perjantai 18. elokuuta 2023

Kesä kuvina

Voi miten tätä kesää odotinkaan ja miten nopeasti se taas hujahtikaan. Nyt eletään jo pitkän matkaan elokuuta ja pian on syksy. Onneksi elokuu vielä hellii meitä, on lämpöä ja valoa. Meidän kesä meni pitkälti mökkimaisemissa, sillä olen jo kolmena vuotena siirtynyt mökille toukokuun lopussa, niin nytkin. Muut menot ja sää sitten hieman määrittelevät kuinka paljon ehditään mökillä olemaan. Tänä vuonna oltiin siellä koko kesäkuu ja heinäkuussakin suurin osa.

Elokuussa on ollut paljon muuta menoa ja ohjelmaa, siksi mökkeily on jäänyt vähemmälle mutta vielä ehtii. Tässä vähän kuvia ja tunnelmia meidän kesästä. Onneksi kasvihuoneessa on kastelujärjestelmä, niin ollaan voitu olla poissakin, sadonkorjuu tosin on jo alkanut ja ollaan saatu avomaankurkkuja, tomaatteja, kesäkurpitsaa, yrttejä ja mansikoita. Meillä on myös pari kasvulavaa perunaa, ompa ollut ihana nostaa omasta maasta perunatkin.

Mustikatkin ovat kypsyneet ja niitä olisi tarkoitus vielä kerätä. Samoin sieniä, oikein odotan että pääsen sieneen sillä tänä vuonna on kuulema hurjasti kanttarelleja.









Ai niin, mikä tässä kesässä on ollut mökillä parasta niin oma makuuhuone  jonka mies remppasi heti alkukesästä. Aivan ihanaa ettei enää tarvitse levittää siskonpetejä vaan on ihan oma nukkuhuone <3 
Toiseksi tietty kasvihuone, koska kasvua on ihana seurata ja kolmantena kukkaniitty, jonka teimme toukokuun lopussa. Se ei tosin toteutunut ihan sellaisena kuin olin haaveillut, mutta tästä opittiin ja ensi keväänä istutetaan siemeniä uudestaan ja vähän nurmikonsiemeniä sekaan, niin kukat saavat tukevamman kasvualustan.

Millainen kesä sulla on ollut?
Oletko mökkeillyt?

-Maikku


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥