perjantai 29. lokakuuta 2021

Kahden täytteet vomena- tortut

Ajatus näihin torttuihin lähti paistonkestävästä vaniljakreemistä, jota saa nykyään purkeissa. Yhdistelmä jossa olisi torttutäytteenä vaniljakreemiä ja omenakaneli-hilloa houkutteli, eli ei muuta kuin leipomaan.

Tortut tein ihan normaaliin tapaan, valmiiseen taikinaan ja ensin lusikallinen vaniljakreemiä keskellä ja sen päälle lusikallinen omenakanelihilloa.












Kysyin perheeltä, minkä näille voisi antaa nimeksi ja mies keksi että vanilja ja omena yhdessä on tietenkin vomena, joten näistä tuli sitten vomenatorttuja :)
Hitsin hyviä olivat, joten suosittelen kokeilemaan.

Ootteko jo alkaneet "jouluttamaan" eli valmistelemaan joulujuttuja?
Tai kokeilleet Valion uutta vaniljakreemiä leivonnassa?

Maikku

tiistai 26. lokakuuta 2021

Eksotiikkaa ihollesi --Evolve

Tää on sulle joka rakastat vartalovoiteita ja eksoottisia makeita tuoksuja. 

Evolve organic beauty - African Orange kosteuttava vartalovoide hellii tuoksullaan aisteja, siinä missä ihoakin.

Mulle vartalonrasvaus on jokailtainen rutiini läpi vuoden. Kesäisin käytän kevyitä geelimäisiä voiteita ja itseruskettavaa, syksyisin ja talvisin taas vähän täyteläisempiä voiteita koska ilmojen viiletessä iho tuppaa kuivumaan.

Evolve organic beauty - African Orange vartalovoide kosteuttaa vartalovoa mutta voi käyttää myös käsille ja jaloille, pullokoko on riittoisa 500ml ja voidetta on helppo annostella pumppupullosta

Tuoksussa on veriappelsiinia, vaniljaa, mausteista ja lämmittävää mustapippuria sekä setripuuta. Kertakaikkisen ihana yhdistelmä aromaattisia tuoksuja, jotka kietoituvat yllesi kuin lämmin viltti.

Sheavoi ja aloe vera pehmentävät, ravitsevat, suojaavat ja hoitavat ihoa - iholle jää todella kosteutettu tunne pitkäksi aikaa.

Tuote saatu blogiin*






Millaisia vartalovoiteita sä suosit? Onko sulla vartalonhoidossa eri rutiinit eri vuodenaikoina?

Maikku

sunnuntai 24. lokakuuta 2021

Mökkikuulumisia

Tänne blogin puolelle tulee nykyään päivitettyä hyvin vähän mitään kuulumisia, sillä suurinosa niistä löytyy Instagramista. Päivitetään syksyä mökkeilyn osalta silti vähän tännekin, sillä te kaikki ette ole Instagramissa.

Lähdettiin viikko sitten pariksi päiväksi mökille laittamaan paikkoja talviteloille, sillä teineillä oli osaksi muuta ohjelmaan ja miehen piti saada vielä saunan rakennus-projekti loppuun tältä vuodelta ja oli mullakin jotakin puuhaa. Kuten kukkaistutusten ja sipuleiden peitto havuilla ja kaappien tyhjennys. Tosin oli myös flunssa ja töitä, joten lopulta kävi niin että tein töistä vain pakolliset ja makasin lopun aikaa koirat kainalossa. Mietin mökille lähtöä jo etukäteen, että jaksanko  enkä jaksanut.

Vain kaapit sain tyhjennettyä ja nauratti oikein kaappeja tyhjentäessä, kuinka sinne olikin kertynyt vaikka jos mitä nuudeleista säilykeananaksiin ja lettutaikinoista hillopurkkeihin. Monissa oli jo päivykset menneet, kun osa oli talvehtinut mökillä jo edellisen vuoden. Ei muuta kuin poistoon ja osa lähti kotiin.

Meillä on mökillä yksi syvempi kaappi elintarvikkeille ja se on vähän epäkäytännöllinen kuin taaimmaiset ainekset jää piiloon. Sitten ei muista mitä kaikkea siellä on.

Otan mökille aina mukaan kotona lukemattomaksi jääneitä lehtiä, mutta monesti kiikutan ne takaisin kotiin lukemattomina koska mökillä on niin paljon muuta puuhaa ettei ehdi edes lukemaan. Niin kävi nytkin. Olo oli niin nihkeä, etten päänsäryltä jaksanut edes lukea. No ompahan ensi kesälle lukemista, jos silloin joutais.






Hankittiin muuten viime vuonna Motonetista lehtipuhallin ja ollutkin hyvä hankinta. Pihaa reunustaa puut ja lehtiä on syksyisin vaikka muille jakaa. Ilman lehtipuhallinta olisi hirmuinen haravointi. Haravoida voi toki nytkin, mutta syksyisin en enää haravoi vaan keväisin vasta jos tarvii. 
Onneksi oltiin puhallettu piha edellisellä reissulla, nyt ei enää tarvinnut sillä oli niin koleaa ja kova puhuri, että luonto puhalsi lehdet pihalta mennen tullen.

Omenapuitakin olisi pitänyt leikata (jo keväällä) mutta se jäi tekemättä ja tarkoitus oli napsaista muutama alimmainen turha oksa pois, mutta sekin vielä odottaa. Omenapuitahan suositellaan leikattavaksi keväällä ja nyt tulevana keväänä se täytyy muistaa tehdä jotta joskus saadaan satoa. 
Viime kesänä puu ei kukkinut ollenkaan ja olin jo hieman huolissani koska ei saatu siten yhtään omenaakaan, kunnes luin että nuoret omenapuut saattavat pitää välivuoden. Ensi keväänä sitten vahvistetaan puita leikkaamalla oksia, jotta puu vahvvistuisi ja jaksaisi kantaa satoa.

Sienessä olen ehtinyt käydä tasan kerran, sillä alkusyksystä en ehtinyt ja myöhemmin en päässyt koska satoi tai  olin kipeä. Onneksi löytyi suppilovahveroita sen verran reilusti sillä yhdellä kerralla, että niillä nyt pärjää jos en enää metsään ehdi. Mä rakastan metsää ja sienestystä mutta joskus on tyydyttävä pienempään saaliiseen. On ollut niitä syksyjä kun en ole selkäkivulta päässyt sieneen ollenkaan, nyt sentään pääsin.
















Vielä pari viikkoa sitten kukki pihassa kissankellotkin, mutta nyt viikkoa sitten ne olivat jo nuupahtaneet. Eikä ihme, koska ollut jo yöpakkasiakin. Tiistaina kun mökiltä lähdettiin kotia, maa oli kuurassa ja paistoi aurinko. Toinen puoli minusta olisi niin halunnut jäädä, mutta ehkä siksi mökillä on niin ihanaa kun siellä oleminen ei ole itsestäänselvää. Pitää lähteä, jotta voi palata uudelleen.

Mies käy varmaan vielä peittämässä sipulit, koska mulla jäi tosiaan oma osuus hoitamatta.
Mutta ensi keväänä taas, nyt on täällä  enemmän aikaa perheelle ja ystäväville, kun ei aina olla mökillä :)

Vieläkö siellä mökkeillään? Mitä teille muuten kuuluu?

Maikku


perjantai 22. lokakuuta 2021

Lokakuun kosmetiikkasuosikit

Hupsista, nimittäin nyt on käynyt niin että syyskuun kosmetiikkasuosikit postaus jäi välistä.  Ei tosin anneta sen häiritä, vaan otetaan lokakuulle sitten kaikki ne tuotteet joista olen viime aikoina iloinnut erityisesti ja niitä on kaikkiaan kuusi kappaletta. Tai ei tässä todellakaan ole kaikki, mutta tässä sellaisia kosmetiikkatuotteita joita en vältämättä muuten nosta blogiin, niin tulee esiteltyä näin.



Laveran meikkipuuteri on ihan huippu. Peittävä, mutten näytä iholla silti kuin olis paksu pakkelikerros :) Meikkipuutereissa on mun makuun paljon eroja, joten hyvstä kannattaa ehdottomasti  kertoa muillekin.





Schwarzkoftin got2b Happy Hour hiuskiinne on ihana. Se tuoksuu suloisesti makealle kookokselle, muttei liikaa ja antaa hyvin pitoa. Mun on vaikea löytää itselleni hiuslakkaa, koska en tykkää hiuslakan tyypillisestä ominaistuoksusta ja jos niissä on jotain muuta tuoksua, se on yleensä liian voimakas mulle.
Tämä oli ihana yllättäjä.


Garnierin silmämeikin puhdistusaine on super! Sain tästä vinkin mun ripsiteknikolta ja tykästyin tuotteeseen kertaheitolla. Tällä lähtee myös vedenkestävä meikki hankaamatta.



Maybellinen Lash Sensation Sky High ripsiväri ansaitsisi kyllä ihan postauksensa, niin loistava se on! Ostin tämän ihan uteliaisuuttani kun olin ripsienpidennyksestä luopumassa ja ajattelin, josko tämä kovasti somessa kehuttu ripsari pidentäisi pidennyksen jäljiltä lyhyehköjä ripsiä.

Ja kyllä, tämä pidentää ihan merkittävästi ja sain jopa äitini ihastelemaan pitkiä ripsiäni, vaikkei ne todellisuudessa edes ole pitkät. Lupasin ostaa tämän myös äidille, kunhan ensin jostain löydän sillä ovat joka paikasta loppu.



Antipodesin hehkua tuova seerumi on vain niin ihana, koostumus, tuoksu, tuntuma iholla- kaikki. Kerroinkin tästä vasta omassa postauksessaan täällä.


Milk shake leave in hoitoainesuihke on ihan karkkia hiuksille. Se tuoksuu toffeelta ja saa hiukset helposti harjattaviksi. Ostin tämän vasta Lykolta ja menee jatkoon heittämällä. En ole tuotetta nähnyt missään kivijalkakaupassa, mutta jos etsit ihanan tuoksuista ja harjaamista helpottavaa hoitista, kannattaa kokeilla.



Koitan nyt jatkossa saada kuluvan kuukauden kosmetiikkasuosikit tänne blogiin ajallaan :)
Miltä nämä  tuotteet vaikuttavat, onko kenties jo tuttuja?
Ootko sä kuullut jo huhuja Maybellinen hitti-ripsarista tai kenties kokeillutkin jo?

Maikku

tiistai 19. lokakuuta 2021

Your Beauty Storesta korealaista kosmetiikkaa

Te tiedätte että rakastan naamioita ja korealaista kosmetikkaa, joten voitte uskoa kuinka haltioissani olin saatuani Your Beauty Storesta suloisia kasvonaamioita testiin, sekä pari muuta tuotetta.

Your Beauty Store on v 2018 perustettu verkkokauppa, josta löytyy hyvä valikoima korealaista kosmetiikkaa mm  seuraavilta merkeiltä: Purito, Holika Holika, A´pieu, Missha, It`S Skin, Shangpree, COSRX, TonyMoly ja Kokostars, se monelta muuta.

Mä tykkään korealaisen kosmetiikan leikkisyydestä sekä tehokkaista ainesosista. Kangasnaamioilla on mukava hemmotella itseään tai niitä voi sujauttaa esimerkiksi lahjaksi, sillä ne ovat edullisia ja tuovat saajalleen valtavasti iloa.

Sain myös kiinnostavan It`S Skinin `Power 10 seerumin sekä Holika Holikan käsivoiteen ja tuotenäytteitä. Kaikkihan ei tuotenäytteitä arvosta, mutta musta ne ovat kiva ele yritykseltä tilauksen yhteydessä ja sillä tavoin löytää itselleen uusia kiinnostavia tuotteita.

Saamani kangasnaamiot ovat suloisia, kauniissa pakkauksissa olevia ja tuoksumaailma on niin herkullinen, että hyvä kun näitä raaskii edes käyttää.

Tutustutaanpa A`PIEUN yksittäispakattuihin naamioihin.

A`Pieu naamiot ovat itseasiassa Missha tuotemerkin tytärbrändi ja merkin pääkonsepti onkin nuorten ensimmäinen ihonhoito. Toki naamioita voivat vanhemmatkin käyttää. Monissa sarjan tuotteissa on yli  95% orgaanisia ainesosia kuten etananlimaa, tuoretta vuohenmaitoa, hyaluronihappoja ja erilaisia hedelmä-ja vihannesuutteita.

Naamiot ovat neliönmuotoiseksi pakattuja ja niissä on suht pienet aukot, mutta istuivat kasvoille kuitenkin aika hyvin. Naamiot olivat todella kosteita, joten pakkaukseen jäävä seerumi kannattaa levittää vaikka kaulalle ja dekolteelle.

Jäätelöpuikon muotoiset kangasnaamiot jatkavat A`Pien leikkisää linjaa ja kasvonaamioita on saatavilla niin melonin, kuin ananaksen tuoksuisina. Tuoksumaailma on hedelmäisen raikas ja uskomattoman aito. Saattaa olla että joku läheisistäni saa näitä ehkä tulevana jouluna <3

HolikaHolika Cotton Bebe käsivoide 30ml

Merkki onkin ennestään tuttu ja olen tykännyt tuotteista poikkeuksetta, erityisesti aloevera putsari on jäänyt positiivisesti mieleen. Käsivoide ravitsee ja kosteuttaa ja tässä on suloinen puuvillan tuoksu.

Käsivoiteille onkin ollut käyttöä, joten tuubi tuli mulle kuin tilauksesta.  Ainesosina käsivoiteesta löytyy karitevoita, auringonkukka-ja kookosöljyä.

It`S Skin Power 10 Formula SYN-AKE seerumi//30ml

Seerumi sisältää tujuja aminohappoyhdistelmolekyylejä, joilla on käärmeen myrkyn kaltaisia, ikääntymistä hidastavia ominaisuuksia. Seerumin luvataan vähentävän ja tasoittavan ryppyjä, ja seerumia susitellaan erityisesti meille +40 ikäisille.

Koostumus on ohut ja juuri sellainen mitä voi myös kerrostaa, kuten korealaisessa kosmetiikassa on tyypillistä. Pari tippaa riittää kyllä kerrallaan levittymään koko kasvoille ja kaulalle, mutta välillä tykkään kerrostaa ja saada maksimaalisen kosteutuksen iholle.

Seerumi jättää ihon napakaksi ja tykästyin tähän niin, että voisin käyttää jatkossakin. Itseasiassa sarjaan kuuluu useita ihon erityyppisiin tarpeisiin tarkoitettuja seerumeita kuten mehiläisvaha-ja vitamiiniseerumit.




Korealainen kosmetiikka ei pettänyt tälläkään kertaa vaan näitä tuotteita käyttäessä, kaikki aistit saavat nautintoa. Tuotteet näyttävät, tuntuvat ja tuoksuvat ihastuttavilta ja ihoni rakastaa niitä.

Saatoimpa tilata verkkokaupasta jotain uusiakin tuotteita ja ehkäpä hemmottelen läheisiäni jouluna korealaisella kosmetiikalla.

Onko sulla jotakin suosikkituotteita korealaisessa kosmetiikassa?
Oliko testaamani brändit tuttuja?

Maikku









perjantai 15. lokakuuta 2021

Goodiebox lokakuu 2021

Viikonloppu alkaa huikeasti lokakuisen Goodieboxin parissa, jota jo hetken ehdin odottelemaankin.
Lokakuun boxi on "The `Stop Feelin Guilty`Box".

Koska me naiset ollaan taitavia tuntemaan syyllisyyttä. Tunnistatko? Minä allekirjoitan, vaikka viime vuosina olenkin siitä aika hyvin päässyt eroon.

Mutta muitta mutkitta, mennään kurkkaamaan mitä lokakuun Goodiebox on kätkenyt sisälleen.





JAMES READ//Sleep Mask Tan Retinol
Ovh 34€/50ml (boksissa 25ml, n 17€)

Tämä itseruskettava tekee taikoja yöllä unien aikana ja lisäksi siinä on retinolia eli A-vitamiinia, joka samalla vähentää juonteita, ravitsee ihoa ja antaa sille kauniin päivetyksen.

Naamiota voi käyttää 1-2 jrt viikossa ennen nukkumaanmenoa ja aamulla herätessä naamion huuhdellaan pois.

James Read on itseruskettavia kuninkaallinen ja olenkin täysin hullaantanut heidän itseruskettavaan geeliin, jonka taisin joskus aikanaan saada kauneusboksista ja joka on loppunutkin jo ajat sitten.

Vaikka kesä on jo ohi ja itseruskettavien kulta-aika, käytän kevyesti päivettävää voidetta kesät talvet joten toki kokeilen tämänkin,



MCo Beauty // Clear Brow Gel-kulmageeli
Ovh n.16€ /täysikokoinen

Kevyt, väritön kulmageeli joka lupaa että kulmat asettuvat täydellisesti haluamaasi asentoon ja pysyvät siinä koko päivän.
Aika kova lupaus, koska mulla on niin villit kulmat ettei ne pysy asennossa kuin ehkä lakalla tai liimalla :) Tosin en oo kokeillut kumpaakaan.

Mutta testiin menee ehdottomasti.

Tämä tulikin Manna Kadarin ripsiprimeruin tilalle, joka oli mitä ilmeisemmin myöhästynyt boxista.



Huygens//Hyaluronic Acid Concentrate
Ovh  36€/30ml, boksissa 15ml 24€

Geeliseerumi, joka kosteuttaa ja suojaa ihoa. Sisältää luonnollisia ainesosia, kuten kurkkua, aloe veraa ja ruusuvettä.

Kiinnostaa, ehdottomasti kokeilen koska ihoa ei voi vaan kosteuttaa liikaa,  merkkikin on ihan uusi joten kiinnostava kombo.

 

NIRÈ BEAUTY//223 Eyeshadow brush
Ovh 8€


Luomivärisivellin joka on erityisesti meitä Goodieboxilaisia varten tehty. Hmmm, mielenkiintoista. Sivellin sopii luomivärin, glitterin tai vaikkapa sy-voiteen levitykseen.

Sivveltimiä on kiva saada kauneusboksista joten otan innolla tämän käyttöön.


The Beauty Crop)) Espresso Yourself Eyeshadow palette
Ovh 25€

Voi miten onnessani olin kun boxin pohjalla oli tämä iso luomiväripaletti!
Hyvin hyvin harvoin bokseissa on paletteja ja nän isoja, ihan superia :)

Paletissa on 21 korkeapigmenttista matta ja hohdesävyä ja siinä on käytetty kahviuutetta. Kyllä. Luomivärit sisältävät runsaasti kofeiinia, antioksidantteja ja häivyttävät näin ollet tummia silmänalusia ja turvotusta. Näinköhän, mutta oli miten oli, sävyt ovat pääasiassa aivan ihania lämpimiä ja otan enemmän kuin mielelläni tämän käyttöön.

Ostan paletteja muutenkin tosi harvoin, joten sitä suuremmalla syyllä innostuin tästä heti.

 






Voi kiitos Goodiebox, minusta onnistuitte aivan loistavasti lokakuun boxin osalta. Kaikki tuotteet ovat oikein mieluisia ja käyttöön tulevia. Meikkituotteet ilahduttivat erityisesti ja oli mukava lisä saada paletin kaveriksi myös sivellin. Nyt en osaa edes valita mikä ilahdutti eniten, nooh ehkä paletti tietty mutta kaikki muut saavat jaetun kakkos sijan.

Nyt kelpaa taas suositella Goodieboxia kaikille, eli tästä linkistä tilaamalla, saat omasta ekasta Goodieboksista -50% alennuksen eli maksat VAIN 12,50€.

Mitä sä tykkäsit? Käytätkö kulmageeliä ja onko sulla jokin hyvä - jota suositella?

Maikku

Syyskuun kosmetiikkasuosikit

Kas kummaa, minä muistin taas ja tässä olisi tarjolla syyskuun kosmetiikkasuosikit. Tosin nämä kuvasin hyvissä ajoin syyskuussa ja nyt jälke...