keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Tunteenpurkauksia ja Anttilan konkurssiale

Pitihän se lähteä käymään Kodin 1 kun naapurikin oli käynyt :D 
Meillä on hakusessa makkariin uudet yövalot ja ajateltiin josko sieltä löytyisi.
Autoletka oli pitkä jo kaukaa, mutta rohkeasti mentiin ja saatiin vielä paikkakin suht läheltä. Eräs ystävällinen rouva tiesi kertoa ettei kärryjä ole, ellemme halua hänen tarpeettomaksi jääviä ja jonotukseen varattava tunti. 

Ei otettu kärryjä kun ajateltiin että mahdolliset ostokset mahtuvat kainaloon niinkuin mahtuivatkin. 
Paineltiin suoraan yläkertaan valaisinosastolle, mutta parhaat oli viety päältä eikä sellaisia valaisimia ollut mitä hakusessa.

Takaisin alas ja päätettiin jäädä kiertelemään siinä toivossa että jotakin löytyy.  
Alennukset oli keskimäärin 40%, enkä missään nähny mainostettuja 80% alennuksia??
Iittalan ja Arabian osastot oli aika tyhjäksi myyty, vain Sosuli muumimukeja pari ja toisen nappasin työpaikalle sillä olen kaivannut sinne omaa muumimukia ♥

Amanda B:n sisustustavaraa oli jonkin verran ja raaskin ostaa kauniin pitsikorin leipäkoriksi, pari kalliimpaa Puttipajan kynttilää, lilat tuikkukupit, muumi tee rasian (nyt on samaa sarjaa kahvipurkin kanssa) ja pienet lilahtavat sisustuspallot syksyksi. 
Juniorilla on kohta synttärit ja mikäli säät sallivat niin pidämme ne picnik-henkisinä ja löysin sitä varten kivaa paperista liinaa ja servettejä. 

Kaiken kaikkiaan kivoja löytöjä ja vaikka mitä olis vielä ollut jos olis ylimääräistä rahaa ja säilytystilaa.

Haikea olo kuitenkin, koska tämä oli meidän viimeinen Kodin 1 käynti ikinä ja surettaa ne kaikki työttömäksi jäävät ihmiset. Voi vain kuvitella miltä tuntuu kun pohja elämältä putoaa aivan yllättäen. Vaikka työpaikkoja on, ei kysyntä ja tarjonta tunnu täysin kohtaavan koska työttömiä on niin paljon.

Monelle tulee yllättävän pitkä kesäloma. Vähän samallaillahan kävi Tiimarin työtekijöille, mutta heillä tais olla enemmän aikaa valmistautua tulevaan.

Mä miellän esimerkiksi Anttilan, Kodin 1 ja Tiimarin ihan osaksi elämääni sillä ne on olleet olemassa yhtä kauankuin minäkin, ainakin lähes ja niihin liittyy paljon muistoja. 
Onko teillä muilla sama??

Tiimarista ostettiin aina syksyisin uudet koulutarvikkeet, käytiin nuuskuttelemassa tuoksuvia kumeja ja kyniä, koetettiin valinnanvaikeutta kun ei tiennyt mitä kaikista ihanista kirjepapereista raaskisi ostaa, Tiimari oli mun maailmassa unelmien täyttymys! Mitä Tiimarista ei löytynyt, sitä ei tarvittu :) 

Anttilasta taas saan pienenä ensimmäiset sellaiset tyttömäiset kengät joista olin aina haaveillut. Muistan ne vieläkin, sillä väri oli sinihopea ja päällä oli kultainen solki jossa timantteja - siitä mun kenkäinnostus varmaan on lähtenytkin. Ne oli aarteet. 
Piti heti lumien sulettua päästä niillä kävelemään ja voih kuinka polleaksi sitä itsensä tunsikin kun oli jalassa uudet upeat kengät.

Anttilasta on ekaan omaan kotiin ja moneen sen jälkeen, ostettu perustarvikkeita, mattoja, verhoja ja sisustussälää. Miten ihmeessä pärjään ilman sitä tulevaisuudessa?? 
Miehellekin surin mistä ostetaan jatkossa sisustustavarat, käydään jouluostoksilla ja oli sitä mieltä että Tokmannilta!! Mutta kun siellä ei ole, onneton valikoima Kodin 1 verrattuna, kai sitä on netistä tilattava entistä enemmän. Sekö osasyynä siihen miksi nämä puujalka putiikit kuolee? Surullista. 

Niin kauan kun mun jalat kantaa, omaltaosaltani koitan tukea niitä ja selvitä tästä sydänsurustani koskien uutta elämääni ilman Anttilaa ja Kodin 1 :(
Onko sulla muistoja liittyen näihin konkkaan menneisiin ketjuihin?

Mistä sä yleensä teet kodin hankinnat, siis sellaiset joita ei ruokakaupasta löydy?
Tässä alla ne meidän shoppailut, nyt on lohturuoaksi tehtävä kunnon smoothiekulho jotta mä selviän tästä ilman jäätelöä....




Hyvää yötä, 
Maiccu

6 kommenttia:

  1. Kivoja löytöjä teit!
    Me oltiin menossa tänään kodin ykköseen. Kaupan sisällä huomattiin hirmuiset jonot.
    Varmaan kahden tunnin jonot...
    Lähdettiin pois!
    Kyllä on outoa, että Anntilat ja kodin ykköset lopettaa. Niin kivoja kauppoja olivat.
    Niinkuin Tiimarikin oli!
    Anttilasta jo teininä tilasin kaikenlaista. Ne kuvastot oli ihania!
    Hyvää illan jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi että, olis ollut kyllä liikaa jonottamista mullekin! Me tehtiin niin että mä jatkoin kiertelyä kun mies jäi jonoon, hyödynnettiin sekin aika:) Moni asia on muuttunut viime vuosina, ehkä tähänkin tottuu. Kivaa torstaita!

      Poista
  2. Mäkin kävin tänään Hämeenlinnan Anttilassa, tosin siellä selvisi vain parinkymmenen minuutin jonotuksella.

    Tiimarista minullakin on muistoja, Anttilasta ei niinkään, mutta surettaa todellakin kaikki ne työttömiksi jäävät ihmiset :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä oli sitten sujuvaa! Täällä meidän lähellä ei enää ole muita kuin tuo jossa käytiin, kun Anttila lakkautettiin Myyrmannissa. Aika kerätä uusia muistoja. Mukavaa iltaa ♥

      Poista
  3. Kävin kääntymässä paikallisessa Anttilassa ja totesin, ettei keuhkoni kestä niin huonossa ilmasa jonottamista tunti tolkulla. Yhtä matto haaveilin, mutta jätin, eikä harmita sen suhteen. Harmittaa Anttilan kohtalon, koska paljon ostettu juuri kodintavaraa, kosmetiikkaa ja lasten ollessa pieniä, leluja. Täällä muuten oli lasten kesälelut sen -80% ei mikään muu..
    Mies harmitteli, että siinä meni hyvä dvd-kauppa :/

    Itse muistan kun Anttila saapui silloiseen kotikaupunkiin ja oli ekat rullaportaat!Ja Anttilan kuvasto tietty selattiin kulmat rullalle, vaikkei mitään varmaan koskaan tilattukaan!

    Nyt siis vastavierailulla blogissasi ja kivoja asioita käsittelet! Tykkään <3

    VastaaPoista
  4. Muistan lapsena, kuinka kohokohta oli kun saimme Anttilan kuvaston kotiin. Sitä selailtiin tarkasti kaverin kanssa. Meillä ei Anttilan myymälää ollut mailla eikä halmeilla, joten ostokset tilattiin postimyynnistä.

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥