Siirry pääsisältöön

Hyvää Naistenpäivää


Ihanaa Naistenpäivää kaikille maailman Naisille <3

Naistenpäivän kunniaksi leiposin perheelleni mokkapaloja, tällä kertaa gluteenittomalla reseptillä jonka bongasin yhdestä blogista :) 
Lapset rakastaa näitä yli kaiken ja toivottavasti nytkin vaikka pohjassa on eri jauhoja, ei kerrota niille ;)





Gluteenittomat Mokkapalat:


Pohja:
- 200g voita
- 5 kananmunaa
- 3,5 dl sokeria
- 2,5 tl leivinjauhetta
- 2 tl vaniljasokeria
- 4 dl vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta
- 1,5 dl perunajauhoja
- 5 rkl tummaa kaakaojauhetta
- 2 dl maitoa
Kuorrute:
- 100g voita sulatettuna
- 1 dl vahvaa kahvia
- 3 rkl tummaa kaakaojauhetta
- 1 tl vaniljasokeria
- 5,5 dl tomusokeria

- Aloita pohjataikinan valmistus vaahdottamalla kananmunat ja sokeri keskenään.
- Sekoita kuivat aineet taikinan joukkoon varovasti käännellen.
- Kääntele joukkoon lopuksi vielä sulatettu voi ja maito.
- Kaada taikinamassa leivinpaperin päälle pellille.
- Paista pohjaa 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia, tai kunnes pohja on kypsä.
- Valmista kuorrute sekoittamalla kaikki ainekset keskenään.
- Kaada kuorrute hieman jäähtyneen pohjan päälle ja koristele haluamallasi tavalla.
- Voit myös pakastaa mokkapalat rasiassa.



Meillä ei kyllä koskaan jää näitä pakastettavaksi asti :D



Itseasiassa, aion myös itse maistaa yhden palan iltateen kanssa,, koska "I am worth it"!
Miten sinä aiot hemmotella itseäsi tänään?

-Maiccu


Kommentit

  1. Ihanaa naistenpäivää sullekkin! ❤ mä ajattelin hemmotella itteäni tänään kahvakuulalla. :D Lasten mentyä nukkumaan laitan kuulan heilumaan ja jos jaksan kaksi kierrosta, saan katsoa jakson mun lempiohjelmaa samalla kun syön iltapalaa. :D Lahjon siis itse itseäni, vai liekkö tuo kiristystä..? :P

    VastaaPoista
  2. Hyvältä näyttää!
    Ja varmasti yhtä hyvää, kuin normaali jauhoillakin.
    Naistenpäivä on ollut ihan normaali arkipäivä.
    Mukavaa illan jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  3. Voi kuinka kiva kun yllättäen löytää jonkin gluteenittoman ohjeen, aion kokeilla. Olen sun blogissa eka kertaa ja liityin lukijaksikin. Ois niin kiva jos haluaisit tulla vasta vierailulle Aurinkokujallekkin.

    VastaaPoista
  4. Kiva että tästä oli sinulle iloa ja Kiitos kun liityit lukijaksi:) Mulla vatsa tykkää gluteenittomista herkuista, pienellä muutoksella leivonnassa - iso etu! Tulen tottakai kurkkaamaan blogiasi :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Probioottinen ihonhoito

* Yhteistyössä Kauneushoitola Kaunis Elämä Miten ihana olo onkaan kasvohoidon jälkeen, kuin olisi uudesti syntynyt ♥ Teen kyllä kotona itselleni hoitoja, mutta mikään ei voita ammattilaisen hellässä huomassa tehtyä kasvohoitoa laadukkailla tuotteilla. Silloin saa vain nauttia! Kävin toistamiseen Kaunis Elämä - kauneushoitolassa, jossa Tarja teki minulle hemmottelevan probioottisen kasvohoidon ESSE-luonnonkosmetiikkasarjan tuotteilla. Kauneushoitola on Tarjan kauniin kodin yhteydessä Espoon Kuninkaisissa hyvien kulkuyhteyksien varrella. Hoitohuone on erillinen ja asiakas saa rauhassa riisua sillä aikaa kun Tarja tekee valmisteluita. Hoito tehdään asiakkaan niin halutessa lämmitetyllä hoitopedillä joka ainakin minun kipeälle selälle teki vain hyvää, vaikka ensin vähän mietin kuinka pysyn samassa asennossa makaamaan lähes kaksi tuntia. Tarja kyseli kuinka ihoni on voinut ja miten sitä hoidan. Koska testaan paljon kosmetiikkaa, ei ole ollenkaan itsestään selvää että...

Mustikka-puhdistusöljyvoide- Flow Kosmetiikka

 *Tuote saatu Ruohonjuuri Kamppi Ette usko, kuinka mä olen odottanut että pääsen testaamaan tätä Flow Cosmeticsin Balm to milk cleanseria eli mustikka-puhdistusöljyvoidetta. Tätä on kovasti kehuttu ympäri somea ja odotukset oli itsellänikin korkeat. En ole balmia käyttänyt ennen puhdistuksessa, joten kokemus on sisänsäkin uusi ja näitä ei kovin montaa markkinoilla näyttänyt nopealla silmäyksellä edes olevan. Oikaiskaa, jos olen väärässä. Ihon puhdistus on tärkein ihonhoidon vaihe. Vaikket mitenkään muuten hoitaisi ihoa, niin tee puhdistus huolellisesti. Iho tulisi puhdistaa aamuin illoin, sillä vaikka ei uskoisi, niin yöllä iho aktivoituu eniten ja siitä irtoaa epäpuhtauksia  jotka kertyvät sitten ihohuokosiin odottelemaan aamupuhdistusta. Ihon puhdistukseen riittää hellävaraiset, mutta tehokkaat tuotteet ja tärkeintä onkin löytää juuri omalle iholle sopiva puhdistustuote tai tuotteet. Olet löytänyt oikeat tuotteet kun iho ei kiristele pesun jälkeen. Mustikka-puhdistusöljyvoid...

Lumene Valo hiustuotteet testissä

Lumenelta ilmestyi taannoin marketteihin hiustenhoitotuotteita ja olen tähän hetkeen malttanut mieleni niihin tutustumisen kanssa, mutta paikallisella Tokmannilla asioidessa päädyin ostamaan Valo-linjan hoitoaineen. Olin aiemmin saanut shampoo & hoitisnäytteet, joten saisin samalla kuvaa shampoon hoitavuudesta kun sarjaan tutustun. Kummassakin tuotteessa on samanlainen raikas sitruunaisen hedelmäinen tuoksu kuin Valo-linjan ihonhoitotuotteissa, tykkään.  Lumene Valo- shampoo ja hoitoaine lupaavat vahvistaa hiuksia ja tuoda kiiltoa. Testerishampoolla pesin hiukset kaksi kertaa. Shampoo vaahtosi todella hyvin ja pesutulos oli varsin onnistunut. Shampoo on kehitetty korjaamaan ja ehkäisemään hiusten katkeilua, samalla se hoitaa hiuksia ja hiuspohjaa. Taikoja tuotteissa tekevät pohjoisen lakka, C-vitamiini ja kasvipohjainen proteiini. Lumene Valo-hoitoaine lupaa myös vahvistaa hiuksia ja tuoda kiiltoa, hoitaa hiuksia ja hiuspohjaa tuoden hiuksille elinvoimaa. Samalla hoitis korj...