perjantai 29. heinäkuuta 2022

Kesäjuhlat

Tänä kesänä meillä on ollut ilo juhlia sekä vanhemman pojan 18v synttäreitä, että sukumme nuorimman ristiäisiä. Meillä on jo muodostunut perinteeksi että teen voileipäkakkua aina juhliin ja lapset sitä osaavat jo pyytääkin. Tällä kertaa tein lohi-ja fetakakut. Lohikakku sai koristeeksi mimis-salaatin ja limesiivujen lisäksi apiloita ja päivänkakkaroita, fetakakku taasen syötäviä suloisia orvokkeja.

Teen voileipäkakut nykyään rullaksi, yhdellä täytteellä sillä se on helpointa ja pysyy mielestäni parhaiten koossa. Täytekakku tilattiin jälleen Sokeritähdeltä ja se oli niin hyvää, kun kakku vain voi olla.

Ristiäiset menivät mukavasti, vauva sai kauniin nimen ja vaikka itse olen tälläinen somemummi, niin kunnioitan lasteni toiveita enkä jaa heistä tai lastenlapsista tänne kuvia tai nimiä. Tässä kuitenkin vähän tunnelmia juhlahumusta herkkujen ja minun & mieheni osalta.




Tänä kesänä ei varsinaisia kesäjuhlia enää olekaan, mutta kiva että edes nämä ja ensi kesänä onkin sitten toisen pojan 18v synttärit ja siinä välissä mun 50v juhlat joiden juhlimisen suhteen olen vielä epävarma. Juhlien sijaan kun varasimme reissun kauas lämpimään.

Mutta aina on syytä juhlia edes vähän <3

Onko teillä ollut kesäjuhlia?

Maikku



8 kommenttia:

  1. Meillä oli pojan valmistujaiset kesäkuun alussa, mutta muita juhlia ei tänä kesänä ole ollutkaan. Ihanat tarjottavat on ollut teidän juhlissa. Kiva idea tuo voileipäkakku rullan muodossa. Kaunista viikonloppua sinulle Maikku <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, se on helppo tehdä kun vain yksi täytekin :) Teillä oli tosiaan valmistujaiset, niitä on aina muava juhlia! Iloa iltaan :)

      Poista
  2. Kauniit voileipäkakut. Syötävät kukat koristeina tuovat juhlafiilistä :)
    Onnea 18-vuotiaalle! Meilläkin vietetään vielä tänä vuonna 18v synttäreitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niin minustakin ja kukat ovat super kauniita <3 Ai teilläkin tulossa täysi-ikäinen, onnea hänellekin!

      Poista
  3. Onnea vielä kerran tuhannesti 3<3 Oliko sulla joku hyvä feta voileipäkakkuresepti? Iloa elokuulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Mä murustan fetaa tuorejuuston sekaan ja levitän sen "tahnan" kakkupohjan päälle. Siihen siihen oman maun mukaan esim paprikaa, punasipulia tai basilikaa ja aurinkokuivattu ja tomaattia :) Samoin sinulle <3

      Poista
  4. Tänä kesänä ei ole ole ollut juhlia, mutta ensi keväänä kummipoika pääsee ylioppilaaksi, joten silloin ainakin yhdet juhlat tiedossa. 😄

    Fetavoileipäkakku on yksi mun suurimpia herkkuja. 😋

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥