torstai 22. joulukuuta 2016

Seitankinkku


SEITANKINKKU 

Tänä vuonna meille valmistui kasvisvaihtoehdoksi  joulupöytään Seitankinkku.
Olin jo googlannut ohjeen seitankinkkuun ja totesin että siihen paljon tarvitsee kaikkea ainesosia joita meillä ei kaapissa ollut, mutta sitten kuin tarkoituksella - silmiini osui valmis seitankinkkuaines Sika säkissä!

SIKA SÄKISSÄ = Vegaaninen SEITANKINKKUAINES

Sen löytäminen kaupasta olikin työläämpi juttu mutta mies ilahdutti minua hakemalla sitä Hakaniemen Ruohonjuuresta sillä ainakin Kaaren ja Kurvin Punnitse ja Säästä-kaupoista se oli oppu/sitä ei ollut alunperinkään valikoimissa.

Vegaaninen seitankinkkuaines 375 g sisältää:




Valmistus oli helppoa, lisätään vain vettä 4 dl ja öljyä 0,75 dl. Taikina oli aika venyvää ja helppo muotoilla.











Kuin kinkku konsanaan, sai tämäkin sinappihunnun ♥ Kuorrutin Turun vihreällä sinapilla johon sekoitin yhden keltuaisen, päälle ripottelin korppujauhoa ja ripauksen sokeria.

10 min uunissa 250 asteessa kunnes pinta on kauniin ruskea.

Nuorimmainen kysyi onko meillä jo kinkku paistettu eikä ollut lainkaan pettynyt kun paljastin ettei meille kummoisempaa "kinkkua" ole tulossa vaan liha vaihtoehtona on kalkkuna. Halusi heti maistaa tätä Seitankinkkua ja kuulema maistui.
 Jopa mieheni joka on aika epäluuloinen näille vege vaihtoehdoille, piti tätä yllättävän hyvänä. 
Minä tykkäsin, toki sinappi kruunasi tämän mutta koostumus kiva ja maku mukavasti mausteinen.

Onko teillä kinkku vai joku muu vaihtoehto?

Tervetuloa joulu ♥



8 kommenttia:

  1. Kuulostaa ihan kokeiltavalta vaihtoehdolta! :D Päätettiin,että ei osteta kotiin mitään jouluruokia, kun käydään kuitenkin molempien vanhemmilla syömässä, niin.. tuskin tulis ees hirveesti kotona syötyä.. Ehkä ens vuonna joulu on sitten vähän "parempi" meilläkin, uudessa kodissa :) Ihanaa joulua!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli tyttären idea, en minäkään alunperin olis moisesta tiennyt ;)Ihanaa joulua Terhi ♥

      Poista
  2. Meillekin ilmestyi eilen samanlainen säkki. Mielenkiinnolla
    odotan miltä maistuu.

    VastaaPoista
  3. Oi tämmöisiäkinkö on olemassa??
    Meillä on kinkku ja lohta erimuodoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkea "ne" keksii :D Kinkku ja lohi on kyllä hyviä, lohta senttään meilläkin on. Ihanaa joulua Nanni ♥

      Poista
  4. Enpä ole moisesta kuullutkaan :) Meillä on kinkku jo paistettu ja tänään sitä syödään. Hyvää joulua sinulle ja läheisillesi tv Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekin uusi tuttavuus, seitanista kuullut mutta että siitä saa "kinkun"! Oikein ihanaa joulua sinulle ja perheellesi Liisa ♥

      Poista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥