tiistai 17. toukokuuta 2022

Piipahdus Normalissa

Oletko jo kuullut kaupasta nimeltä NORMAL? En itseasiassa tiedä tarkalleen, koska Suomen eka NORMAL avattiin, mutta itse kävin siellä vasta ensimmäistä kertaa.  Myymälöitä on ympäri Suomea, mutta meidän lähin on Forum tai Hyvinkää, niin ei ole tullut vastaan millään kauppareissulla. Valikoima oli hyvin kosmetiikkapainotteinen, mutta löytyipä sieltä myös pesuaineita, meikkejä, kissojen ja koirien herkkuja ja herkkuja meille ihmisille.

Pääpaino oli kuitenkin kosmetiikalla, paljon hius-ja ihonhoitotuotteita ja tarvikkeita, sekä erilaisia naamioita oli lähes joka hyllyssä ja sekös laiselleni naamiorakastajalle sopii. Heh. Pikkuisen kodintavaraa ja lasten juttuja, asusteita ja sen sellaista. Hinnat olivat edullisia, ehkäpä 30-60% edullisempi kuin marketeissa. Paljon oli sellaisia edullisia merkkejä joihin törmää marketeissa. Sillä erolla, että Normalissa ne olivat vieläkin edullisempia ja tuotteet erilaisia.

Tykkään kokeilla uutuuksia ja Normalissa on paljon kiinnostavaa, mutta ostin maltillisesti vain muutamia tuotteita. Esimerkiksi myynnissä oli sellaisia Haribon karkkeja, joita ei muutoin saa Suomesta tai kasvovoiteita joita myydään yksinoikeudella vain Normalissa. Huomasin Elizabeth Ardenin tuotteitakin löytyi, mutta vain yhtä linjaa.

Tässä vähän kuvatunnelmia myymälästä.

"NORMAL myy normaaleja tuotteita normaaleille ihmisille."


























Omaan ostoskoriini päätyi kuvan tuotteet, muutamia naamioita, pinnejä, käsisaippuaa, kuivashampoota ja hiuspanta. Olisin ostanut enemmän vaikkapa käsisaippuoita mutta mulla oli ennestään iso kassi ja piti vielä jatkaa matkaa joten päädyin vain näihin.

Aion ehdottomasti poiketa joku kerta Hyvinkään myymälässä ja Karismassa, jossa saa kätevästi mökkimatkan varrelta haettua pesuaineita yms.

Ootko sä jo poikennut Normalissa?

Maikku


10 kommenttia:

  1. Just muutamia viikkoja sitten kävin ensimmäisen kerran ja olihan siellä kaikkea ihanaa :) Mukaan tarttui jotain hiustenhoitotuotteita, Batistet oli kivan edullisia tuolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli, oisin ostanut useammankin jemmaan jos ois ollut kassissa tilaa. Niitä kun kuluu kokoajan.

      Poista
  2. Just kävin Normalissa viime viikonloppuna, kävin siellä ekan kerran viime syksynä Forumissa siis. Multa myös tulossa osto-postaus missä pari pientä hankintaa Normalista (ihan tällä viikolla :D).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ompa kiva, pääsen lukemaan sun fiilistelyjä. Oli kyllä kaikkea kivaa kosmea joka lähtöön.

      Poista
  3. Kuopiossa Matkuksessa kuulema on Normal, aion kyllä käydä kun joskus pääsisi Kuopioon :) ei taida lähettyvillä muualla olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, käy ihmeessä jos sinne asiaa koska on kyllä meille kosmerakastajille ihan kiva paikka.

      Poista
  4. Onpa hengästyttävä tavarapaljous :) Täällä Turussa ei tuota myymälää varmaankaan ole, kuullut olen siitä kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Turun Hansaan jo vähän aikaa sitten Normal avattiin. Toinen on Raision Myllyssä.

      Poista
    2. Oops, pitääpä käydä! Kiitos tiedosta!

      Poista
  5. Minusta on tainnut tulla jo Normal:n vakkariasiakas. Naamioita pitää sieltä aina ostaa ja pesuaineita. Olen myös ostanut perheen miehille parranajoon tarvikkeita ja työkavereille lahjatkin tuli ostettua Normal:sta. Kiva kauppa ja edullinenkin! Mukavaa tiistai-iltaa sinulle Maikku <3

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥