perjantai 28. huhtikuuta 2023

Maaliskuun loppuneet kosmetiikkatuotteet

Hupsista, huhtikuu vetelee viimeisiään ja maaliskuun loppuneet kosmetiikkatuotteet on aika tuoda eetteriin. Niitä onkin taas vino pino, mennäänpä kurkkaamaan.

KASVOT // Puhdistus


Clean it ZERO puhdistusbalm oli pieni koko ja hyvä niin, koska tämä ei noussut mun lemppariksi niin paljon balmeista kuin pidänkin. Tätä tarvitsi aika paljon, jotta sai meikin pois.

DR Haushcka puhdistusvoide puristettiin loppuun, mutta edelleenkään en brändistä ole erityisen innostunut. Tuotteissa on omaan makuuni hieman omituinen tuoksu.

TASH BHA puhdistusgeeli oli eka tuote brändiltä j0hon olen tutustunut ja kyllä tykkäsin tästä geelistä. Tuoksua ei ollut ja puhdistusteho oli oikein hyvä. Voisin käyttää toistekin.

Whamisa hoitoneste oli minipullo, mutta varsin riittoisa. Tämä ei ole Whamisan hoitonesteistä paksuimpia, mutta ihan kiva kokemus.

KIND Mistissä oli todella ihan hienojakoinen suihke ja sillä sai kivan freshauksen kasvoille.

PIXI Glow toner oli iso pettymys. Mitään glowta en havainnut, enkä tykännyt tuoksusta.

GARNIER silmämeikinpuhdistusaine on täällä kuukaudesta toiseen, luottotuote.



KASVOT// Ihonhoito


Bernard Cassiere suklaanaamio oli ihana, juuri tälläisillä tuotteilla on kiva hemmotella itseään.

Elizavecca Hell Pore Clean Up peel off-naamio puhdisti kyllä jokaisen ihohuokoset mutta nappasi ehkä vähän turhankin kovaa kiinni ihoon. 

LIERAC Lift Intelgral kaulavoide on eka kaulalle tarkoitettu ihonhoito tuote, jota olen koskaan käyttänyt ja oikein hyvä, helposti imeytyvä voide jolla hellin kaulan ja dekolteen ihoa aamuin illoin.

V10Plus hyaluronihappo ja Biocell anti age seerumi  oli kumpikin todella loistavia, olen käyttänyt hyaluronihapposeerumia ennenkin ja mun iho suorastaan rakastaa tämän tyyppisiä seerumeita. Ostan uudestaan!

TAIGA C-vitamiini seerumi oli riittoisa ja raikas tuote, tykkäsin paljon!



HIUKSET


Beauty Planet hoitoaine tuoksui taivaalliselta, oon tykännyt tästä ja käyttänyt isossakin koossa.

Ekopharma Hilla hoitoaine taasen ei ollut riittävän kosteuttava mun hiuksille, vähän harmitti kun olisin niin halunnut tykätä tästä.

Phil Smith Cool Silver hoitoaine on tähän astisista hopea hoitiksista parhain ja menee täysillä jatkoon!

Schwarzkoft GLISS 7 sek naamio hiuksille oli kiva kokemus, mutta tykkäsin enempi siitä mustasta versiosta.

Schwarzkoft GLISS hoitoainesuihke on vakkarituotteeni, käytän vaihdellen näitä sarjan hoitissuihkeita.


Vartalo// Suihkutuotteet


L`OCCITANE Verbana suihkugeeli tuoksuu taivaalliselta ja voisin käyttää tätä vaikka joka päivä.

Dermosil suihkugeeli oli raikas lime, ihan kiva kokeilla mutten ostaisi uudelleen.

RITUALS Ritual of karma suihkuvaahto on ihan best, näitä oon käyttänyt ennenkin ja ostan varmaan tulevaisuudessakin.


Vartalo // Voiteet


L`OCCITANE  Verbana vartalovoide tuoksui yhtä hyvälle kuin suihkugeelikin.

Cattier vartalovoide on kestänyt pienen ikuisuuden, sillä puolen litran putelissa on riittänyt pumpattavaa. Ehdin jo kyllästyä monta kertaa.


Meikit


Beauty blenderin merkistä ei tietoa, ajoi asiansa.

Essence huulikiillot aina käytössä, nämä todistaa että halvalla voi saada myös hyvää.

Essence Definition vedenkestävä ripsari on mun lemppari ripsari merkiltä, tämän harjasosa on todella hyvä.

Catrice Glam Doll ripsari suttasi ja tahrasi, ripsiväriä tuli aina liikaa ja ripseiin jäi myökkyjä, en tykännyt.

Essence Volume Hero ripsari oli kuivunut ja vahva mielikuva, että tätä en ole montaa kertaa käyttänyt eli en tainnut tykätä.

Phase hero luomivärille oli tapahtunut jotakin, se jäi ihan kokkareiseksi kun koitin levittää joten oli aika laittaa poistoon.

Huulikiilto, jonka merkkiä en muista..tämä oli todella tahmainen enkä tykkää sellaisista yhtään. 

Figs & Rouge primeri oli pettymykseksi ihan lirua ja suuaukon reikä niin iso että korkin avatessa primeria alkoi samantien valumaan, mikä ärsytti. En tykännyt.




Naamiot ja näytteet


Missha ampulli oli aivan ihanaa hoitonestettä, voisin käyttää enemmänkin.

Kadalys puhdistusöljy näytettä olen käyttänyt ennenkin ja tykkäsin. 

Peel off-naamio joka Thaimaasta ostettu, ihan ok muttei aiheuttanut mitään erityisiä fiiliksiä.

7th Heaven pink cactus+clay peel off oli kyllä aika pliisu, en koe että tästä oli varsinaisesti mitään hyötyä. Kuivuminen kesti paljon kauemmin kuin ohjeessa sanotaan.

IVY AIA Vitamin C-kangasnaamio oli todella kostea, tuoksui hyvälle ja voisin käyttää uudemman kerran.



Olipas siinä taas aikamoinen läjä loppuneita, mutta nyt näyttää siltä että tahti hieman hidastuu. Toisaalta tuossa oli myös 8 minikokoa näytteiden lisäksi. Olen alkuvuoden koittanut käyttää tuotteita, joita olen käyttänyt testattavien tuotteiden rinnalla ja jättänyt uusiin tuotteisiin tutustumisen vähemmälle koska joskus on muutkin avatut tuotteet käytettävä loppuun, muutoin ne pilaantuvat.

Löytyikö loppuneista tuttuja tuotteita?

Maikku






 

4 kommenttia:

  1. Tosi nopeasti sait tuon Clean itin balmin loppumaan. Mun mielestä Pixin Glow Tonic ei juuri tuoksu miltään ja sopivasti kuorii aina ja auttaa finnikohtien nopeammassa parantumisessa :) Ritualsin Karma sarja on ihana, nyt tuli semmonen fiilis että pitäisi taas ostaa Ritualsia. Sulla oli super kivasti loppuneita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Clean it balm oli pieni 30ml purkki ja sitä joutui ottamaan aina reilusti jotta sai meikin lähtemään, siksi se varmaan nopeasti loppuikin. Pixin vedessä oli pistävä tuoksu, en tiedä olisko pilaantunut jotenkin??Odotin siltä paljon, kun olin kuullut hyvää. Rituals on kyllä niin kiva sarja <3

      Poista
  2. Kivasti löytyi tuttuja tuotteita myös itselleni sinun käyttämistäsi tuotteista.
    Ihanaa vappuviikonloppua sinulle Maikku <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt oli kyllä melkoinen läjä eli ei ihme jos löytyi tuttujakin :) Ihanaa vappu viikkistä myös Outi <3

      Poista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥