tiistai 28. helmikuuta 2023

Tammikuun loppuneet kosmetiikkatuotteet

Tammikuussa kävin läpi kaikkia avattuja kosmetiikkatuotteita ja meikkejä, sillä seurauksella että poistoon päätyi useita meikkituotteita.
Avatut tuotteet on hyvä käydä välillä läpi, jos käytössä on samanaikaisesti useita tuotteita koska kosmetiikkakin vanhentuu. 

Luonnonkosmetiikka säilyy synteettistä huonommin ja tuotteet kannattaa käyttää yhtäjaksoisesti siitä alkaen, kun ne ottaa käyttöön ettei käy niin että tuote pääsee pilaantumaan ennekuin sen on ehtinyt käyttämään loppuun.

Näin oli käynyt mulla Korennon seerumimeikkivoiteen kanssa.

Mutta mennäämpä tutkimaan mitä kaikkea loppui tammikuussa.


KASVOJEN PUHDISTUS


SENCE Coconut puhdistusliinat on ollut todella hyviä enkä enää muita ostakaan, jos vain pääsen poikkeamaan Normalissa ostoksilla. Muualla en ole näitä nähnytkään, mutta jos tiedät että näitä samoja saa muualta, niin kerro ihmeessä.

KASTE kasvovesi on ihoa vaalentava/kirkastava ja itseasiassa tätä ei enää ole saatavilla, mutta ihan kelpo tuote.

RAW PERFECTION puhdistusbalmi oli kauneusboksista saatu minikoko, mutta ihan kiva kokemus. Putsari oli koostumukselta aina erikoista, tosi tahmaista, mutta hyvin toimi!




KASVOJEN HOITO - silmänympärysvoiteet & seerumit


ANTIPODES silmänympärysvoide oli riittoisa ja hyvin levittyvä, mutta tykkään enempi pumppupulloista niiden hygieenisyyden vuoksi.

TAIGA silmänympärysvoide oli käytössä viime vuonna ja kätevä pumppupullo. Tämäkin oli hyvin levittyvää ja olisin käyttänyt pidempäänkin ellei päiväys olisi tullut vastaan.

FLOW COSMETICS Hyaluron& probiot seerumi on toinen mun lemppari seerumeista ja mun iho rakastaa tätä💗Nyt mulla ei ole uutta jemmassa, koska koitan käyttää muita tuotteita pois mutta olen ostanut tätä useamman kerran ja tulen ostamaan jatkossakin.

PHYSICIANS FORMULA skin boosteriin tutustuin ekaa kertaa ja tämä oli seerumin kaltainen kosteuttaja. Tykkäsin tästäkin ja voisin hyvin ostaa uudestaan.



KASVOJEN HOITO -kasvovoiteet & naamiot



LOCCITANE kasvovoide oli minikoko joulukalenterista ja tykkäsin tästä todella paljon. Hyvin imeytyvä, mieto hyväntuoksuinen voide joka kosteutti kivasti.

ELEMIS marine cream on ollut ikuisuusprojekti, olen koittanut saada tätä loppumaan mutta kasvovoiteet kuluu tosi hitaasti. Ei oikein mun juttu, ei mitään vikaa mutta mä tykkään eniten geelimäisistä hohtoa antavista kasvovoiteista.

GLAMGLOW naamio on ollut aivan ihana. Tätä voi käyttää iholla sellaisenaan tai laittaa vaikka yöksi kasvoille, olen ostanut ennenkin ja varmasti ostan jossain vaiheessa uudestaan.


MEIKIT


LUMENE Birch Black Volume ripsari oli vähän liian möhkö mun makuun, lisäksi ripsari paakkuuntui mun ripsiin.

Catrice Cosmetics  Pure Volume ripsari oli ihan ok, muttei missään nimessä Catricen parhaimmistoa.

Catrice Cosmetics  Glam Doll eyeliner on syvänmusta jolla saa upean rajauksen mutta vaatii rajatessa vakaata kättä koska on nestemäinen.

BC primer oli ihan perusprimer, ei herätä sen kummempia tunteita.

Essence ripsiprimer on vallan mainio jos kaipaa voluumia ripsiin.

Essencen poskipuna oli kiva mutta se oli pudonnut ja kansi rikki, siksi poistoon.

Essencen bronzeri oli hutiostos viime vuodelta, mulle aivan liian tumma ja siksi tätä ei ole tullut käytettyä.

BYBIn bronzer oli ihana, mutta koostumus oli muuttunut avaamisen jälkeen ja tämäkin oli heitettävä pois. Tällä sai  ihanaa hehkua poskipäille ja kulmaluille mutta epäkäytännöllinen kun bronzeria piti ottaa sormella tai topsylla.

KORENTO seerumimeikkivoide oli sekin mennyt pilaantumaan  mutta mulla on jo uusi odottamassa. Tämä on öljyinen, kosteuttava meikkiseerumi, todella kevyt ja mun ihon tämä saa kyllä näyttämään aika rasvaiselta.



SUIHKUTUOTTEET


RITUALS Of Mehr suihkuvaahto ei yltänyt Ritualsin parhaimmistoon tuoksullaan mutta suihkuvaahto itsessään on oikein hyvä.


HIUSTUOTTEET


FUDGE hopea hoitoaine on supertehokas ja riittoisa, mutta kuivattaa todella paljon hiuksia. En ehkä siksi ostaisi uudelleen.

LOVE BEAUTY AND PLANET Muru Muru shampoo tuoksuu hyvälle, mutta ehkä jopa aavistuksen liikaa. Hyvin vaahtoava.

EKOPHARMA HILLA kosteuttava shampoo ei valitettavasti riittänyt kosteuttamaan mun hiuksia, niin paljon kuin Ekopharmasta tykkäänkin.

AUSSIE SOS hoitoainesuihke oli hyväntuoksuinen ja kosteuttakin ihan hyvin. Voisin ostaa uudestaan.


HIUSTUOTTEET


BATISTE XXL kuivashampoo ei yllä Batisten lemppareihin, koska tässäkin on aika vahva tuoksu mutta kuivashampoona oikein hyvä.

AUSSIE Wash+Blow kuivashampoo on aivan liian vahva tuoksultaan ja jäi käyttämättä.


Siinäpä ne sitten, 26 tuotetta 1 minikoko ja osa meikkejä 9kpl joita harvakseltaan loppuu.
Mietin vain, minne olen kaikki naamiot jemmannut sillä muistelen niitäkin käyttäneeni.

Löytyikö sulle tuttuja tuotteita?

Maikku







 

perjantai 24. helmikuuta 2023

Mätsää huivi silmämeikkiin

Tähän Wet`n Wildin jätskipalettiin ole ihastunut kyllä niin syvästi, että luulen sen olevan ehkä ensimmäinen jonka pannut saan joskus näkyviin. Tässä meikissä kokeilin luomille hyvin tummaa, hieman viininpunaiseen tai ruskeaan taittavaa violettia ja sisäsivuille sinivihreää. Lopputuloksesta tuli aika kiva ja päätinkin mätsätä meikin sinivihreään huiviin jonka väristä tykkään todella paljon.

Löysin kirpparilta uuden lähes samanvärisen huivin jossa ohuita kultanauhoja ja se tulikin tarpeeseen, kun huomasin tuosta kuvasta että tähän huiviin oli tullut pieni reikä. Pöh.






Jostain syystä mua on viimeaikoina puhuttanut sekä sinivihreä että lila, värit antavat voimaa, ne piristävät ja innoittavat. Lilaa olenkin usein käyttänyt meikeissä, harvemmin sinivihreää mutta seuraavaksi voisinkin käyttää luomilla pelkästään sitä.

Mikä on sun lempi-tai voimaväri tällä hetkellä?

Maikku



tiistai 21. helmikuuta 2023

Helmikuun kosmetiikkasuosikit

Vuosi on alkanut ihastuttavilla tuttavuuksilla ihonhoidon ja meikkien suhteen. Sain Laveran ja byRailin tuotteita testiin ja niistä on valikoitunut jo muutamia suosikkejakin. Vuoden alussa mua on inspriroinut pinkki ja koralliin taipuvat sävyt, niitä tässäkin mukana.

Todellisuudessa mulla on nyt useita uutuuksia testissä ja koska olen niitä käyttänyt niin vähän aikaa, en vielä nosta esille vaan jatkan käyttöä ja kerron myöhemmin keväällä jos läpäisevät seulan.

Helmikuun kosmetiikkasuosikkeihin päätyi vain yksi ihonhoitotuote ja loput ovat meikkejä.

*Osa tuotteista saatuja PR-tuotteita


*byRaili se osaa, kerta toisensa jälkeen olen saanut tutustua mitä huikeampiin tuotteisiin, on ne sitten meikkejä tai ihonhoitoa. Tämä voidemainen poskipuna sävyssä Rose 010 on kylmä pinkki, joka on todella mieluinen sävy. Poskipuna sulautuu osaksi ihoa ja sillä saa kauniin luonnollisen sävyn.



Lumenelta en ole ostanut aikoihin mitään, mutta nyt näin somessa tämän Natural Glow meikkivoiteen iholla ja koska tykkään ohuista, hohdetta antavista meikkipohjista niin halusin kokeilla. Tämä on kyllä juuri niin hyvä, kuin oletin. Peittää kevyesti ja antaa kauniin tasaisen sävyn.


Öljyseerumit on ihan ehdottomia Suomen talvessa ja tätä byRailin* antioksidanttista öljyseerumia olen käyttänyt myös ylläolevan Lumenen meikkivoiteen alla. Seerumi kosteuttaa, antaa luonnollista hehkua ja hoitaa ihoa.


Laveralta* on tullut uutta ja tämä hohdetta antava poskipuna on paitsi kaunis sävyinen niin antaa upeaa hehkua poskipäille. Olen vuorotellut lähes päivittäin tämän ja tuon byRailin punan kanssa.


Jatketaan Laveralla* ja tässä hohdetta antava bronzer, joka on myös kaunis sävy ja upea hienojakoinen koostumus joka viimeistelee meikin.


Wet`n Wildin huulikiillot ovat loistavia ja tämä koralliin taittava sävy on huulilla upea.


Valoisammat päivät ovat selvästi piristäneet, kun nyt olen meikannutkin lähes joka päivä toisinkuin vielä kuukausi sitten.

Onko siellä öljyseerumin ystäviä? Entä käytätkö mieluummin voide-vai puuterimaisia poskipunia?

Maikku

perjantai 17. helmikuuta 2023

Punaa poskille -Laveran uutuuspunat

*Punat saatu PR-lahjana

Poskipunalla saa ihanasti hehkua ja fresheyttä väsyneille tai kalpeille kasvoille. Se viimeistelee meikin ja pitäisikin kai ajatella, että mitä nuutuneemmaksi itsesi tunnet, lisää sitä enemmän poskipunaa.
Se tuo lämpöä kasvoille ja musta poskipunalla saa myös meikkiin kivan fiiliksen.

Lavera toi markkinoille alkuvuodesta kolme kerta kaikkisen kaunis sävyistä ja uudistunutta poskipunaa ja kaksi highlighter -tuotetta ihon korostamiseen.

Olen käyttänyt näitä vuorotellen ja joka kerta ilahtunut lopputuloksesta, niin upeita sävyjä, 









Mä olen tykännyt Laveran poskipunista ennenkin, niissä on aina kaunis hehku mukana eivätkä nämäkään tehneet poikkeusta.

Millaisia poskipunia sä käytät, entä onko sulla lempisävyä?
Maikku


 

tiistai 14. helmikuuta 2023

Blogin 7v synttäriarvonta

On jälleen aika kiittää teitä kuluneesta vuodesta ja juhlia 7-vuotiasta blogia.
Tuntuu ihan hassulta, että olen jo näin kauan tätä pitänyt, eikä loppua näy. Joskus
on ollut hetkittäistä väsymystä ilmassa, kuten viime kesänä mutta kummasti jo se inspiroi, kun harvensin postauksia kesän ajaksi.

Nyt on taas uutta intoa ja olenkin ehkä löytänyt sen tasapainon, en stressaa jos ei ole aiheita mistä kirjoittaa, inspis hukassa ja toisaalta, jos intoa piisaa, saatan tehdä useammankin postauksen etukäteen.

Moni bloggaaja on näiden vuosien aikana lopettanut, joku kokonaan, osa jäänyt tauolle ja toisaalta on tullut myös monia uusia, mikä mukavaa. Enkä ihmettele, että monet lopettaneet, sillä Instagram ja ehkä TikTok vievät meiltä monilta nykyään siivun arjesta ja nopeantempoiset somekanavat ovat tätä päivää.

Itse ajattelen, että blogi on ajaton eikä aiheet kärsi, vaikkei ehtisi postauksesi reaaliajassa lukemaan. 
Itse luen pääasiassa kauneus/lifestyle blogeja mutta olen etsinyt tietoa niin ruoanlaitosta puutarhanhoitoon, omenapuiden lannoittamista, nurmikon istuttamiseen, koiran juoksu-ajoista eri rotutarinoihin ja viimeisimpänä kasvihuoneen ylläpitoon.



Kuten joka vuosi, olen halunnut järjestää teille blogini lukijoille arvonnan, eikä tämä vuosi ole poikkeus. Teitä on siellä uskollinen joukko vuodesta toiseen, osa käy vain piipahtamassa mutta on ollut mukava huomata että lukijoita riittää edelleen jokaiselle päivällä.

Arvottavat tuotteet ovat itse hankkimiani paitsi Rimmelin meikkivoide, joka saatu PR-lahjana.

Tässä arvonnassa palkinto sisältää:

Sleek I-Divine luomiväripaletti
Catrice aurinkopuuteri
Irina Diva ripsiväri
Manna Kadar huulikuorinta
Revers luomiväripaletti
Rimmel meikkivoide
DermaV10 hiusnaamio
Kangasnaamio
Dermosil ripsientaivuttimet
sekä vähän herkkuja

Arvonnan ohjeet:

Synttäriarvonnassa voit saada max kolme arpaa.

Yhden, jos olet blogin kirjautunut lukija
Kaksi, jos tykkäät Mansikoita ja vaahtokarkkeja-sivusta Facebookissa
Kolme, jos seuraat minua Instagramissa @maiccug

Voit myös liittyä blogin lukijaksi oikealla olevasta Lukijat palkista, kohdasta: Lue

Arvonta päättyy sunnuntaina 26.2 klo 21

Voit vapaasti kertoa kommenttikentässä mitkä ovat blogissa lempiaiheita tai esittää niistä toivomuksia.
Mainitse myös monella arvalla olet mukana ja sähköpostiosoite tai Instagram-tili, josta tavoitan sinut mikäli voitto napsahtaa kohdalle

Onnea arvontaan ja Ihanaa Ystävänpäivää💜

-Maikku


 




 
 

perjantai 10. helmikuuta 2023

Vadelmasuklaa browniet


Jos tykkäät suklaasta ja marjoista, sekä helposta leivonnasta niin kannattaa kokeilla nämä superhelpot browniet.

Vadelma-suklaa Browniet


100g tummaa/taloussuklaata

100g margariinia

2 kananmunaa

2 dl sokeria

2 dl vehnäjauhoja

1/2 dl kaakaojauhetta

1 tl leivinjauhetta

1prkl kuningatar rahkaa

100 g vadelmia

💛

-Vuoraa vuoka leivinpaperilla.

-Sulata suklaa vesihauteessa ja lisää lämpimään suklaaseen margariini, sekoita tasaiseksi.

-Lisää joukkoon sokeri ja kananmunat. Sekoita, kunnes seos tasaista ja hieman venyvää.

-Lisää kuivat aineet yhdistettyinä, sekoita.

-Kaada vuokaan leivinpaperin päälle.

-Lisää taikinan päälle rahka lusikoiden ja sekoita varrella kevyesti niin, että saat marmoroidun pinnan.

-Ripottele vadelmat päälle. Itse lisäsin tuoreita vadelmia.

-Paista 200 asteessa noin 30min.

Ihan huippuhyvää lämpimänä jätskin kanssa tai huoneenlämpöisenä sellaisenaan.







Mä säilytin brownieita jääkaapissa koska niissä on rahkaa, mutta nämä on parhainta herkutella huoneenlämpöisinä - ei kylminä koska silloin koostumus on "kova", pehmenee lämmetessä.

Tykkäätkö brownieista?
Entä mitä oot leiponut viimeksi?

Ensi viikolla onkin Ystävänpäivä ja silloin täällä blogissa synttäriarvonta sillä blogi täyttää huimat 7. Pysythän kuulolla💖

Maikku


 

tiistai 7. helmikuuta 2023

Ikilalon ihanuudet

Nyt on jotakin sellaista uutta kosmetiikkarintamalla, josta meinaa lähteä järki.
Kimallusta, joka saa koko universumin ympärilläsi sädehtimään.
Eyelinereita joiden pigmentti ja sävyt ovat uskomattoman kauniita ja pysyvyys ihan omaa luokkaansa.
Mä oon ollut somekuvista ihan että w a u ja niin on moni muukin meikkailija, joka on näihin tutustunut.

Kyseessä on siis Ikilalo, josta löytyy monenlaista tarviketta ja tuotetta meikkaajille.

Tilasin loppuvuodesta näitä säihkyviä Sparkles hohdepigmenttejä sävyssä Disco Queen, pohjustajan sävyssä musta, Liquid Shine nestemäisen luomivärin ja kaksi metallinsävyistä vedenkestävää eyelineria, hopean ja pinkin.
 














Alemmassa kuvassa mulla luomilla Sparkles hohdepigmenttiä, aika ihana kimallus. Eikö :) Teki mieli tehdä uusi tilaus jo vain siksi että saisin kaikki kimallukset itselleni, mutta totuus on se että meikkaan nykyään arkisin sen verran pelkistetysti että suurin osa jäisi käyttämättä. Silti olen nyt  maltillinen ja koitan loihtia näillä tilaamillani tuotteilla monenlaisia lookkeja.

Olen itseasiassa odottanut, että ripsipidennykset on poissa ja pääsen meikkailemaan normaalisti sillä niiden kanssa en juuri silmiä rajaa koska rajausten pesemisen yhteydessä lähtee aina ripsiä. Nyt on taas omat ripset ja olen päässyt kokeilemaan tuotteita kunnolla. Ihan parasta. 
Ylemmässä kuvakollaasissa oon tehnyt rajaukset pinkillä, se on kyllä aika makee - erilainen mutta kiva!

Ootko sä kuullut jo Ikilalosta tai kokeillut näitä ihanuuksia?

Maikku


perjantai 3. helmikuuta 2023

The Body Shop - Raikas passionhedelmä

Käyn nykyään harvakseltaan Body Shopissa, mutta nyt piipahdin pojan tyttöystävän seurana ja arvasin, ainahan sieltä jotain tarttuu mukaan. Nappasin koriin suihkugeelin ja vartalojugurtin, sillä tiedän ne entuudestaan hyviksi ja tämä passionhedelmä oli pirskahtelevan raikas tuoksu.

Mä tykkään TBS:n suihkugeeleistä koska ne vaahtoaa hyvin ja tuoksuelämys on ihana lisä suihkuhetkeen. Jos haluaa jatkaa samaa elämystä, kannattaa tosiaan valita saman sarjan vartalonhoitotuote niin saat leijua samoissa paratiisiviboissa koko päivän tai illan.

Suihkugeelissä on 92% luonnon raaka-aineita kuten passiohedelmäuutetta ja reilun kaupan aloe veraa.
Vartalojugurtti taasen on nopeasti imeytyvää, todella kevyttä voidetta joka imeytyy iholle hetkessä.
 



Mä ihastuin viime vuonna päärynän kausituoksuun niin etten oo raaskinut käyttää ostamaani suihkusaippuaa koska en tiedä saako sitä enää ikinä. Ihan hassu olen kyllä.
Nyt lupaan ottaa sen käyttöön kun on tämä tuoksu sitten taas jemmassa.

Muita hamstereita, jotka ostatte jemmaan ettekä raaski käyttää?

Maikku