tiistai 9. elokuuta 2022

Flow Cosmeticsin ihanat seerumit

*Tuotteet saatu

Kerron teille nyt kahdesta Flow Cosmeticsin huippuseerumista, joihin olen tutustunut tänä kesänä. Tai oikeastaan toinen oli jo entuudestaan tuttu ja ihan super hyväksi havaittu. Olen seerumia käyttänyt jo useamman putelin ja ainakin Instagramin puolella sitä hehkuttanut vuosien varrella.

Mutta ennenkuin siirrytään tuotteisiin, otetaan ihan pieni luotaus siihen, mikä Flow Cosmetics on. Kyseessä on siis Riihimäellä sijaitseva kotimainen luonnonkosmetiikkaa käsintekevä yritys, jonka jokainen tuote valmistetaan pienissä erissä, jotta meistä jokainen saa ne ostaessaan mahdollisimman tuoreina.

Flow Cosmetics ei tunne oikotietä onneen, kun puhutaan tuotteiden kehittämisestä ja valmistamisesta. Ostaessasi merkin tuotteen, olet tehnyt ympäristöäsi ja ihoasi hellästi vaalivan valinnan, raaka-aineista jotka on tehokkaita, ensiluokkaisia ja luonnonmukaisia.

Aina luonnollista. Aina tehokasta. Aina rehellistä.



Flow Cosmetics Hyaluron & Probiotics seerumi


Tämä jo tutuksi tullut on Hyaluron & Probiotics seerumi, josta saa apua niin ihon kuivuuteen, hilseilyyn kuin sameuteen tai ihon elottomuuteen. Se on loistava myös ikääntyvälle iholle, jossa näkyy jo ensimmäiset juonteet tai veltostumista.

Hyaluronhappoa seerumissa on kahdessa eri molekyylikoossa, eli se vaikuttaa kahdella eri tapaa.

Pienempi molekyylinen pääsee syvemmälle ihokudokseen ja normaalikokoinen taasen jää pintakerrokseen.

Hyaluron & Probiotics seerumi sisältää luonnon omia probiootteja, jotka parantavat ihon omaa suojakerrosta tehostaen solujen uusiutumista.

Seerumi on geelimäinen ja se on ihanaa levittää kasvoille, Iho tuntuu heti syväkosteutetulta, pehmoiselta, elinvoimaiselta ja seerumin jälkeen jopa napakalta sävyn samalla heleytyessä.

Näiden kaikkien ominaisuuksien ansiosta tämä seerumi on päässyt mun seerumien  Top 3 💗

Kyseessä on myös tuote joka on valmistettu luonnonmukaisesti, se ei sisällä keinotekoisia hajusteita, väriaineita tai synteettisiä säilöntäaineita.


Flow Cosmetics AHA & BHA peeling seerumi


Oletko kenties kuullut joskus AHA-ja BHA happokuorinnasta? Kauneushoitolat tekevät vahvoja happokuorintoja, joissa iho uudistuu samantien ja nyt Flow on tuonut säännöllisessä käytössä samat kauneushyödyt sisältävän seerumin meille.

AHA-ja BHA Peeling seerumi paitsi uudistaa ihosolukkoa joka kirkastaa ihoa, se myös siloittaa juonteita ja auttaa vähentämään epäpuhtauksia.

Etenkin näin kesällä oma ihoni hikoilee ja rasvoittuu helposti, joten siihen tulee herkästi epäpuhtauksia.
Tätä ihoa kirkastavaa yöseerumia olen käyttänyt yötä vasten iltaisin ja saanut ihoa pysymään todella hyvässä kunnossa hirmuhelteista ja hikoiluista huolimatta.

Musta tuntuu, että vaikutukset oli nähtävissä jo heti ensimmäisen käyttökerran jälkeen, mutta seerumin täydet vaikutukset huomaa vasta noin kahden viikon käytön jälkeen.

Kun iho on hyvinkosteutettu, se vastaanottaa kaikki muut hoitotuotteetkin paremmin. Siksi kosteutus on kaiken a ja o.

Mutta, koska kyseessä on kuoriva tuote niin aluksi ihoa on hyvä totuttaa siihen käyttäen seerumia esim vain joka kolmas päivä ja tihentäen väliä hiljakseen. Seerumia voi myös käyttää kuurimaisesti, kuten itse nyt teen sillä happoa sisältävien tuotteiden kanssa iho tulee suojata erityisen hyvin auringolta.

Siksi lopetin tämän käytön helteiden alkaessa ja otin käyttöön taas vaiheessa, kun iho tuntui tarvitsevan uudistusta. Mutta käytän tätä kuorivaa seerumia satunnaisesti, en monena perättäisenä päivänä.

Olen käyttänyt happokuorintoja ennenkin ja ihoni on reagoinut aluksi punoittamalla mutta tällä seerumilla ei tullut punoitusta lainkaan.




Jokainen Flow Cosmeticsin tuote, jota olen käyttänyt, on sopinut iholleni ja olen tykännyt sarjasta valtavasti.

Tilasin pari uutta tuotettakin brändiltä tai oikeastaan toinen on jo vanha tuttu mutta toinen uusi ja kerron niistä teille pian.

Ootko kokeillut happokuorintoja?
Entä onko Flow Cosmeticsin tuotteet tuttuja?

Maikku

2 kommenttia:

  1. Tuo AHA/BHA seerumi kuullostaa mielenkiintoiselta, vastaava happokuorinta löytyy ja käytän sitä talvella kun aurinkosuojausta ei tarvitse niin merkittävästi. En ehkä itse alkaisi ikinä käyttämään tuollaista seerumia päivittäin vaan se kaksi kertaa viikossa yötä vasten saisi riittää :)

    VastaaPoista
  2. Seerumi kuulostaa todella hyvältä. Joitakin happokuorintoja on tullut testattua, osa sopi iholleni ja osa oli taas liian kuivattavia.
    Ihanaa tiistaita sinulle Maikku <3

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥