sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Kuuntele sydäntäsi

...Sydän löytää tien ♥




Minä olen tänään tutustunut Unelmakarttakirjaan. Sisälläni on ollut jo pidempään valtava tarve tutkiskella omaa sisintäni, tuntemuksia ja elämääni. 
Olen kyseenalaistanut paljon: omia valintoja, ihmissuhteita, työtä, harrastuksia, mielenkiinnon kohteitani- miettinyt mitä oikeasti elämältäni haluan nyt kun olen vielä (toivottavasti) elämäni puolivälissä ja ehdin toteuttaa unelmiani. 
Elää minun näköistäni elämää.

Olen ollut niin kauan äiti (toki edelleen ) ja määritellyt itseni sen mukaisesti. 
Lapsista vanhimmat ovat jo muuttaneet pois kotoa ja kotia asuttaa kohta teini-ikäiset pojat jotka eivät tarvitse minua joka käänteessä ja mieskin pärjää ilman jatkuvaa huolenpitoa ;) 
Siksipä ihan ensi kertaa elämässä on ollut tilaa ja aikaakin miettiä vain itseäni. 
Energiaa ei ole kulunut juurikaan entisten murheiden käsittelyyn ja se on vapauttanut paljon energiaa ihan uuteen.Kuka minä oikeasti olen ja millaista elämää minä haluan elää.
Aika jännittävää tutustua itseensä vasta näin päälle nelikymppisenä :D 
Ja ihanan oivaltavaa.
Olen löytänyt itsestäni paljon.

Tämä blogi on varmasti ollut osa tätä prosessia, se minkälaiseksi tämä on muodostunut- on osa minua. Moni läheinen sanonutkin että tämä on ihan minunnäköiseni. 
Hyvä sillä juuri niin haluankin, pidit siitä tai et. Voi olla ärsyttävää katsella toistuvasti pieniä piiperryksiäni smoothie annoksissani, mutta minä rakastan niitä pieniä yksityiskohtia, kauneutta, värejä ja makuelämyksiä joita vaikkapa marjojen runsaus ja sievä asettelu,  saa aikaan.Ehkä sinäkin pidät niistä.

Nautin yleensäkin elämässä pienistä asioista: kiirettömästä aamusta miehen kanssa, hyvästä ruoasta, lasten kanssa leipomisesta, koiran rapsuttelusta, vapaapäivästä ilman suunnitelmia, työssä pienestä onnistumisesta tai uuden asian oppimisesta.
Kotona minua riittää ilahduttamaan lasten äänet, puhdas koti tai kimppu tuoreita kukkia.

Samoiten kirjoitan aika samallatapaa kuin puhuisin. Värikkäästi enkä todellakaan kieliopin mukaisesti, koska en halua. Haluan kuulostaa itseltäni ja seison paremmin joka asia takana kun se kuulostaa minulta.

Mutta tiedätkö, tässä iässä ei paljon muiden mielipiteet paina ja sekin on huojentavaa. 
Jos oot samassa iässä, oletko huomannut saman?
Olen mikä olen ja hyväksyn itseni tälläisenä virheineni päivineen enkä edes kaipaa täydellisyyttä. 
En itseeni, en elämääni koska parasta meissä kaikissa on juuri se rosoisuus, epätäydellisyys.
Ja tämä ei tarkoita sitä että tyytyisin tähän, ei sillä tiedostan niin hyvin kaikki puutteetkin minussa ja pyrin jatkuvasti kehittämään itseäni kaikin tavoin. Ja se tie on pitkä, ehkä loppumaton koska vaikka kuinka yrittäisin parhaani se ei koskaan tule tavoittamaan täydellisyyttä. Valmiiksi tässä elämässä en tule.
Sekin on hienoa, tiedostaa että olen ihan hyvä tälläisenäkin. Se että osaa rakastaa itseään, mahdollistaa että voin rakastaa myös muita. Se että hyväksyn itseni myös epätäydellisenä, pystyn hyväksymään epätäydellisyyttä myös muissa. Minusta se on arvokas taito.Arvostathan sinäkin itseäsi?


Mutta miksi Unelmakarttakirja? Haluan tutustua itseeni ja unelmiini syvemmin, kuin omat työkaluni riittävät. Haluan myös muistaa vuoden tai viidenkin päästä mistä täm kaikki alkoi ja  miltä tämä näyttää sitten vaikka sen viiden vuoden päästä. 
Olenko päässyt toteuttamaan unelmiani ja elämään vielä enemmän minun näköistäni elämää.

Oli jo tänään ensimmäistä harjoitusta tekiessäni ihana huomata ettei minua rajoita unelmissani muuta kuin se oman polun löytäminen. Tiedän hyvin mitä haluan, olen oikealla tiellä mutta en osaa vielä valita polkua jolla pääsen määränpäähän. 
Mutta tärkeintä -olen jo matkalla:)

Oletko koskaan piirtänyt unelmakarttaa? Tai tutustunut jo tähän kirjaan? Tämä ei ollut mainontaa vaan ihan oma hankinta ja aivan ihanaa että tälläinen kirja on julkaistu. Varmasti moni on tämän kirjan jälkeen askeleen lähempänä omia unelmia ja niiden tavoittelua.



Syvällisin sunnuntai ajatuksin,

Maiccu






18 kommenttia:

  1. Ihana, kuulla, että sullakin on samoja ajatuksia. Minäkään en kaipaa täydellisyyttä ja olen sinut itseni kanssa. Nyt meillä on aikaa keskittyä itseemme enemmän ja pyrkiä kohti haaveita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on Kati juuri näin :)Ihanaa että on muitakin jotka käyvät samoja vaiheita ja ajatuksia läpi ♥

      Poista
  2. Kirja ei ole tuttu enkä ole unelmakarttaakaan ikinä piirtänyt, vaikka mielessä on käynyt, että se voisi edesauttaa unelmien toteutumista. Niitä kun minullakin on jatkuvasti, osa toteutuskelpoisia ja osa ei :D Ihanaa alkanutta viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain, se voi olla ainakin alku! Ainakin tuo kirja auttaa pohtimaan ja vähän työstämäänkin omia unelmia:) KIvaa viikkoa myös Jenni!

      Poista
  3. Pakko myöntää, että tällä hetkellä painiskelen itseni kanssa. Viisikymppiset lähestyy ja se tuntuu jotenkin pelottavalta. Vaikkakin moni sanoo, että ikä on pelkkiä numeroita.
    Voisi olla hyvä idea piirtää se unelmakartta ja sitä kautta pohtia omaa itsetuntoaan. Ja miettiä mitkä ne minun unelmat ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kirja ei ole kallis sijoitus itseensä (14,95e)etenkin jos sitä kautta oivaltaa oman elämänsä kannalta olennaisia asioita :) Mulla tämä ikä on aiheuttanut pohtimisen, 45v lähestyy ja viiskymppiset lähenee täälläkin vaikken meinaa itsekään uskoa.Et ole Minna yksin ♥

      Poista
  4. Tuo kirja ja unelmakartta ovat vieraita juttuja mulle. Kuulostavat mielenkiintoisilta! Olen kyllä myös siinä iässä, että nyt niitä unelmia pitäisi tavoitella! ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, silloin pitäis elää ja nauttia elämästä kun on voimia siihen ja terveyttä :)Tosin ei niihin kirjoja tarvitse :D

      Poista
  5. Kiitos ♥ Nimenomaan rohkeutta! Tää on niin kiehtovaa :)

    VastaaPoista
  6. Olipa ihana postaus ja todella tärkeä sellainen. Itse olen nykyään ehkä itselleni armollisempi kuin silloin nuorena.
    Itsekin olen havahtunut pohtimaan elämääni ja sen kokonaisuutta. Tykkään pienistä asioista sillä siitä tämä arki koostuu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla ♥ Armollisuus on eläämässä ja jaksamisessa olennainen asia, oikein taito ja vaativa sellainen.
      Pienet asiat ♥

      Poista
  7. Itse tutkiskelua minäkin olen täällä tehnyt, johtuuko kenties 40v kolkutuksesta ovelleni mutta olen päättänyt jättää menneisyyden menneisyyteen ottaa tulevaisuuden vastaan niinkuin se tulee ja elää tätä päivää ja hetkeä tässä ja nyt täysillä hymyssä suin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaa hyvin olla sillä mustakin tuntuu että noilla hujakoin mussakin jotain tapahtui :)Sulla on juuri oikein asenne ♥

      Poista
  8. Walt Disney on niin oikeassa tuosssa sanonnassaan. :)

    VastaaPoista
  9. Kiva kirjoitus! Saman suuntaisia pohdintoja on mielessä pyörinyt. Ehkä se on tämä ikä, joka havahduttaa huomaamaan, että aikaa ei olekaan ikuisesti ja jos elämäänsä kaipaa jotain, on aika valita oikea suunta. Välttämättä mitään lisää ei kaipaakaan ja sekin on tärkeää huomata. Olen tutkaillut Unelmakarttakirja-verkkokurssia ja ilahduin kun huomasin tuon kirjan. Siihen en ole ehtinyt vielä perehtyä, mutta on ilmeisesti saman tekijän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot ihan oikeassa, ikä on varmasti yksi ja toinen on elämäntilanne jonka myötä omaa aikaa on entistä enemmän.Vielä ehtii hyvin vaikka mitä :) Toisaalta osaa jo pysähtyä ja nauttia elämästä hetkessä. Tämä krja on Sanna Wikströmin kirjoittama, kuten myös tuo kurssi Hidasta elämää-sivustolla ollut hänen käsialaansa.
      Kirja oli hyvä hankinta, aina silloin tällöin voi viettää hetken sen parissa ♥

      Poista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥