sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Shoppailuja

Nyt niitä lupaamiani shoppailuja! Eka kerta ikinä kun julkisesti esittelen jotakin vaate - tai kenkäostoksiani :)  Yleensä olen kaikkein iloisin löytäessäni vaikkakin kirppikseltä edullisesti jonkin ihanan jutun mutta toki niitä fiiliksiä kokee muutenkin shoppaillessa.

Ihan ekaksi taannoin kirppikseltä löytämäni aivan ihanat kukkamaiharit :) Nää on kangasta, joten vasta nyt tarkenee ulkoiluttaa mutta eikös oo söpöt?







Etsin talvella ribbimekkoa, sellaista joustavaa neulosta olevaa ja löysinkin Tallinnan NewYorkerista kivan, 3/4 hihaisen mustan jossa kapea ruskea vyö mukana. 
En vain rehellisesti sanottuna ole käyttänyt sitä kuin kerran. Johtunee juuri niistä hihoista ja vyöstä :) Kiva, mutta talvella vähän kaipasin hihoja, käyttöä ehkä nyt keväämmällä.

No nyt nyt olen etsinyt mekkoa jossa väljä kaulus, eli sellainen jossa voi kauluksen rullata niin että jää olkapäät paljaaksi ja vihdoin sen löysin Gina Tricotista! Ihan fiilareissa olen vieläkin, kuva ei tuo oikeutta mutta antaa kuvaa. Tää on suht ohutta neulosta, tosi kiva keväällä! 



Kaunis vartalonmyötäinen malli. Hauskaa on se, että mä olen vastaavanlaisia paitoja käyttänyt joskus ysärinä, sama muoti tullut takaisin. Harmi ettei vaatteet ole säästyneet ;)

Etsin myös samantyylistä paitana ja löysinkin mutten ollut kokoja, joten käytävä vielä muualla katsomassa. Löytyi myös kiva harmaa neule, jossa helma trendikästä paitakangasta (vai onkohan se jo ohimennyt trendi) ja pitkä ribbitoppi. 

Tarkoitus oli myös löytää parit kengät, sillä kaikissa nilkkureissa ja korkkareissa mulla korkoa vähintään 10 cm ja se on arkeen vähän liikaa, etenkin nyt kun oikea jalka välillä askeltaessa pettää. Monta liikettä sain käydä ennenkuin löytyi, ensin nämä ihan mielettömän kauniit korkkarit.






Korkoa ehkä 7 cm ja ovat kumilenksujen ansiosta erittäin hyvät ja tukevat jalassa. 
Rakastuin....



Toiset eli yllä olevat, ovat taas enemmän arkeen. Mulla ennestään kiilapohjaisia lenkkareita paritkin. 
Tykkään että kengissä on jokin juttu ja usein ostanut kenkiä Tallinnasta koska siellä on paljon parempi ja naisellisempi valikoima kuin täällä. Näissä kiila vähän korkeampi kuin mun aiemmissa ja kärki kivan kapea. Vähän on blinblingiäkin, tosi kivat ja nätit minusta.

Käyttöaika näille nyt suhteellisen lyhyt, kohtahan on kesä, mutta ompahan syksyllä sitten lähes branikat popot!

Täytyy sanoa että shoppailu niin kivaa kuin se onkin, käy ihan työstä jos jotakin oikein etsii eikä löydä. Kivointa on käydä satunnaisesti ihan vain huvikseen kaupoissa ilman sen kummempia tarkoituksia ja yleensä silloin parhaiten löytää kivoja juttuja, eikä stressaannu siitä ettei löydä etsimäänsä. Joskus toki pakko lähteä jotakin etsimään ja voi sitä tuskaa jos ei etsimäänsä meinaa löytää.

Eikä ole ostosreissua ettei mukaan tarttuis jotain kosmetiikkaa ja nyt taas uusi kynsilakka, mutta huom!vain yksi :) Kävin kyllä Emotionissa ihastelemassa kaikkea tilpehööriä mutta ei ollut mitään ylitse muiden.



Lapsille poikettiin Tigerista hakemassa synttärijuttuja, siellä saa aina tovin kulumaan kun paikka on täynnä kaikkea turhaa ja tarpeetonta mitä kuitenkin pitäis saada, ainakin katsella ja hypistellä :)Mistähän sekin tulee että kaikkea pitää päästä koskettamaan, onko sulla sama?

Hulluille Päiville ei sen kummemmin menty, poikettiin vain ostamassa laatikollinen suukkoja.



Meillä muuten myös mies tykkää kierrellä kauppoja, mikä helpottaa asiaa. Ei tarvii yksin kantaa ja on makutuomari aina mukana;) 

Tykkäätkö sä shoppailla? Ja jos niin onko se kivointa yksin, yhdessä miehen vai ystävän kanssa? Mulle ehkä helpointa on yksin, pääsee etenemään omaan tahtiin mutta tykkään mä siitä miehen ja ystävänkin kanssa, se vain on silloin erilaista -toisen huomioivaa ja enemmän höpöttävää :)

Mukavaa sunnuntaita,

Maiccu




6 kommenttia:

  1. Kivoja juttuja olet shoppaillut!
    Mulla oli myös ysärinä tuollainen paita, jossa olkapäät näkyi.
    Upeat korkkarit! Ja olen myös "hulluna" kynsilakkoihin! Aina niitä hypistelemässä ja usein tulee uusia ostettua!
    Hulluilla päivillä ei tullut nyt käytyä. Olisihan siellä paljon kivaa varmaan ollutkin...
    Tykkään shoppailla ja mieluiten yksin. Joskus lasten kanssa. Minun mies ei kaupoissa viihdy.😀
    Mukavaa sunnuntai päivää!

    VastaaPoista
  2. Kynsilakat on niin pieni ostos että siihen sortuu liian usein, vähän kuin leikkokukat tai aikakauslehdet -tosin niistä mielusimmat tulee tilattuna. Hullut Päivät on nimensä mukaiset, harvoin minäkään käyn kun on niin tungosta aina.Mukavaa sunnuntai-iltaa sinullekin!

    VastaaPoista
  3. Aivan ihania ostoksia!! Mäkin haluisin erityisesti tollaiset kumilenksukengät. Noi venekauluspaidat ja mikot on ihan sika kivoja kanssa. Hyvät löydöt. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää oli ihan yllätys kun löytyivät, siis kengät ja uskomattoman hyvät jalassa-Anttilasta löysin!

      Poista
  4. Oo miten suloiset nuo kukkakengät! Tahtoo! <3

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥