sunnuntai 9. huhtikuuta 2023

Brunssisuositus - Ravintola Oiva

Maaliskuussa juhlittiin pienesti mun keskimmäisen synttäreitä ja vietiin päivänsankari brunssille Helsingin Kallioon, ihan Hakaniemen kupeeseen. Me ollaan miehen kanssa monesti puhuttu, että alettaisiin käymään brunssilla ihan säännöllisesti, huvin vuoksi joten josko se tästä alkaisi. 

Tosin kesä saattaa katkaista tämän, mutta katsotaan yksi brunssi kerrallaan.

Ravintola Oivalla on pitkä historia, aina vuodesta 1934 alkaen ja lisää historiaa havinaa löytyy täältä. Oivan sunnuntaibrunssi on alueen suosituin ja Oivan lounas kuin brunssikin on äänestetty kaupungin ja koko Suomen toiseksi parhaaksi.

Me käytiin Oivassa lauantaina ja vaikka varaus oli vasta klo 14, tarjolla oli kaikkea mahdollista eikä mikään loppunut kesken. Sitähän saattaa ajatella, että kun menee myöhäiseen kattaukseen, voi jokin olla loppu mutta näin ei todellakaan ollut. 

Miljöö oli viehättävä, kotoisa puheensorina vastaanotti vieraat ja pöytäänohjaus sujui mallikkaasti, eikä tarvinnut odotella. Syömään pääsi heti ja buffet ei missään kohtaa päässyt ruuhkautumaan.


Tarjolla oli ihan perinteisiä brunssiherkkuja, kuin vähän vieraampia mutta sanoisin että jokaiselle löytyi jotakin. Oli myös useita kasvisvaihtoehtoja, mikä kiva vaikken kasvissyöjä olekaan.

Tässä vielä Oivan brunssi:

Turkkilaista jugurttia (G, L) kaurajugurttia (G, M, V)
Talon mysliä (M, V) ja marjasekoitusta (G, M, V)
Mangosmoothie (G, M, V) ja hedelmiä (G, M, V)
***
Riisipiirakoita ja munavoita (L), croissanteja (L)
Oivan leipää, sämpylöitä, ruisleipää ja levitteitä

(gluteeniton leipäannos keittiöstä)
Leikkeleitä ja juustoja sekä kasviksia
Graavilohta tai savulohta (G, M)

Suolakurkkuja (G, M, V), smetanaa ja hunajaa
Vihersalaattia ja sitruunavinegretteä (G, M, V)
Parsa-perunasalaattia Salsa Verde (G, M, V)
Paahdettu kasvis -leipäjuustosalaattia (G, L)  

Kukkakaali-coleslawta (G, M, V)

Punajuurihummusta (G, M, V)

Valkosipulimarinoituja oliiveja (G, M, V)
***

Lihapullia (M)
Nakkeja (G, M) ja artesaanimakkaroita (G, M)
Pekonia (G, M)
Munakasta (G, L)

Paahdettuja timjamiperunoita (G, M, V)

Falafeleja (G, M, V)
Teriyaki-tofua ja paahdettuja kasviksia (G, M, V)

Oivan sinappia (G, M, V) ja valkosipulimajoneesia (G, M, V)

***
Amerikkalaista juustokakkua (G, L) ja marjamelbaa  (G, M, V
Sitruunapiirakkaa (L)  ja vaniljakastiketta
Mokkapaloja (L)  

Vegaaneille toimitetaan jälkiruoka keittiöstä

Miniwienereitä (VL)  
Tuulihattuja ja pikkuleipiä

Juustoja, hilloja ja keksejä

Karkkibuffet
***
Jääteetä ja appelsiinimehua
 Kahvia ja haudutettua teetä













Näin myöhäinen brunssi oli meille jo lounaan ja päivällisen välimuoto, nälkä oli valmiiksi ja hyvä niin, sillä kyllä 28€ hintaan haluaa vähän syödäkin. Ja vaikka kaikkea otti vain vähän, tuntui ettei siltikään jaksa ja jälkkärillekin piti jättää tilaa sillä jälkkäripöydässä oli huikea valikoima herkkuja. Super. 
Irtokarkit oli kiva lisä.

Kaikki oli pääasiassa maukasta ja koko päivänä ei tarvinnut mitään enää syödäkään, eli rahalle sai kyllä vastinetta.

Meidän perheeltä vahva suositus Oivalle <3

Käyttekö te brunssilla? Jos, missä suosittelisit käymään?

Maikku


3 kommenttia:

  1. Jonkin verran tulee käytyä brunsseilla. Suosikkini ovat Dylan Tiksi, Treffipubi ja Sunn. Oivassakin on tullut käytyä. Se oli yksi harvoja, joista sai sekä pekonia että karjalanpiirakoita, pojat haluavat ehdottomasti pekonia ja minä karjalanpiirakoita :)

    VastaaPoista
  2. Kerran olen ihan virallisella brunssilla käynyt ja se oli laivalla. Brunssit on ihania, niitä olemme kyllä kaveriporukassa järjestäneet.
    Ihanaa sunnuntaita sinulle Maikku <3

    VastaaPoista
  3. Liian pitkä aika viimeiseltä brunssilta, silloin kävin Fazerilassa ja se oli kyllä tosi hyvä mutta hieman arvokkaampi kuin tämä. On kiva jos löytää näitä kohtuuhintaisia brunssipaikkoja. Tuo kakku näyttää niin ihanalta!

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥