Siirry pääsisältöön

Leipomista ja luonnon ihmeitä

Meidän kodin vieressä oleva rakennustyömaa pitää huolen siitä että aamulla herätään aikaisin. 
Koska oikea jalka on kipeän selän takia sekä kipeä että kankea aamuisin, koiranulkoilutus lenkki tekee tekee hyvää. Vähän vetreyttää.

Jottei aika käy pitkäksi, leivoin jälleen kerran ja tällä kertaa suklaamuffinsseja ja lasten toiveesta kuorrutettiinkin ne suklaalla, nam.



Olin ajatellut mennä kuntosalin virtuaali venytystunnille, koska venyttely on ainoa "jumppa" jota nyt voin jäsenyydessä hyödyntää mutta aikani siellä yksin seisoskeluani totesin etten se screeni laskeudu vaikka kuinka odotin ja pettyneenä lähdin kotia.

Ei muuta kuin tennarit jalkaan ja koiran kanssa kävelylle. Se tekee hyvää. Vauhti ei päätä huimaa mutta eteenpäin mennään ja se on pääasia.Ehtii nauttia näkemästään, kuten villivadelmista joista puskat notkuu, maasta pilkistävistä kanttarelleista ja metsän tuoksusta. Siitä ei saa tarpeekseen.
Vaikka kuinka olisi mieli matala tai tatti otsassa, siellä mieli rauhoittuu aina. Rakastan metsässä kulkemista. Oikein odotan syksyä ja sieniretkiä ja todella toivon että selkä siinä kunnossa että sinne pääsen. 
Marjastamisen voin vielä väliin jättää mutta sienestämistä en.

Ootko sä käynyt poimimassa marjoja? Tunnustatko sienestämisriippuvuuden :)?
Mä voisin syksyisin olla sienessä kaiken vapaa-ajan, ainoa ällötys on hirvikärpäset mutta nekin kestää kun kori täyttyy aarteista ♥




Tein muuten eka kertaa smoothiekulhon ja hups, unohdin ottaa kuvan koska ekan lusikallisen jälkeen en pystynyt lopettamaan syömistä ennenkuin kulho oli tyhjä, niin oli hyvää:) 

Blenderiin laitoin vesimelonia, muutaman mansikan, kohmeisen banaanin ja jäisiä mustikoita. Oisin vain toivonut sen olevan hieman paksumpaa mutta oli sellaista paksua pirtelöä.Tästä tuli kyllä uusi suosikki.Ootko maistanut?

Mukavaa illanjatkoa,

Maiccu

Kommentit

  1. Mustikoita olen kerännyt jonkun verran.
    Hyvältä kuulostaa tuo raikas smoothie! Voiskin joskus kokeilla!
    Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  2. Tuo on ihan totta ja pitääkin muokata tekstiä ettei kukaan erehdy laittamaan sitä "liikaa":) Mä viettäisin syksyisin kaiken vapaa-ajan sienessä, mutta tällä etelässä maastot on sellaisia että joutuu lähtemään aina vartavasten kauemmas tai mökille.Koiran olen itsekin ottanut mukaan, tosin se innostuu myös mun löydyistä ja sitten saa hätyytellä kaemmas ettei polje mun löytämiä sienimättäitä :) Mä oon myös selkävaivainen ja tänä vuonna otettava sienestyksen kanssa erityisen rauhallisesti.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mustikka-puhdistusöljyvoide- Flow Kosmetiikka

 *Tuote saatu Ruohonjuuri Kamppi Ette usko, kuinka mä olen odottanut että pääsen testaamaan tätä Flow Cosmeticsin Balm to milk cleanseria eli mustikka-puhdistusöljyvoidetta. Tätä on kovasti kehuttu ympäri somea ja odotukset oli itsellänikin korkeat. En ole balmia käyttänyt ennen puhdistuksessa, joten kokemus on sisänsäkin uusi ja näitä ei kovin montaa markkinoilla näyttänyt nopealla silmäyksellä edes olevan. Oikaiskaa, jos olen väärässä. Ihon puhdistus on tärkein ihonhoidon vaihe. Vaikket mitenkään muuten hoitaisi ihoa, niin tee puhdistus huolellisesti. Iho tulisi puhdistaa aamuin illoin, sillä vaikka ei uskoisi, niin yöllä iho aktivoituu eniten ja siitä irtoaa epäpuhtauksia  jotka kertyvät sitten ihohuokosiin odottelemaan aamupuhdistusta. Ihon puhdistukseen riittää hellävaraiset, mutta tehokkaat tuotteet ja tärkeintä onkin löytää juuri omalle iholle sopiva puhdistustuote tai tuotteet. Olet löytänyt oikeat tuotteet kun iho ei kiristele pesun jälkeen. Mustikka-puhdistusöljyvoid...

Lumene Valo hiustuotteet testissä

Lumenelta ilmestyi taannoin marketteihin hiustenhoitotuotteita ja olen tähän hetkeen malttanut mieleni niihin tutustumisen kanssa, mutta paikallisella Tokmannilla asioidessa päädyin ostamaan Valo-linjan hoitoaineen. Olin aiemmin saanut shampoo & hoitisnäytteet, joten saisin samalla kuvaa shampoon hoitavuudesta kun sarjaan tutustun. Kummassakin tuotteessa on samanlainen raikas sitruunaisen hedelmäinen tuoksu kuin Valo-linjan ihonhoitotuotteissa, tykkään.  Lumene Valo- shampoo ja hoitoaine lupaavat vahvistaa hiuksia ja tuoda kiiltoa. Testerishampoolla pesin hiukset kaksi kertaa. Shampoo vaahtosi todella hyvin ja pesutulos oli varsin onnistunut. Shampoo on kehitetty korjaamaan ja ehkäisemään hiusten katkeilua, samalla se hoitaa hiuksia ja hiuspohjaa. Taikoja tuotteissa tekevät pohjoisen lakka, C-vitamiini ja kasvipohjainen proteiini. Lumene Valo-hoitoaine lupaa myös vahvistaa hiuksia ja tuoda kiiltoa, hoitaa hiuksia ja hiuspohjaa tuoden hiuksille elinvoimaa. Samalla hoitis korj...

Vanhanajan lihapiirakka

Tein Uudeksi Vuodeksi pellillisen vanhanajan lihapiirakkaa ja koska siitä tuli aivan taivaallisen hyvää, jaan ohjeen teillekin. Valmistukseen kannattaa varata tovi, mutta takaan että lihapiirakka on kaiken vaivan arvoinen. Halutessasi voit tehdä pieniäkin piirakoita, jotka voi vaikka uppopaistaa mutta itse tein pellillisen, sillä se oli helpointa. VANHANAJAN LIHAPIIRAKKA Kuori 2,5dl maitoa 25g hiivaa 1 tl suolaa 1 rkl fariinisokeria 7 dl  vehnäjauhoja 100g margariinia Täyte: 500g jauhelihaa sipuli hienonnettuna 5 dl puuroriisiä keitettynä 1 dl kermaa 2 rkl persiljasippua (Tavallinen tai lehtipersilja) 3 keitettyä ja pilkottua kananmunaa  2 tl Maustepippuria Oman maun mukaan voit lisätä muitakin mausteita, itse lisäsin:  Jauhelihaan jauhelihamaustetta 1 rkl, paprikajauhetta 1 tl, sipulijauhetta 1tl Täytteeseen lisäsin vielä: 1 tl sipulijauhetta, 1tl suolaa   OHJE: Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon.  Lisää suola ja fariinisokeri. Alusta jauhot taikinaan. Lisää ...