torstai 7. tammikuuta 2021

Pohjaton juustopiirakka keto

Mä rakastan kaikenlaisia piiraita ja oon niin onnellinen, kun ketollakin voin huoletta herkutella
piirakoilla. Tässä pari eri variaatiota, molemmissa peruspohja johon voi täytettä muokailla oman maun mukaan.

Peruspohja

4 munaa
300g raejuustoa
1dl kermaa tai ranskankermaa
250g erilaisia juustoraasteita (tai vain yhtä)

Jauhelihapiirakassa on lisäksi:
-300g paistettua ja maustettua jauheliha
-paistettu sipuli 
-viipaloituja kirsikkatomaatteja.

Kinkkupiirakassa 
-200g kinkkusuikaleita
-punasipuli pilkottuna
-pieni punainen paprika pilkottuna

Kaikki ainekset vain sekaisin ja itse olen paistanut leivinpaperilla vuoratussa irtopohjavuoassa,
200 asteenssa n 30min.











Piirakka säilyy jääkaapissa hyvin muutaman päivän ja sitä voi myös pakastaa.
Itse syön seuraksi usein vähän salaattia ja tämä on sellainen herkku, jota
voi huoletta tarjota vaikka vieraille.

Onko siellä muita piirakkafaneja?

Maikku

8 kommenttia:

  1. Näyttää hyvältä! Minä en ketoile, mutta usein nämä rasvaiset jauhopohjaan tehdyt piirakat polttavat mahaani. Minulla kun on ollut vatsanportin tulehdus joskus. Olenkin tehnyt pohjan usein esimerkiksi bataatinviipaleista, mutta pohjatonta piirasta en olekkaan kokeillut. Tälläistä täytyykin kokeilla jossain vaiheessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vehnä on kyllä sellainen, joka ei kaikille sovi ja aihauttaa vatsavaivoja. Mulla vatsa voi hyvin kun vältän sitä sekä sokeria. Bataatti kuulstaa hauskalta piirakkapohjalta, tykkään siitä kovasti mutta nyt välttelen sitäkin kun niitä hiilareita.

      Poista
  2. Suolaiset piirakat on kyllä hyviä! Just maistoin kinkkupiirasta jonka joku muu oli tehnyt :) Pitäisi joskus taas tehdä itekkin!

    VastaaPoista
  3. Tykkään sekä suolaisista että makeista piirakoista. Suosikkiani on ehdottomasti tekemäni broileri-fetapiirakka.
    Herkullista loppuviikkoa sinulle Maikku <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama mulla, broisku ja feta on aika ihana yhdistelmä! Iloa iltaan Outi ♥

      Poista
  4. Oiii, näyttää superhyvältä! Tykkään kyllä suolaisista piiraista tosi paljon. Mukavaa viikonloppua! :) <3

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥