tiistai 5. huhtikuuta 2016

Repsahduksia ja sinivuokkoja

Nyt on sellanen juttu, että dietti jää tauolle toistaiseksi määrittelemättömäksi ajaksi, sillä flunssa jatkuu ja motivaatio on nollassa. Tärkeintä toipua tästä, vasta kun on terve, jaksaa taas miettiä kaloreita. Eikös vain? Terveys on tärkein!


Vaaàlla en edes käynyt, sillä olo on ällöttävän turvonnut, nenästä alkaen ja on parempi nollata tilanne täysin, koska muutoin stressaan tätä eikä se helpota asiaa ollenkaan.

Repsahtanut olen sen verran etten ole jaksanut juuri punnita ja eilen illalla mussutin miehen tuomia stevialla makeutettuja lakuja, hyviä olivat ja 90g pussi hupeni aivan liian nopeasti. Olen varma että sisällön suhteen oli huijattu! Niin vähän oli lakuja!

Onneksi työpäivät ovat olleet lyhyitä, muuten en olisi jaksanut koiran kanssa lenkkeillä tän vertaa.Flunssa kyllä kyykyttää aika hyvin, ei oo tarvinnut miettiä mitä tekisi kun ei jaksa juuri mitään :D

 



Tänään löydettiin kevään ekat sinivuokot.Kuivien lehtien alta pilkistelivät ensimmäiset rohkeat, kovin aikaisessa kyllä mutta lämpöä riittää joten eipä tuo ihme. Kunhan yöpakkaset ei niitä nitistä.


Koirankin piti käydä niitä nuuhkaisemassa.



Tällä viikolla on ohjelmaa sen verran paljon iltaisinkin, että huilattava aina kun voi. 
Lepo paras lääke on!

Finrexinillä siis mennään edelleen, parempaa vointia sinulle ja tsemppiä kaikille joita tää kulkutauti ja/tai siite-ja katupöly vaivaa!

-Maiccu

10 kommenttia:

  1. Voi kun ikävää, ettei se tauti helpota. Ja kyllä se niin on, että terveys on tärkein. Kovasti paranemisia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Sitkeää tuntuu olevan mutta vasta vikon ollut joten eiköhän tämä tästä.

      Poista
  2. Repsahdukset kuuluu elämään, etenkin flunssaisena. <3 Kovasti paranemisia!

    VastaaPoista
  3. Ihania sinivuokkoja!
    Pikaista paranemista sinulle!

    VastaaPoista
  4. Ihania metsäkuvia. Pitäisikin käydä piakkoin pyrähtämässä itsekin metsässä kuvausreissulla.

    VastaaPoista
  5. Paranemisia! Ihan oikea päätös laittaa dieetti tauolle. :) Josko se tautikin helpottaisi nopeammin, kun dieetti ei aiheuta lisästressiä elämään! :)

    VastaaPoista
  6. Paranemisia! Ihan oikea päätös laittaa dieetti tauolle. :) Josko se tautikin helpottaisi nopeammin, kun dieetti ei aiheuta lisästressiä elämään! :)

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥