sunnuntai 13. joulukuuta 2020

Joulufiilistä hakemassa

 Tämä paikka on sellainen, jossa pääsee takuulla joulutunnelmiin, niin tätäkin vuonna. Poikkesimme yhtenä sunnuntaina Tuusulan ja Vantaan rajalla sijaitsevaan Koiramäen Pajutalliin.

Nimensä mukaisesti sieltä löytyy valtavasti pajukoristeita, mutta sisältä myymälästä myös paljon muuta piensisustus-tavaraa kotiin. Me ollaan käyty Koiramäen Pajutallilla kerran, pari vuodessa ja aina sieltä tulee tehtyä löytöjä. Kauniita sisustusideoita ja vaikka minkälaisia lahjaideoita.

Ulkona on lisäksi kanila, jossa suloisia pupusia ja minipossuja.

Nappasin viime reissulta muutamia kuvia, pääsette tekin fiilistelemään ♥












Koiramäen Pajutallin miljöö on aivan ihana ja suosittelen kyllä poikkeamaan,
jos näillä kulmilla kuljet. Paikasta löytyy myös kahvila, nyt korona-aikana
se on ulkosalla.

Tästä pääset paikan kotisivuille.

Onko Koiramäen Pajutalli tuttu paikka?
Onko siellä jo päästy joulufiilikseen vai vieläkö se hakusessa?

Maikku


15 kommenttia:

  1. Ihana paikka. En ole käynyt, mutta kuvia olen ennenkin nähnyt.
    Ihanaa joulun odotusta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, olen tästä kirjoittanut aiemminkin :) Samoin, ihanaa joulun aikaa ♥

      Poista
  2. Koiramäen pajutalli on ihanan tunnelmallinen paikka. Siskon kanssa käytiin siellä tänä syksynä viimeksi.
    Joulufiilistä on jo ilmassa. 🎄❤️
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ♥ Niin alkaa olla täälläkin, ei ole enää montaa yötä! Mukavaa maanantai-iltaa!

      Poista
  3. En ole käynyt, mutta mun sedällä oli tapana käydä tolla aikoinaan joulun aikaan. Osti siellä mulle aina herkkuja "tuliaisiksi". :D

    VastaaPoista
  4. En ole uolla käynyt, mutta ihanalta näyttää. Tuo lasipallo jossa enkeli sisällä on tosi suloinen. Meillä kaikki joulun koristeet ovat jo paikoillaan, mutta muuten ei ole oikeastaan mitään joulun eteen tehty.
    Mukavaa joulun odotusta sinulle!<3

    VastaaPoista
  5. Aivan ihanan näköinen paikka. En olekaan tuolla koskaan vieraillut! Heti iskin silmäni lyhtyihin ja ihaniin tarjottimiin.
    Kaunista iltaa sinulle Maikku <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, käy ihmeessä jos tulee mahdollisuus! Ihanaa joulun aikaa Outi ♥

      Poista
  6. Minä kävin jo aikaisemmin tänä syksynä Koiramäen Pajutallilla. Silloin joulua oli vasta jonkinverran esillä. Istuttiin ystävän kanssa ulkokahvilassa fleecepeittoihin kääriytyneenä ja syötiin vuoden ensimmäiset joulutortut. Varsin onnistunut reissu siis :)

    Kivaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli tuttu paikka :) Paikka on kyllä mukava niin ulkoalueelta kuin sisätiloistakin.
      Mukavaa viikon alkua ♥

      Poista
  7. En ole käynyt, mutta katsonut muiden tarinoita ja kuvia, miten ihana paikka ja ihan just mun paikka. <3 Ehkä ensi vuonna.

    Sydämellistä uutta viikkoa Maikku.<3

    VastaaPoista
  8. Ompa ihania asioita ja niin tunnelmallisen näköistä 😍💘

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥