lauantai 10. huhtikuuta 2021

Meidän pääsiäinen

Vaikka kotona on viimeisen vuoden aika tullut oltua enemmän kuin tarpeeksi, nautin ihan täysillä kotipääsiäisestä.Mies ja teinit olivat tosiaan lauantaihin mökillä puita kaatamassa ja minä koirien kanssa kotona. Mökillä oli lunta vielä polviin saakka, joten ei taideta vielä huhtikuussa sinne mennäkään.

Joka päivälle löytyi tekemistä riittämiin ja olisin voinut jatkaa pääsiäistä vielä päivän pari.

Pitkäperjantai

Nukuttiin  10 asti ja ihan säikähdin kun katsoin kelloa, että oikeastikin koirat antoivat mun nukkua niin pitkään. Aamulenkin jälkeen aloin valmistelemaan jälkkäriä, sillä mummin mussukka ja aikuiset lapset tulivat iltapäivällä syömään. Alustelin myös päivällistä, intialaista Paneer koselia joka olikin todella hyvää. Leipäjuusto taipuu moneksi.

Istutin taas siemeniä, nyt koitan kasvattaa myös kesäkukkia ja aika näyttää tuleeko niistä mitään.

Iltapäivän lenkillä bongasin ekat leskenlehdet ja sinivuokot.

Ruoka maistui koko porukalle ja Fridan kanssa puhalleltiin saippuakuplia.

Illalla katselin Ruudusta Vieraissa-sarjaa ja ihmettelin miten monenlaisia aviopareja tähän maailmaan mahtuu.


Lankalauantai

Koirat herätti jo 9 ja aamulenkin jälkeen aloin siivoamaan. Aika hurahti siivillä ja kun poikkesin hakemassa pari pakettia eri paikoista ja kaupassa, oli jo iltapäivä ja taas lenkin aika.

Ajattelin yllättää kotia saapuvat miehet kinderpiirakalla ja kun aloin tekemään meikkiä sillä aikaa kun pohja paistui uunissa, munakello meni pettämään ja pohja paloi päältä.

Huvittavaa oli moikata kotia saapuvia lievän palaneenkäryn keskeltä. Että morjesta vaan, päätin yllättää teidät :) Kämppä täynnä savua ja rouva täydessä tällingissä :D

Piirakka onnistui kyllä kunhan päällisen poistin ja oli kuulema pirun hyvää.

Trimmasin ja pesin koirat eka kertaa tälle vuodelle ja Lakusta lähti muovikassillinen karvaa.

Illalla saunottiin ja vaihdettiin kuulumisia, suunniteltiin mökkikesää ja katseltiin Selviytyjät.


Sunnuntai

Saatiin jälleen nukkua pitkään ja tein perheelle astetta paremman aamiaisen.

Iltapäivällä ulkoiltiin miehen kanssa ja kotona aloin laittamaan tortilloja ja jälkkäriä sillä ystävä oli tulossa meille syömään ja pelailemaan.

Juttua riitti niin, että lopulta ehdittiin pelailla vain erä jazzia mutta oli kiva höpötellä yhdessä.

Maanantai

Siivoilin vähän pääsiäistä pois ja valmistelin alkuviikon ruokia. 

Kävin myös kaappeja läpi ja laitoin Toriin myytäväksi vaatetta pitkästä aikaa. Vaatteiden kuvaaminen ja myynti-ilmoitusten tekeminen on yllättävän työlästä.

Kävin myös työsähköposteja läpi, jotta tiesin vähän mitä tiistaina aamusta odottaa mutten alkanut hommiin vaikka läheltä piti.

Päivällä kirjoittelin blogijuttuja ja kävin kuvia läpi koneella. Sekin on sellainen joka vie hirveesti aikaa ja on säännöllisesti tehtävä.

Illalla katseltiin Karkureita.On muuten hyvä sarja!















Piti julkaista tämä jo alkuviikosta, mutta mihin lie aika vierähti viikolla - ollaan jo taas lauantaissa.

Tuntuu hetkittäin, että aika kuluu jatkuvasti vain nopeammin ja nopeammin tai sitten olen itse hidastunut. Tässä kohtaa onkin hyvä pyytää anteeksi sitä että välillä unohtuu vastailla kommentteihin ja se harmittaa, kun kuitenkin niitä valtavasti arvostan ♥ Koitan parantaa tässä.

Millainen pääsiäinen teillä oli? Ootteko tehneet kinderpiirakkaa tai istutetelleet siemeniä, jos niin mitä?

Maikku

12 kommenttia:

  1. Rento, oltiin ja otettiin rennosti, eikä oikeastaan tehty mitään ihmeellistä.

    Aurinkoista sunnuntaita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin ihan parasta, välillä vain olla :) Aurinkoista viikonloppua ♥

      Poista
  2. Teidän pääsiäinen kuulostaa ihanalta! :) Meillä oli rento pääsiäinen, ulkoilun sekä herkuttelun merkeissä. Ja kinderpiirakka on kyllä niin ihanaa herkkua, meilläkin oli suklaista jälkkäriä pääsiäisenä. Mukavaa sunnuntaita sinulle. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin sen suklaan yhdistää pääsiäiseen :) Iloa viiikonloppuun!

      Poista
  3. Ihana pääsiäinen oli täälläkin ja olisin voinut jatkaa kotoilua miehen kanssa vielä koko seuraavankin viikon :)
    Onpa muuten herkullisen näköinen kinder piirakka.
    Ihanaa sunnuntaita sinulle Maikku <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu ja helposti :) Ihme kyllä sain kinderpiirakan näyttämään herkulliselta vaikka sen pohjan kanssa kävikin köpelösti :) Ihanaa päivää Outi ♥

      Poista
  4. Ihanan suloisia pastellisia tunnelmia ja herkkuja. Rakastan nepskua juuri juustolla eli pitääpä tehdä kotonakin, kiitos vinkistä ja ihanaa uutta viikkoa Maikku. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia ♥ Kevättä selvästi ilmassa! Sama juttu, palak paneer on yksi mun lemppari. Iloa viikonloppuun ♥

      Poista
  5. Ihania herkkuja. Tuo kinderpiirakka saa veden kielelle.
    Mukava kotoilu pääsiäinen täälläkin vietettiin.

    Mukavaa keväistä viikkoa Maikku! <3

    VastaaPoista
  6. Onpa kivan ja rauhallisen kuuloinen pääsiäinen :) Kinderpiirakkaa voisi pitkästä aikaa itsekin tehdä! Pääsiäisenä kun ei tullut lopulta leivottua mitään, vaikka suunnitelmia olikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta on tullut oikein korihiiri, viihdyn liiankin hyvin :) Kinderpiirakkaa voi syödä läpi vuoden, eiku leipomaan :)

      Poista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥

Hypnoterapiassa

Kaupallinen yhteistyö Eheys hypnoterapia Mitä sulle tulee mieleen sanasta hypnoosi? Tai hypnoterapia? Nyt omasta kokemuksesta voin kertoa et...