sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Hyvää ystävänpäivää

Rauhallinen sunnuntai-aamu, pötköteltiin pitkään koiran ja ukkokullan kanssa,
lapset maailmalla ja nautimme tavallisuudesta poikkeavasta hiljaisuudesta :) 

Aamupalaksi paistoin miehelle pekonia ja munia, itse tiukasti taas dietissä kiinni 
mistä bloggailen illemmalla. Tässä kohtaa Iso kiitos muistamisesta rakkaat <3



Vaihdoimme mieheni kanssa ystävänpäivä-ja vuosipäivä lahjat ja ilahduin saadessani Kalevan Syleily-sarjan korvakorut sillä synttärilahjaksi olen aiemmin saanut saman sarjan kaulakorun josta pidän kovasti. Tosiaan, tänään tasan vuosi kihlautumisesta:)


Ystävän päivää voi kyllä viettää ihan lahjomattakin ja pienillä huomionosoituksilla saa ihan varmasti yhtä hyvän mielen!

Mieheni sai oheisen paketin jossa suklaan lisäksi kirja historiasta, sillä hän lukee mielellään ja tiedän että kirja on lahjana mieluinen vaikkei kovin romanttinen.



Me vietetettiin ystistä tosiaan jo eilen, ihana ilta olikin. 

Syötiin hyvin ja pitkään, pelattiin lautapelejä ja naurettiin melkein pissat housuun :) 
Ihan huippua!




Aloitin kokkailun jo aamusta, koska halusin tehdä mahdollisimman paljon itse. 

Alkupalaksi on mozzarella-tomaattivartaita pestokastikkeella. 
Tein pestoa ekaa kertaa blenderillä eikä se sujunut ihan ongelmitta. 
Onnistuin irroittamaan blenderistä lasikulhon niin että jengoiltaan mennyt osa jäi alustan runkoon kiinni ja kaikki pestot valuivat läpi. 

Oli hieno hetki, siinä tarvittiin sitten jo miestä apuun.





Lopputulos oli sentään hyvä, pesto maistui herkulliselta <3


Ohje löytyy täältä.


Pääruoaksi oli parmesanperunoita, joita tein ekaa kertaa. Työläin vaihe oli perunoiden kuoriminen ja viipalointi mutta muuten suht helppoja tehdä, niistä tuli hyviä ja kauniita. Nyt vain kävi sellainen työtapaturma, että nälkä oli jo tässä kohtaa päivää niin kova, että unohdin ottaa kuvat valmiista ruoasta, mutta samalta näytti kuin linkin mukaisessa videossa.








Perunoiden kanssa oli pekoniin käärityt kanarullat, kanafileissä sisällä ruohosipulin makuista tuorejuustoa ja haudutin niitä chilillä maustetussa cheddarkastikkeessa. 

Marinoin fileet edellisiltana ja ehtivät maustua hyvin.

Marinadiin laitoin oliiviöljyä, valkosipulia, chiliä, limeä, chiliä ja vähän mustapippuria.Olivat kyllä hyviä ja kastike kruunasi rullat täydellisesti.Kuva vasta valmistumassa olevista rullista.


Kanafileen ohjeen löydän täältä.






Jälkkäri olikin sitten pelkkää suussasulavaa herkkua, eli kokosin maljaan seuraavia aineksia:




YSTÄVÄNPÄIVÄHERKKU


-Pohjalle murustettua Bastogne-keksiä

-Hieman päärynä-kinuski rahkaa
-Vanilla-vaahtoa reilusti
-Kinuskia(kondensoitua maitoa, valmiiksi keitettynä)
-Väliin taas murustettua keksiä ja samat ainekset uudet
-Päälle keksinmurusia ja suklaatippoja

Annoksista tuli hieman liian suuret, mutta makuelämys oli hieno :)

Kaloreita ei tässä jälkkärissä laskettu, mutta kerrankos sitä....


 


Nalle Puhin sanoin :





"Ystävyys on sitä, että kun laittaa silmänsä kiinni ja ajattelee ystävää, niin poskilihakset alkavat vetäytyä korvia kohti ja kaikki rypyt siliävät"

Nauttikaa tästä päivästä, jos vietät sen yksin-muista hemmotella itseäsi, jos vietätte sen yhdessä-nauttikaa toisistanne.


Maiccu


4 kommenttia:

  1. Siis mitä herkullisia ohjeita! Nam! Parmesan perunoita täytyy testata lähipäivinä.
    Ihanan lahjan olet saanut mieheltäsi!
    Hyvää ystävänpäivää sinulle!

    VastaaPoista
  2. Herkullisen näköseltä näyttää! Täytyy kyllä kans testata tuota jälkkärimaljaa piakkoin :) Kivaa alkanutta viikkoa! :)

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥