Siirry pääsisältöön

Leipäjuusto taipuu moneksi- suolainen ja makea ohje

*Tuote saatu

Leipäjuusto on sellainen herkku, joka sopii niin arkeen kuin juhlaan - suolaiseksi kuin makeaksikin suupalaksi. Olen vuosia tehnyt lasten synttäreille coctailtikkuja joissa oli mm leipäjuustoa, viinirypäreitä, tomaattia ja leipäjuusto maistui myös juniorille nuorempana ihan vain lämmitettynä.

Itse olen syönyt sitä aina sellaisenaan tai hillon kanssa, käyttänyt piirakoissa, ruoanlaitossa (Tikka Masala) ja nyt kokeilin eka kertaa paistettuna. Voi että oli hyvää!

Leipäjuuston koostumus muuttuu lämmittäessä ihan erilaiseksi ja siksi se varmaan onkin niin monikäyttöinen. Kylmänä se natisee kivasti ja lämmitettynä se on tiiviimpää. Yhtä kaikki, aina se maistuu yhtä hyvälle.

Leipäjuustoa, kinuskia ja marjoja

♥Paketti leipäjuustoa kuutioituna

♥Nokare voita

♥Fariinisokeria 2-3rkl

♥Kermaa 2dl

♥Marjoja

-Kuutio leipäjuusto ja paista voissa hetki. Käännä kuutiot, että ne saavat väriä kummallekin puolelle.

-Lisää pari-kolme ruokalusikallista fariinisokeria ripotellen päälle ja anna paistua ihan hetki.

-Lorauta tölkki kermaa päälle ja anna kiehahtaa.

-Ota leipäjuustokuutiot lautaselle(tarjoiluastiaan ja anna kinuskin kiehua hetki.

-Voit sillä välin lisätä haluamasi marjat yms ja sitten vain kuuma kinuski kaadetaan leipäjuustokuutioiden ja marjojen päälle






Tämän piirakan tein kahteen pieneen vuokaan, joista toisen vein tyttärelle. 
Ohje siis yhteen normaalivuokaan, jonka voi halutessaan jakaa kahteen pienempään.

Juustoinen piirakka

♥Valmis piirakkapohja

♥1/2 pkt leipäjuustoa (puolikkaasta)
♥2 kananmunaa
♥Purkki Creme Bonjour cuisine sipulisekoitus
♥Ruokakermaa 2dl
♥Lehtipersiljaa
♥Juustoraastetta 1 dl
♥Herbamarea
♥Pippurisekoitusta

-Painele piirakkataikina vuokaan.
-Vatkaa munat kevyesti ja lisää Creme Bonjour, ruokakerma, juustoraaste mausteet ja silputtu lehtiper
silja.

-Kaada täyte vuokaan/vuokiin. Pilko leipäjuusto kuutioiksi ja ripottele kuutiot vuokaan tasaisesti, sinne tänne.

-Paista n 200 asteessa n 30 min.






Leipäjuustolle löytyy monelaisia kivoja ohjeita nopeallakin googlettelulla, mutta
jos ei jaksa kokkailla, se on kiva naposteltava sellaisenaankin.

Mites, maistuuko teille leipäjuusto ja jos, niin millä tavoin
sillä herkuttelette?

Maikku

Kommentit

  1. Leipäjuusto ja lakkahillo, parasta. Tai uunissa lämmitettynä, ja lakkojen ja vaniljakastikkeen kanssa.

    VastaaPoista
  2. Söin juuri pizzaa, jossa oli täytteenä poroleikkelettä, leipäjuustoa, puolukkaa ja pestoa ja vielä päällä rucolaa. Oli hyvää! Tykkään leipäjuustosta, mutta tosi harvoin ostan sitä kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kuulostaa ihan suomipizzalta :) ♥ Mäkin ostan liian harvoin, mutta nyt taas on tullut syötyä useammin kun pääsi kunnolla makuun :)

      Poista
  3. Voi, että miten ihanat reseptit! Ja on kyllä leipäjuustoa ikävä. Viime kesänä ostimme mökille leipäjuustoa ja eiköhän se mennyt samalla sekunnilla suoraan suuhun, ilman mitään lisukkeita! :D Monia suomalaisia tuotteita on välillä ihan hirmu kova ikävä. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mustikka-puhdistusöljyvoide- Flow Kosmetiikka

 *Tuote saatu Ruohonjuuri Kamppi Ette usko, kuinka mä olen odottanut että pääsen testaamaan tätä Flow Cosmeticsin Balm to milk cleanseria eli mustikka-puhdistusöljyvoidetta. Tätä on kovasti kehuttu ympäri somea ja odotukset oli itsellänikin korkeat. En ole balmia käyttänyt ennen puhdistuksessa, joten kokemus on sisänsäkin uusi ja näitä ei kovin montaa markkinoilla näyttänyt nopealla silmäyksellä edes olevan. Oikaiskaa, jos olen väärässä. Ihon puhdistus on tärkein ihonhoidon vaihe. Vaikket mitenkään muuten hoitaisi ihoa, niin tee puhdistus huolellisesti. Iho tulisi puhdistaa aamuin illoin, sillä vaikka ei uskoisi, niin yöllä iho aktivoituu eniten ja siitä irtoaa epäpuhtauksia  jotka kertyvät sitten ihohuokosiin odottelemaan aamupuhdistusta. Ihon puhdistukseen riittää hellävaraiset, mutta tehokkaat tuotteet ja tärkeintä onkin löytää juuri omalle iholle sopiva puhdistustuote tai tuotteet. Olet löytänyt oikeat tuotteet kun iho ei kiristele pesun jälkeen. Mustikka-puhdistusöljyvoid...

Blogi 2-vuotis synttäriarvonta

Kiitos just sulle♥ Mansikoita ja vaahtokarkkeja blogini täyttää tänään KAKSI-vuotta🎉 Oon ihan liikuttunut, kun mietin blogin kaksivuotista taivalta. Empä olisi arvannut kaksi vuotta sitten, että blogilla on tänään näin paljon lukijoita, facebook-tykkääjiä  ja instaseuraajia. Ihan mahtavaa. Olen niin kiitollinen jokaiselle teistä, että ootte jaksaneet viihtyä blogini seurassa ♥ Tämä "harrastus" on poikinut paljon hyvää. On ilo viettää hetkiä teidän ihastuttavien blogien äärellä, olen päässyt tekemään yhteistyötä useankin tahon kanssa ja päässyt jakamaan pieniä arkisia hetkiä omasta elämästäni teille kaikille. Siispä tahdon ilahduttaa teitä vaihteeksi arvonnalla, jonka olen kustantanut ihan itse. Synttäriarvonnassa voit voittaa suloisen Eccencen käsivoidesetin, jossa kolme eri tuoksuista käsivoidetta, geelilaput silmänalusille ja luomu maitosuklaata ♥ ♥Synttäriarvonta on kaikille blogini lukijoilleni, eli olemalla blogin kirjautunut lukija voit saada yhd...

3 -vuotis Synttäri Arvonta

💜KIITOS💜 Aika tarkalleen kolme vuotta sitten julkaisin ihan ensimmäisen blogipostaukseni. Sen voit lukea täältä . Paljon on tapahtunut näiden vuosien aikana ja blogikin on muuttunut hieman selkeämmäksi alkuajoista ja hioutunut näköisekseni. En voisi enää kuvitella elämääni ilman teitä, lukijoita ja blogisiskoja,  en myöskään ilman blogia. Joskin se lisää jonkinverran somessa viettämääni aikaa,  mutta joka hetki on sen arvoista.  Tästä saan niin paljon ♥ Haluan siis kiittää jälleen kerran teitä Ihanaisia siellä ruudun toisella puolella, jotka uskollisesti viihdytte blogini parissa kuukaudesta toiseen ja järkkäsin  viime vuosien malliin synttäriarvonnan vain teille ♥ Tällä hetkellä facebookissa on päättymässä Oriflamen kasvojenhoitosetin arvonta ja  sinne tulossa ensi viikolla ihan omansa, facebook-tykkääjien arvonta sekä instaan omansa joten nyt tulee arvontaa joka tuutista. Koska jokaisella kanavalla on omat seuraajans...