sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Yllätysjuhlat, black&white teemalla

Väsynyt, mutta onnellinen - oli ilo olla juhlistamassa vanhan ystävän 
(siis ei iältään vanhan :) yllätyssynttäreitä eilen ja olo sen mukainen. Juhlittu on. Harvoin nykyään edes tulee "ulkoiltua", nytkin oltiin jo hyvissä ajoin kotona mutta kyllä se silti tuntuu. Toista oli vielä kymmenen vuotta sitten :) 


Juhlien teemaväri oli black&white ja lakkasin kynnet jo loppuviikosta teeman mukaisesti. Että jos en olis vaatteita löytynyt niin olisi ainakin ne värit kynsissä :) Vaatteita sovitellessa totesin, että nämä kilot saatava pois (ja mieluiten ennen kesää) koska mulla on paljon kivoja vaatteita mutta niitä ei tule pidettyä kun ovat liian napakoita.Enkä aio ostaa isompia uusia vaan mahtua vaatekaappini sisältöön!

Päädyin sitten pitsiin, eli valkoiseen Ginan pitsipaitaan ja mustaan trikoohameeseen jossa pitsihelma. Hame löytyi kirpparilta viime viikolla.Uudet kengätkin pääsi ekaa kertaa ulkoilemaan ja otin rehellisen vessaselfien ;)


Käytiin miehen kanssa kebabilla ennen pirskeitä ja voi että oli hyvää! Edellisestä kebabista on varmaan 1/2 vuotta ja kun syönyt kevyemmin jo pidempään niin en koko annosta edes jaksanut.

Synttärit onnistuivat loistavasti, tarjolla oli vaikka mitä herkkuja, kuohuvaa ja kuplivaa boolia, paljon naurua ja mukavaa seuraa! Ystäväni ei tiennyt synttäreistä yhtikäs mitään vaan hänen lähipiirinsä oli onnistunut juonimaan kekkerit ihan salassa. Aivan huippua! 
Laitan erään hauskan lahjaidean tähän, jonka tuttava keksi -eli rahapuu :)
Hopealla sprayattu oksa johon ripustimme seteleitä, oli tosi kaunis ja hauska lahja!


Olen edelleen päivänsankarin puolesta niin onnellinen, on upeaa olla ihminen jonka ympärillä niin paljon ihania ihmisiä - mikä parasta juhliessa kun ympärillä ne kaikki eri elämänvaiheiden tärkeät ihmiset. Onnea vielä tätäkin kautta Ihanainen jos luet tätä <3 



Onko sua koskaan yllätetty tällä tavoin juhlien kanssa? Mua ei muistaakseni ellei polttareita lasketa mutta olen joskus itse järkännyt yllätysjuhlat läheiselle.
Meillä oli tarkoitus viettää ulkoilupäivä, lähteä liikkumaan ja grillaamaan tänään mutta täällä sataa. Taidetaan viettää lasten kanssa leffapäivä! 

-Maiccu




5 kommenttia:

  1. Ihanat ylläribileet. Rakastan järjestää ylläreitä ja monet onkin jörjestetty.
    Itse olen saanut yllättyä niin polttareissa kuin tytön vauvajuhlissakin.

    VastaaPoista
  2. Niin oli! Yllärit on ihan parhaita, ihan mietin itsekin että kun aikanaan pyöreitä täytän niin (vinkvink** lähipiiri) ilomielin tulen yllätetyksi ;)

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Ihan mahtava tää sun blogi Maiccu. Keep up the good work :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Timppa :) Tästä(kin) kommentista ilahtuneena taas kiva jatkaa!

      Poista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥