Siirry pääsisältöön

Kinuskijuustokakku

Syksy on sellainen vuodenaika, jolloin mun tulee leivottua ehdottomasti eniten, mutta tänä syksyisenä sunnuntaina sainkin viimeistellä nuorenparin leipomuksen ja vain herkutella. Tämä kakku oli helppo tehdä ja paranee vain "vanhetessaan", jos siis kerkiää vanhenemaan.

Meiltä puuttui nuo ohjeen kandikeksit mutta suklaiset kaurakeksit sopivat tilalle siinä missä oikeastaan mitkä tahansa muutkin ja täyte tehtiin vähän pienempänä ja laitan tähän oman muokatun ohjeen.


KINUSKIJUUSTOKAKKU

Alkuperäinen ohje löytyy täältä: OHJE

Pohja

200g kaapista löytyviä keksejä

50g voita tai juoksevaa Oivariinia

Täyte

2 prk maustamatonta tuorejuustoa

1,5 prk ranskankermaa

3 kananmunaa

1/2dl sokeria

1,5 rkl maissitärkkelystä

3 rkl karamellisoitua maitotiivistettä ( dulce de lech)

Kuorrutus

Loput karamellisoidusta maitotiivisteestä ( dulce de lech)

OHJE:

  1. *Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan (Ø 24 cm) pohjan ja reunojen väliin. Voitele vuoan reunat.
  2. *Jauha keksit hienoksi monitoimikoneessa tai sauvasekoittimen myllyssä. Sulata voi ja sekoita keksien joukkoon. Painele keksiseos vuoan pohjalle ja halutessasi myös reunoille. Laita vuoka jääkaappiin siksi aikaa, kun valmistat täytteen.
  3. *Notkista tuorejuusto kulhossa. Lisää ranskankerma, munat, sokeri, tärkkelys ja 3 rkl dulche de lecheä. Vatkaa kierrevatkaimella tasaiseksi.
  4. *Kaada täyte pohjan päälle vuokaan ja tasoita pinta.
  5. *Paista kakkua 175-asteisen uunin alaosassa 50–60 minuuttia. Sammuta uuni ja jätä kakku jäähtymään uuniin noin tunniksi uuninluukku raollaan.
  6. *Irrota kakun reunat vuoan reunoista varovasti puisella veitsellä, mutta jätä kakku vuokaan. Siirrä kakku jääkaappiin vasta, kun se on täysin jäähtynyt. Anna kakun vetäytyä 2–12 t.
  7. *Irrota kakku vuoasta vadille. Levitä sen päälle loppu dulche de leche ja ripottele pinnalle sormisuolaa.








Kakku oli aivan mielettömän hyvää, vaikka syötiinkin sitä jäähtyneenä eikä se ollut ehtinyt tekeytymään jääkaapissa. Seuraavana päivänä kakku on, jos mahdollista- vieläkin parempaa.

Tykkäätkö uunissa paistetusta juustokakusta? Jos, sun pitää ehdottomasti kokeilla tämä.

Ihania syyspäiviä, Maikku

Kommentit

  1. Oo miten hyvältä toi kuulostaa ja näyttää! Mä oon vaan kerran tehnyt uunissa juustokakkua, muuten sitten niitä kylmässä hyytyviä, mutta tämä lähtee kyllä kokeiluun :) Kinuski on parasta<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää katosi jääkaapista alta aikayksikön, ihan taivaallisen hyvää <3 Kiva jos kakku tulee teilläkin kokeiluun :) Mäkin oon enemmin tehnyt hyytelökakkuja mutta tää oli herkullinen vaihtoehto!

      Poista

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mustikka-puhdistusöljyvoide- Flow Kosmetiikka

 *Tuote saatu Ruohonjuuri Kamppi Ette usko, kuinka mä olen odottanut että pääsen testaamaan tätä Flow Cosmeticsin Balm to milk cleanseria eli mustikka-puhdistusöljyvoidetta. Tätä on kovasti kehuttu ympäri somea ja odotukset oli itsellänikin korkeat. En ole balmia käyttänyt ennen puhdistuksessa, joten kokemus on sisänsäkin uusi ja näitä ei kovin montaa markkinoilla näyttänyt nopealla silmäyksellä edes olevan. Oikaiskaa, jos olen väärässä. Ihon puhdistus on tärkein ihonhoidon vaihe. Vaikket mitenkään muuten hoitaisi ihoa, niin tee puhdistus huolellisesti. Iho tulisi puhdistaa aamuin illoin, sillä vaikka ei uskoisi, niin yöllä iho aktivoituu eniten ja siitä irtoaa epäpuhtauksia  jotka kertyvät sitten ihohuokosiin odottelemaan aamupuhdistusta. Ihon puhdistukseen riittää hellävaraiset, mutta tehokkaat tuotteet ja tärkeintä onkin löytää juuri omalle iholle sopiva puhdistustuote tai tuotteet. Olet löytänyt oikeat tuotteet kun iho ei kiristele pesun jälkeen. Mustikka-puhdistusöljyvoid...

Lumene Valo hiustuotteet testissä

Lumenelta ilmestyi taannoin marketteihin hiustenhoitotuotteita ja olen tähän hetkeen malttanut mieleni niihin tutustumisen kanssa, mutta paikallisella Tokmannilla asioidessa päädyin ostamaan Valo-linjan hoitoaineen. Olin aiemmin saanut shampoo & hoitisnäytteet, joten saisin samalla kuvaa shampoon hoitavuudesta kun sarjaan tutustun. Kummassakin tuotteessa on samanlainen raikas sitruunaisen hedelmäinen tuoksu kuin Valo-linjan ihonhoitotuotteissa, tykkään.  Lumene Valo- shampoo ja hoitoaine lupaavat vahvistaa hiuksia ja tuoda kiiltoa. Testerishampoolla pesin hiukset kaksi kertaa. Shampoo vaahtosi todella hyvin ja pesutulos oli varsin onnistunut. Shampoo on kehitetty korjaamaan ja ehkäisemään hiusten katkeilua, samalla se hoitaa hiuksia ja hiuspohjaa. Taikoja tuotteissa tekevät pohjoisen lakka, C-vitamiini ja kasvipohjainen proteiini. Lumene Valo-hoitoaine lupaa myös vahvistaa hiuksia ja tuoda kiiltoa, hoitaa hiuksia ja hiuspohjaa tuoden hiuksille elinvoimaa. Samalla hoitis korj...

Vanhanajan lihapiirakka

Tein Uudeksi Vuodeksi pellillisen vanhanajan lihapiirakkaa ja koska siitä tuli aivan taivaallisen hyvää, jaan ohjeen teillekin. Valmistukseen kannattaa varata tovi, mutta takaan että lihapiirakka on kaiken vaivan arvoinen. Halutessasi voit tehdä pieniäkin piirakoita, jotka voi vaikka uppopaistaa mutta itse tein pellillisen, sillä se oli helpointa. VANHANAJAN LIHAPIIRAKKA Kuori 2,5dl maitoa 25g hiivaa 1 tl suolaa 1 rkl fariinisokeria 7 dl  vehnäjauhoja 100g margariinia Täyte: 500g jauhelihaa sipuli hienonnettuna 5 dl puuroriisiä keitettynä 1 dl kermaa 2 rkl persiljasippua (Tavallinen tai lehtipersilja) 3 keitettyä ja pilkottua kananmunaa  2 tl Maustepippuria Oman maun mukaan voit lisätä muitakin mausteita, itse lisäsin:  Jauhelihaan jauhelihamaustetta 1 rkl, paprikajauhetta 1 tl, sipulijauhetta 1tl Täytteeseen lisäsin vielä: 1 tl sipulijauhetta, 1tl suolaa   OHJE: Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon.  Lisää suola ja fariinisokeri. Alusta jauhot taikinaan. Lisää ...