keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Lomakuvia ja tunnelmia Kuopiosta

Nyt ehdin viimein laittamaan varsinaisia lomakuvia tänne.
Tässä postauksessa onkin sitten kaikkea muuta kuin ruokaa :)
Näissä maisemissa Kallaveden rannalla, meillä on ollut onni viettää lomaa joka kesä ♥
Niinpä tänne lähdimme jälleen ja heti juhannukseksi koska silloin alkoi kumpaisellakin loma.


Juhannuksena poltettiin rannassa kokko, nostettiin lippu salkoon, saunottiin ja syötiin hyvin.





Koiralla vain iski joku ihme iho-ongelma heti loman alkuun ja käytössä oli aika arsenaali öljyjä sisäisesti ja ulkoisesti nautittuna. Kortisonia oli pakko taas jatkaa, mutta alkoi onneksemme parantumaan nopsaan ja nyt on jo hyvässä kunnossa. Veikkaan että syy oli Bayvantic punkkilääke jonka laitoin ennen reissua niskaan. Sieltähän se leviää koko koiraan. Oli pakko pestä koko koira kunnolla, jotta lääkkeen teho hieman laimenisi.Edellinen punkkipanta aiheutti myös oireet (voimakasta kutinaa)muutamassa tunnissa, aika myrkkyä tuntuvat olevan.
Onko sulla kokemusta punkkilääkkeistä? Me ollaan nyt loppukesä ilman, koska tää on niin herkkä koiruli että kaikesta tulee jotain oireita.




Maalla on myös pystykorvia, peräti kolme kappaletta. Tässä uusin tulokas, pikkuriiviö Raju ♥  Pikkuherrasta kasvamassa oikein komea ja fiksu koira. Vaikka ikää ei juuri olekaan, osaa käskyjä ja tärkeimpänä niistä tulla jo "tänne" pyynnöstä.


Maisemat keittiön ikkunasta olivat suoraan lammasaitaukseen. Lammasaitaus siirrettiin loman aikana, koska ovat kovia kavereita syömään ja yläpihan ruoho jo herkuteltu. 
Aitauksessa viisi lammasta nauttimassa kesästä. Siellä ne köllötteli, söi ruohoa ja välillä vietiin niille kauraa lisäksi.




Kissojakin on kaksin kappalein ja tässä toinen kissa, laatikossa ja kaiteella ♥





Kukkia on pihapiiri täynnä, istutettuja ja luonnonkukkia, kaunista.






Mun pikkusisko oli osittain samaan aikaan koiransa kanssa lomailemassa, tässä meidän pikkuiset nuuskuttelemassa :)



Saunottuakin tuli useaan otteeseen, perinteinen puusauna on kaikkein paras ja siellä sitä vasta rentoutuu. Löylyn jälkeen hetki viilentymistä terssilla ja kylmä juoma, näkymä järvelle on huikea siinä silmä lepää ja siinä hetkessä on kaikki ♥






Lapset keksivät ottaa aurinkoisina päivinä mutakylpyjä :) Vesi oli niin matalalla että uiminenkin oli rannassa turvallista.




Itse pulahdin jo juhannuspäivänä järveen heittämään talviturkin ja sen jälkeen tarkeni mennä uudestaankin. Laiturilla viihdyttiin lämpiminä kesäpäivinä kummasti.








Niin kuuma tuli kissoillakin että toinen kävi juomassa kastelukannusta, kun ei vissiin siihen hätään muuta astiaa löytänyt :)








Paikallisessa cittarissa käytiin ruokaostoksilla ja kuva on siitä, tiäättehän : Mies ei oo terve ellei se leiki ;)-tilanteesta! Tällä kertaa kyytiä sai karkki-krokotiili :)



Yhtenä päivänä ajeltiin Riistavedelle jäätelöille



Ja tulihan sitä luettuakin,  Maaret Kallio -Lujasti lempeä kirjasta pääsin alkuun...






Kaikki ihanuus loppuu aikanaan ja mökin siivouksen jälkeen oli aika jatkaa matkaa. Kuvat ovat siis mökiltä jossa majoitumme aina maalla ollessa. Ihastuttava paikka.







Iso kiitos rakkaat (tiedätte kyllä ♥) yhdessä vietetystä ajasta ja vaikka kelit ei loppuaikana olleetkaan kohillaan, ehdittiin aurinkoisia hetkiäkin yhdessä viettää. Ensi kesänä taas uudestaan!
Muutoin ajattein palautella blogia taas routuun pkkuhiljaa, vielä pari lomapostausta tuloillaan ja sitten palailen viikkokatsauksiin :) Mukavaa keskiviikkoa ystävät ♥

Maiccu

7 kommenttia:

  1. Kivoja kuvia. Voi koirulia...ei oo kokemusta esim. punkkipannoista, mutta samaa juttua olen kuullut. Taitaa olla aikas myrkkyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, jännä että ovat kuitenkin sallittuja kun iho-oireita kuitenkin kuulemani mukaan tulee monille. Mukavaa torstaita!

      Poista
  2. Ihana reissu teillä ollut, ja niin suloiset kissat ja koirat :) Suomen kesä on niin kaunis. Meillä ei ole punkkilääkkeet käytössä, kun kissa ei ulkoile, mutta kyllä ne kauheeta myrkkyä täytyy olla. Mukavaa torstaita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Niin totta on, kaunista on kaikkialla kun luonto näyttää parastaan. Kyllä ne ihan myrkkyä ovat, onneksi ei ole yhtään punkkia lomalla tarttunut vaikka vapaana ollutkin. Kivaa viikonloppua!

      Poista
  3. Mulla on koirille Symppis-merkkiset punkkipannat jos mennään jonnekin, missä niitä saattaa olla. Symppiksessä on luonnollinen karkoitinaine joten sen pitäisi olla turvallinen. Ei ole koirista löytynyt symppiksessä kanssa punkkeja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, ihan uusi tuttavuus - en ole koskaan kuullutkaan. Onko se yrttipanta?

      Poista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä -kiitos kun kommentoit ♥

Facessa