesta tasapainosta. Vihreän teen uute ja rakkolevän yhdistelmä kosteuttaa ja rauhoittaa ihoa, etenkin jos siinä on ärtyneitä ihoalueita kuten finnejä. Vihreän teen uute on oivallinen myös vähentämään tulehduksia.
Glukonolaktoni auttaa ihoa pehmenemisessä ja samalla se rauhoittaa jos ihosi on kuiva.
Rosmariini-ja jasmiiniuute ehkäisevät myös tulehdusta ja auttavat ihoa taistelussa turvotusta ja epätasaisuutta vastaaan.

Puhdistusgeelin käyttö on helppoa:

Tarvitset sitä 2-3 pumppausta ja levitä geeli kasvoillesi pyörivin liikkein. Huuhdele vedellä. Puhdistusgeeli huuhtoutuu iholta helposti ja iho jää todella pehmeäksi ja puhtaantuntuiseksi.

Tykkään geelimäisistä tuotteista ja tässä koostumus on onnistunut täydellisesti. Tätä on ollut erittäin miellyttävä käyttää ja kesäisin rasvaisuuteen taipuvainen sekaihoni on pitänyt tuotteesta.

  


Probioottinen kasvosumute


Mikä on ihanempaa kuumana kesäpäivänä tai hetkenä jolloin tunnet itsesi stressaantuneeksi ja kaipaat virkistystä, kuin sumuttaa kasvoille kasvovettä!

Olen oikein ottanut tavaksi suihkauttaa kerran pari kasvovettä tai sumutetta aina samalla kun käyn kylppärissä, sillä sillä saa kasvoille aina ihanan hehkun ja olo on taas freshi.

Tämä Kajon upean värinen hehkuva kasvovesi on probioottinen eli se paitsi virkistää,  niin samalla hoitaa iholle mikrobiomin luonnollista tasapainoa. Se kosteuttaa tasaisesti, rauhoittaa ja uudistaa ihoa.

Kasvovesien pumppupullo taikka sumu on sellainen joissa on valtavasti eroja. Toiset tykkää koko kasvot lähes kastelevasta suihkauksesta, itse taas rakastan kevyttä tasaista sumua jollainen tämäkin on.

Tehoaineina kasvovedessä on:

Probiootit

Jugurttiuute

Kehäkukkauute

 Calendula-uutetta joka stimuloi kollageenintuotantoa ja suojaa ihoa

Allatoiini, joka rauhoittaa ihoa

Natriumhyaluronaattia ja ksylitolia jotka auttavat kosteuttamisessa ja tuovat hehkua

Glukonilaktini taasen auttaa ihoa pysymään pehmeänä sekä rauhoittaa sitä

Kasvosumutetta voi käyttää meikin alla, meikin viimeistelyyn, meikin korjaamiseen tai ihan vain ihon virkistykseen ja kosteuttamiseen.




Bakuchioil seerumi


Tämä oli yksi kiinnostavimpia tuotteita, sillä olen ennenkin käyttänyt Bakuchioil-tuotteita retinolin sijaan.  Bakuchioil on luonnon oma vaihtoehto retinolilla ilman haitallisia sivuvaikutuksia.
Se auttaa vähentämään juonteita ja ryppyjä ja erinomainen ainesosa taistelussa ikääntymistä vastaan.

Seerumi on kaksiosainen - eli faasinen ja se tulee ravistaa hyvin ennen käyttöä. Alempana näen kuvan, jossa seerumi on ennen ravistamista ja sen jälkeen.

Tämä Bakuchioil-seerumi on coktail luonnollisia öljyjä ja skvalaanin sekoitusta, tällä ihoa saa luollisen suoja, lipiditasapainon ja paljon rasvatonta kosteutusta.

Vaikka seerumissa on öljyjä, se imeytyy iholle hyvin eikä jätä sitä rasvaisen tuntuiseksi. Seerumilla on lisäksi todella tehokas antioksidanttinen vaikutus.

Taikoja tässä tekee:

Bakuchioil
Tyrniöljy
Hyaluronihappo
Bisabolol
Argaaniöljy
Jojobaöljy
E-ja B5-vitamiini

Hyaluronihappohan on loistava kosteuttaja, jota löytyykin nykyään lähes kaikista ihonhoitotuotteita joita käytän ja Bisabololi taasen rauhoittaa ihoa.

Seerumin käyttö

Seerumi tulee tosiaan ravistaa ennen käyttöä, sen verran että aineet sekoittuu ja sitten pari pumppausta ja voit levittää seerumin kasvoillesi.

Iholle jää upea hehku ja kosteutus, tästä on tullut mun iltojeni ilo enkä ole kertaakaan kaivannut erillistä öljyseerumia illaksi kuten välillä on ollut. Tässä riittää tehoa päivästä toiseen.
 


Anti- aging kasvovoide


Kasvovoiteiden suhteen olen nykyään hyvin valikoiva, sillä kesäiholleni riittää ohut, kevyt voide kun taas talvi-ihoni kaipaa jotain tujumpaa mutta silloinkin paksut voiteet ovat liikaa.

Tämä Kajon kasvovoide edistää ihon uudistumista ja auttaa vähentämään ikääntymisen merkkien ilmestymistä, kuten juonteet. Jos ihollasi on hyperpigmentaatiota, tämä auttaa myös siinä eli voiteessa on niasiiniamidia joka auttaa ihoa vaalenemaan ja ihon sävyä tasoittumaan. Itse huomasin tänä kesänä ekaa kertaa, että kasvoille ja toiseen käsivarteen olin tullut tätä aavistus kesän aikana joten tämän tyyppiselle voiteelle on ollut todellinen tarvekin.

Voiteessa on myös yhdistelmä luonnollisia öljyä jotka hoitavat ihoa monin tavoin ja palauttavat ihon luonnollisen säteilyn.

Raaka-aine kattaus on monipuolinen:

Rypäleen kantasolu
B3-vitamiini
Niacinamide& E-vitamiini
Avokadoöljy
Shea-voi
Rypäleuute
Kaurajauho
Allantoiini
Oliivihedelmäöljy
Argaaniöljy

Voidetta on helppo annostella pumppupullosta, se ei ole ohuinta muttei erityisen paksuakaan vaan koostumus on jotain siltä välitä. Oma ihoni joka siis kesäaikaan iloitsee keveistä voiteista, on vastaanottanut tämän hyvin ja voisin hyvin kuvitella käyttäväni tätä myös talvella yötä vasten, lisäten joukkoon tipan kaksi öljyseerumia.

Meikin alla tämä toimii hyvin ja iho jää tasaiseksi, kevyesti hehkuvaksi ja tuoksu on tässäkin tuotteessa mietoa, mutta erittäin miellyttävä.





Mitä olen kokonaisuudessaan mieltä Kajo Cosmeticsin tuotteista?


Jokapäiväinen kasvojen puhdistus-ja hoitohetki on sellainen jota oikein odotan, koska tuotteet sopivat kaikille aisteilleni. Tuotteet ovat kauniita, värit upeita, tuoksumaailma rauhoittavan lempeä ja ihotuntuma aivan taivaallinen. Jokaisen kasvojenhoitohetken jälkeen on suloisesti leijuva, kaunis olo ja iho hehkuu.

Voin omasta kokemuksestani lämpimästi suositella tuotteita ja sarjasta muuten löytyy vielä ihoa syväkosteuttava Arctic-voide, joka voisi olla juuri talvea vasten loistava.

Instagramin puolella on pian starttaamassa upea arvonta, jossa voi voittaa lahjakortin Kajo Cosmeticsille. Kannattaa käydä osallistumassa, jos kiinnostuit tuotteista.

Millaisia ajatuksia sinulla heräsi tuotteista?
Entä millaisia puhdistustuotteita sä käytät?

-Maikku