lauantai 11. tammikuuta 2020

Goodiebox I joulukuu 2019


Niinhän siinä sitten kävi, että kun halvalla sai niin tottahan se täytyi hankkia!
Nimittäin Goodiebox.
Mietin jo marraskuussa, että haluaisin jatkaa jonkin uuden kauneusboxin kanssa LF:n rinnalla ja tämä
uusi Goodiebox oli sitten oikeastaan ainoa vaihtoehto, etenkin kun sain ekan kuukauden puoleen hintaan.

Tilasin boxin kuitenkin vasta ihan vuodenvaihteessa, enkä ollut varma onko ensimmäinen joulu vaiko tammikuun boxi. Siksi en ole lukenut yhtään postausta aiheesta, etten vaan spoilaannu.
No, todennäköisesti kaikki boxirakastajat jo tietävät tämän sisällön, paitsi minä, heh.

Muutama päivä sen jälkeen, kun olin tilauksen tehnyt, kuulin uutisen joka kertoi Goodieboxin ostaneen Betteboxin. En tiennyt itkäkö vai nauraa. Lopetinhan Betten vasta syksyllä, kyllästyttyäni sisältöön ja nyt oon taas tekemisissä boxin kanssa.
Täytyy toivoa, että tämä uudistus tai paremminkin yhdistäminen toisi esille molempien boxien hyvät puolet ja toisaalta, hyvähän se on kun Goodieoxissa tulee jatkossa olemaan myös kotimaisia tuotteita.

Mutta muitta mutinoitta lähdetään tutustumaan tähän ♥

Boxi itsessään on jämäkkä ja erityisen kiva oli huomata, että se on ns vetolaatikko, joten se oli helppo avata ja jos olisi tarvetta tämänkaltaiselle säilytyslaatikolle niin näitähän voisi jemmata talteen.

Tykkään myös yksinkertaisesta ja tyylikkäästä ulkoasusta!
Päällä oli saatekortti " From Me To Me", jossa oli esittely boxin tuotteista hintoineen. Tästä ehdottomasti iso plussa.







ECOOKING Day Cream
Ovh n 36€

Jostain syystä tätä tuotetta ei ollutkaan saatekortissa mainittu, mutta tiedot sentään löytyi netistä googlaamalla.

Kysessä siis kermainen päivävoide, joka kiinteyttää ihoa, auttaa lisäämään kollageenia ja siloittaa ryppyjä. Sisältää mm hyadisenea (joka jäljittelee hyaluronihappoa) joka on loistava kosteuttaja.

Voide vaikuttaa kiinnostavalta, kokeilin sitä kämmenselälle ja koostumus on nopeasti imeytyvää ja tuoksutonta joka on todella hyvä juttu. Tämä testataan pian.











NIRÈ BEAUTY Plush Powder Brush
Ovh 16€

Ihana puuterisivellin, joka lupaa levittää ja häivyttää puuterin ja varjostukset saumattomasti luoden 
samettisen ja tasaisen meikin. Tämä glitter-versio on tehty juuri Goobieboxia varten.Kiva.

Musta on todella ihanaa saada kauneusboxista siveltimiä. koska raaskin ostaa uusia ihan liian harvoin. Tämä vaikuttaa tosi hyvälle, joten odotan jo huomista kun pääsen tällä puuteria huiskimaan.


PHASE ZERO MAKE UP Metal Foil Eyeshadow
Ovh 10,05€

Huikean kimalteleva metallinen luomiväri, joka vaikuttaa todella pigmenttiseltä. 
Luomiväri on lisäksi monipuolinen, sitä voi käyttää sellaisenaan, luomivärin alla tai päällä.
Parhaan tuloksen tällä saa, kun sen levittää kostutetuilla sormenpäillä.

Voi että mä tykkään tälläisistä metallinhohtoisista sävyistä ja tämä on juuri oikea sävy mulle.
Levitän shimmerit muutoinkin sormenpäällä, joten sopii mulle. Kiva saada tällläinen yksittäinen nappi, vie vähän tilaakin meikkipussissa, etenkin jos tästä tulee jatkuvassa käytössä oleva sävy.



JORGOBÈ Refreshinh Scrub Mask
Ovh 26,90€

Kuorintavoide, jossa jojoba-kuorintarakeita ja aprikoosinsiemenöljyä. Kuorintavoide poistaa iholta epäpuhtaudet, kuolleenihosolukon ja rasvat, jättäen ihon pehmeäksi ja kosteutetuksi.
Tämä on lisäksi 2-in-1 tuote, sillä sitä voi käyttää sekä kuorintana, että naamiona.

Tuoksu on hyvin mieto, aavistus aprikoosiin vivahtava ja tykkään käyttää naamioita ja kuorintoja, kuten tiedätte joten käyttöön tulee. Tuote on ihan uusi mulle, ulkoisesti ainakin näyttää kivalle, raikkaalle.



BENEFIT COSMETICS BADgal BANG! Mascara
Ovh 27,50€

Ripsiväri, joka lupaa antaa massiivista tuuheutta, sisältäen aerodynaamisia ainesosia jotka kuuluvat avaruusteknologian kevyimpiin materiaaleihin. Oho.

Ripsarit boxeissa on aina vähän niin ja näin, sillä musta tuntuu että suurinosa on niin jonku tietynlaisen ripsarin kannattaja ja on ihan tuuria sattuuko boxista löytyvä olla juuri omanlainen ja omille ripsille sopiva.

Tämä kuitenkin vaikuttaa mielenkiintoiselle, jo ihan ulkonäöltäänkin  ja Benefitin tuotteet on tunnetusti huippuhyviä, joten täytyyhän tämä testata jossakin kohtaa.



  
FURR 3D Faux Mink Lashes
Ovh 17€

Hybridi tekoripset, jotka on käsintehdyt, vegaaniset ja lateksittomat.
Ripsissä on hyödynnetty 3D kuituteknologiaa ja siksi ripset näyttävät tuuheilta.
Mikä parasta, ripsiä voi käyttää useita kertoja.

Mä käytän hyvin harvoin irtoripsiä, mutta on kiva että niitä on jemmassa vaikka joitakin juhlia varten. Ripset näyttävät kyllä kivoille ja tykkään ajatuksesta, että voin käyttää niitä niin halutessani, vaikka sen 10 kertaa.




Siinä oli ensimmäinen Goodieboxi ja voin sanoa, että olen enemmän kuin tyytyväinen.
Kaikki tuotteet oli mieluisia, eniten ilahdutti ehkä sivellin, luomiväri että kuorintavoide muttei nuo muutkaan huonoja ole.

Tykkään myös siitä, että tuotteet ovat laadukkaita ja tuotemerkit uusia, sillä muutoin ei tulisi tälläisiin tutustuttua ollenkaan.

Arvo oli 84€ (mun laskujen mukaan kuitenkin enemmän, kun mulla oli ECooking:n voide) mikä on todella korkea ottaen huomioon, että maksoin tästä 12,45€!

Tämä muuten olikin tammikuun boxi, vaikka vähän epäilin saavani joulukuun mutta parempi näin.
Kyseessä on  kuitenkin joulukuun boxi joten muokkasin tätä tekstiä hieman, asian selvittyä.

Arvaappa mitä, jos haluat oman Goodieboxin, niin mulla on sulle kivaa kerrrottavaa.
Jos tilaat Goodieboxin tämän linkin kautta, saat ensimmäisen boxisi myös puoleen hintaan!
Minä hyödyn tilauksestasi ns Goodiepointseina.

Miltäpä Goodiebox vaikuttaa?

Maikku

18 kommenttia:

  1. Minäkin laitoin juuri oman Goodiebox tilaukseni menemään :DD toivottavasti mun tilaus alkaa tästä boksista koska tuo sivellin on kaunis ja Benefitin mascarakin olis kiva. Goodiebox on mun mielestä laadukkain markkinoilla oleva boksi ja kun ekan sai -50% niin houkutti ostamaan. Toivottavasti jatkossakin sisältö on hyvä kun aika arvokashan tämä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan :) Tää tosiaan oli joulukuun boxi, saa nähdä koska alkavat tammikuuta postittamaan. Mulla on kans aika kovat odotukset hintaan nähden, mutta eiköhän tää tule hyvä olemaan!

      Poista
  2. Tämä oli itseasiassa joulukuun boksi 😁
    Tammikuun boksit on vasta tulossa. Mutta joulun sisältö oli kyllä erittäin hyvä! Tammikuun spoilereita en vielä itsekään ole kurkkinut joten saa nähdä mitä boksista on tulossa 🤭

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinhän se olikin :D Peukutetaan että tammikuu olis vähintään yhtä hyvä!

      Poista
  3. Tää sisältö oli todella kiva! Toi samainen sivellin tuli tosiaan nyt tammikuun Bettestä tervetuliaislahjana Goodieboxiin siirtymisestä/yhdistymisestä ja se on hurjan kaunis<3 Noi irtoripsetkin on tosi kauniit. Mä suosin yleensä just tollasia vähän luonnollisempia ripsiä ja noi on just sellaset, mistä eniten tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä huomasin ja ihan kiva että säkin sait siveltimen!
      Sama juttu ripsien kanssa, mieluummin luonnolliset kuin tosi överituuheat.

      Poista
  4. Todella hyvältä vaikutti tämä boxi. Olisin itsekin ollut enemmän kuin tyytyväinen tähän.
    Ihanaa viikonloppua sinulle Maikku <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ihan vieläkin hymyilyttää kun miettii mitä kaikkea kivaa tuossa olikaan.
      Mukavaa viikon alkua Outi ♥

      Poista
  5. Enpä ole tällaisesta boxista aiemmin kuullutkaan. Varmasti monta hyvää tuotetta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä rantautui vasta viime syksynä Suomeen, joten ei ihme jos et vielä olekaan kuullut :)

      Poista
  6. Sai npari Goodieboxia pr-näytteinä ja tykkäsin kyllä todella paljon, tuumasin, että paras boxi ikinä.

    Kivaa sunnuntaita Maikku. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toden totta, ihan huippuluokkaa kyllä!
      Mukavaa iltaa ja viikon alkua Tiia ♥

      Poista
  7. Oih, mikä luksusboxi!!
    Vaikutta oikein hyvältä ja edulliseen hintaankin joulun jälkeen sait!
    Tammikuun ihania päiviä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäpä sen sanoit, ihan luksusta kyllä :)
      Hinta oli ihan todella halpa sisältöön nähden!

      Ihanaa tammikuuta myös sinulle ♥

      Poista
  8. Olipa tosi kivat tuotteet. Luomivärin sävy on aika sama kuin minun lempparissani. Ja pidän kovasti kuorintavoiteista joita voi käyttää myös naamioina. Vaikka ostan myös naamioita erikseen, mutta joskus laiskana päivänä voi etsiä vain yhden tuubin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä kätevää, kun tuotetta voi käyttää moneen eri tarkoitukseen!

      Poista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥