Siirry pääsisältöön

Syyskuun kosmetiikkasuosikit

Ihan hassu syksy, kun lämpimämpää kuin hetkittäin heinäkuussa, tosin viileät aamut kyllä muistuttavat syksyn saapuneen. Olisi varmaan aika palata kuukausittaiseen kosmetiikkasuosikit postaus-rytmiin ja korjataan asia samantien eli tarjoillaan syyskuun kosmetiikkasuosikit tässä, olkaas hyvät.

Koitan nyt jatkossa pysyä viidessä tuotteessa, vaikka se joskus tuottaa vaikeuksia. Nyt suosikkeina ihonpuhdistustuotteita, tuoksu ja pari meikkijuttua.


TikTokissa on hurjasti kaikenlaisia suosituksia ja sen perusteella ostin tämän LA RIVE Give me Love muutaman euron tuoksun Normalista. Tuoksu on hyvin samantyyppinen kuin Escadassa, makea ja sopi täydellisesti kesään. Tuoksu ei varmaankaan ole yhtä pysyvä kuin aidot, arvokkaammat tuoksut mutta yllättävän kiva.


Oriflamen The One kulmatussi on kätevä, sillä siinä on harjakset joiden avulla väri levittyy kauniisti.



Tämän superihanan glitterin löysin Confetista kun hain ilmapalloja pojat synttäreitä varten ja se on niin kaunista. Kuvat eivät edes anna oikeutta mutta sillä saa upean lisän vaikka juhlameikkiin.



Ja nämä Kajo Kosmeticsin puhdistustuotteet, näistä vasta kerroinkin täällä mutta olen tykännyt näistä yhdessä valtavasti ja vaikka olen jo käyttänyt kumpaakin pari kuukautta, nämä ei ole juurikaan vähentyneet.

Siinä oli syyskuun viisikko ihastuksia ja itseasiassa oikein odotan että ehtisin tehdä Barbie-meikin johon kuuluisi ehdottomasti tuote hempeää glitteriä.

Mulla oli vakaa aikomus palata kahteen postaukseen viikko, mutta todennäköisemmin joka toinen viikko saatte luettavaksi kaksi ja joka toinen viikko yhden postauksen. Aika ei kertakaikkiaan meinaa riittää ja kun työpäivät ovat jo päätteen ääressä niin on vähän rajoitettava sitäkin.

Vaikka blogi on rakas harrastus, kosmetiikkasisällön tekeminen vaatii jatkuvasti uusien tuotteiden kokeilua ja koitan nyt edelleen epätoivoisesti käyttää omia vanhoja kätköjä samalla kun koitan tutustua uusiin. Tämä tasapainottelukin on oma haasteensa 😀

Mikä on sun viimeisin kosmetiikkasuosikki?

-Maikku


Kommentit

  1. Mun viimeisin suosikki on korealaisen Skin1004 merkin tuotteet. Ostin muutamia jokin aika sitten ja oon ihan wow, ne on niin hyviä. 😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa mielenkiintoiselta, sillä tykkään korealaisesta kosmetiikasta!

      Poista
  2. Mun uusin suosikki on itse asiassa myös La Riven tuoksu Destinee. Haluan kyllä saada myös tuon suosittelemasi tuoksun, koska rakastan Escadan makeaa tuoksumaailmaa.
    Ihanaa loppuviikkoa sinulle Maikku <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyykin tuoksutella tuo kun seuraavan kerran Normalissa käyn :) Ihanaa uutta viikkoa Outi <3

      Poista
  3. La Riven tuoksut on hyviä :) Tänään laitoin viimeksi sitä edullista tuoksua jonka hankin itselleni ja käytän sitä mieluusti!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Probioottinen ihonhoito

* Yhteistyössä Kauneushoitola Kaunis Elämä Miten ihana olo onkaan kasvohoidon jälkeen, kuin olisi uudesti syntynyt ♥ Teen kyllä kotona itselleni hoitoja, mutta mikään ei voita ammattilaisen hellässä huomassa tehtyä kasvohoitoa laadukkailla tuotteilla. Silloin saa vain nauttia! Kävin toistamiseen Kaunis Elämä - kauneushoitolassa, jossa Tarja teki minulle hemmottelevan probioottisen kasvohoidon ESSE-luonnonkosmetiikkasarjan tuotteilla. Kauneushoitola on Tarjan kauniin kodin yhteydessä Espoon Kuninkaisissa hyvien kulkuyhteyksien varrella. Hoitohuone on erillinen ja asiakas saa rauhassa riisua sillä aikaa kun Tarja tekee valmisteluita. Hoito tehdään asiakkaan niin halutessa lämmitetyllä hoitopedillä joka ainakin minun kipeälle selälle teki vain hyvää, vaikka ensin vähän mietin kuinka pysyn samassa asennossa makaamaan lähes kaksi tuntia. Tarja kyseli kuinka ihoni on voinut ja miten sitä hoidan. Koska testaan paljon kosmetiikkaa, ei ole ollenkaan itsestään selvää että...

Lumene Valo hiustuotteet testissä

Lumenelta ilmestyi taannoin marketteihin hiustenhoitotuotteita ja olen tähän hetkeen malttanut mieleni niihin tutustumisen kanssa, mutta paikallisella Tokmannilla asioidessa päädyin ostamaan Valo-linjan hoitoaineen. Olin aiemmin saanut shampoo & hoitisnäytteet, joten saisin samalla kuvaa shampoon hoitavuudesta kun sarjaan tutustun. Kummassakin tuotteessa on samanlainen raikas sitruunaisen hedelmäinen tuoksu kuin Valo-linjan ihonhoitotuotteissa, tykkään.  Lumene Valo- shampoo ja hoitoaine lupaavat vahvistaa hiuksia ja tuoda kiiltoa. Testerishampoolla pesin hiukset kaksi kertaa. Shampoo vaahtosi todella hyvin ja pesutulos oli varsin onnistunut. Shampoo on kehitetty korjaamaan ja ehkäisemään hiusten katkeilua, samalla se hoitaa hiuksia ja hiuspohjaa. Taikoja tuotteissa tekevät pohjoisen lakka, C-vitamiini ja kasvipohjainen proteiini. Lumene Valo-hoitoaine lupaa myös vahvistaa hiuksia ja tuoda kiiltoa, hoitaa hiuksia ja hiuspohjaa tuoden hiuksille elinvoimaa. Samalla hoitis korj...

Vanhanajan lihapiirakka

Tein Uudeksi Vuodeksi pellillisen vanhanajan lihapiirakkaa ja koska siitä tuli aivan taivaallisen hyvää, jaan ohjeen teillekin. Valmistukseen kannattaa varata tovi, mutta takaan että lihapiirakka on kaiken vaivan arvoinen. Halutessasi voit tehdä pieniäkin piirakoita, jotka voi vaikka uppopaistaa mutta itse tein pellillisen, sillä se oli helpointa. VANHANAJAN LIHAPIIRAKKA Kuori 2,5dl maitoa 25g hiivaa 1 tl suolaa 1 rkl fariinisokeria 7 dl  vehnäjauhoja 100g margariinia Täyte: 500g jauhelihaa sipuli hienonnettuna 5 dl puuroriisiä keitettynä 1 dl kermaa 2 rkl persiljasippua (Tavallinen tai lehtipersilja) 3 keitettyä ja pilkottua kananmunaa  2 tl Maustepippuria Oman maun mukaan voit lisätä muitakin mausteita, itse lisäsin:  Jauhelihaan jauhelihamaustetta 1 rkl, paprikajauhetta 1 tl, sipulijauhetta 1tl Täytteeseen lisäsin vielä: 1 tl sipulijauhetta, 1tl suolaa   OHJE: Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon.  Lisää suola ja fariinisokeri. Alusta jauhot taikinaan. Lisää ...