perjantai 21. tammikuuta 2022

Joulukuun loppuneet kosmetiikkatuotteet

Vuoden 2021 viimeistä kosmetiikkaroskakoria tyhjennetään. 

Tämä postaus on lajinsa viimeinen täällä blogissa ja jatkossa käyn läpi nämä instagramissa.

Joulukuussa roskis ei täytttynyt kokonaan vaan loppuneita oli suhteellisen vähän. Osittain se selittyy sillä että olin pari viikkoa niin kipeä, että kun jatkoin hiukset pestä ja laittaa perus rasvat nassuun. Ei tullut paljon siis käytettyä kosmetiikkaa, saati meikkailtua. Jotain loppui silti...


Kasvojen puhdistus


Neals Yard Remedies silmä-meikinpuhdistusaine on öljytön ja koin ettei kyllä ollut paras mahdollinen silmämeikinpuhdistaja. Käytin tätä tehokkaamman rinnalla, ei jatkoon 2/5.

Evolve puhdistusgeeli kasvoille on aivan loistava ja toimii kuin balmi ja puhdistaa todella perusteellisesti 5/5.

BalmBalm monitoimivoide, joka toimii niin puhdistustuotteena, kosteuttajana, naamiona. Monitoimisuutensa vuoksi aivan nappivalinta vaikkapa reissuun 3/5.

Mossa ihoa tasapainottava kasvovesi ajoi vallan hyvin asiansa 3/5.

SOTHYS misellipuhdistus geeli oli koostumultaan todella miellyttävä, mutta tuoksu vähän liikaa. En voisi siksi käyttää säännöllisesti. Mutta jos et ole tuoksuherkkä, niin tuotteena voin muutoin suositella 2/5.


Kasvojen hoito


VPlus 10 hyaluronihapposeeerumi oli ihastuttava tuttavuus ja olen jopa miettinyt josko ostaisin tämän seuraavaksi, kun nyt käytössä oleva seerumi loppuu koska tykkäsin niin kovasti.Tästä voit lukea lisää.



Meikit  & tarvikkeet


Essence mattapuuteri meni hajoamaan pudottuaan ja tuotetta on hankalaa kääyttää kun sen kansi ei pysy kiinni. Toisaalta tämä oli sävynä mulle ehkä aavistuksen liian vaalea 2/5.

Beauty blender-sienet jouti jo poistoon, mutta ovat näppäriä meikkivoiteen ja peitevoiteiden levityksessä.

Maybellinen Sky High ripsiväri ihan huippu, voi lukea lisää täältä 5/5.

Essence Definition ripsiväri on merkin paras kokeilemani ripsari, jonka olen ostanut jo monet kerran 4/5.

Essence Definition ripsiväri vedenkestävänä on samanlainen kuin tuo edellinen mutta vedenkestävä eli jos kärsit kuivista ja vuotavista silmistä kuten minä, tämä on pelastus 4/5.

Talika Lipcils Expert ripsiseerumi oli näppärä, siinä oli sek ripsiharja että pehmeä sieniapplikaattori, jolla tuotetta on helppo levittää. Käytin tätä ripsiä vahvistamaan sillloin kun oli ripsipidennykset. 
Siksi en tehosta osaa varmuudella sanoa, mutta uskon että tämän ansiosta ripset olivat pidennyksein jälkeen vahvat ja kasvoivat nopeasti omaan pituuteen 4/5

ACO huulivoide paras ikinä, luottotuote jota ilman en voi elää 5/5.

Patchology huulikiilto yksi parhaista, tosin tätä tulee aina käytettyä ihan tuhottomasti jolloin tuubi loppuukin hetkessä. Myös sellainen  huulikiilto jota olen käyttänyt aiemminkin. Vähän liian hyvää 5/5.


Hiustenhoito


CUTRIN löyly shampoo on tehokosteuttava ja sisältää yhdisteen, joka auttaa pohjoismaista hentoa hiusta talvisissa olosuhteissa. Koin että aika perus shampoo 2/5.

CUTRIN löyly hoitoaine oli edeltävän kaltainen 2/5.

CUTRIN löyly naamio oli jo ehdottomasti kosteuttavampi ja pieni purkki oli  tehokasta tavaraa 4/5.

Bruns22 hiusnaamio oli hiuksille mieluisa kokemus, riittoisa ja hoitava naamio. Tästäkin voi lukea lisää täältä.


Muu hiustenhoito


Schwarzkoft Happy Hour hiuskiinne tuoksuu ihanalta ja pitää hyvin. Ostin kokeeksi tämän pienen matkakoon ja nyt käytössä jo iso pullokoko 5/5.

TIGI Bed Head Mastenpeace hiuslakka on joka kerta yhtä iso pettymys. Olen onnistnut ostamaan varmaan jo kolme kertaa suurinvikaisen hiuslakan, enkä koskaan saa aikaiseksi palauttaa ja vaatia uutta tilalle. Harmittaa, koska nää kuitenkin kallihkoja.Nyt oli viimeinen kerta, enää en näitä osta 1/5.



Suihkusaippuat


Palmolive berry picking suihkugeeli on hennon marjainen, ihan jees 2/5.

Premiumsaippuat Kashmir suihkusaippua tuoksui ihanalta, geeli miellyttävän paksua ja
vaikka purkki aika pieni, niin suihkugeeli on riittoisampaa kun sitä voi paksumpana annostella helpommin 3/5.



Vartalonhoito


ZIAJA pineapple body mousse oli ehkä hieman paksumpaa moussea kuin olin ajatellut, mutta oli silti helppo levittää.Tuubi vain aika pieni vartalovoiteeksi, riitti mun käytössä reilun viikon 3/5.

Vaseline kosteuttava vartalovoide yllätti, perus vartalovoide jossa hinta-laatusuhde kohdallaan 4/5.


0

Naamiot ja näytteet

Dermosil käsivoide oli hyvä, voisin ostaa isommankin koon 3/5.

GARNIER puhdistuspyyhkeet aina luotettavia ja epäsäännöllisen säännöllisesti käytössä 4/5.

Oh.K! kultanaamio oli hauska idea mutta kaikki seerumi jäi pussiin joten ei ihan täydellisesti suunniteltu, koska seerumihan on ensisijaisesti kasvoille. Hmmm.2/5.



Tämän vuoden tavoitteena, on kuluttaa ensisijaisesti omiin jemmoihin kertynyttä kosmetiikkaa ja näytteitä. En erityisesti säästele ostoksia, mutta en myöskään aio ostaa kuin tarpeeseen ja käyttötuotteita.

Tuoko tämä vuosi sulle muutoksia kulutukseen tai kulutuskäyttäytymiseen?
Entä kertyykö kosmetiikkaa nurkkiin?

Maikku



4 kommenttia:

  1. Tuo Tigin hiuslakka on ihan järkyttävää, se suutin lienee ihan oikeasti sellainen, se rätkii sitä lakkaa pitkin pöytiä ja seiniä. Pari purkkia käytin enkä ostaisi enää vaikka maksettaisiin. Muut Tigin tuotteet on kyllä ollut hyviä :)

    VastaaPoista
  2. Aika vähän on kertynyt kaappeihin ylimääräisiä meikkejä. Minä jakelen meikkejä tyttärelle, äidilleni ja siskollenikin, joten hävikkiä on vähän :) Samalla tavalla jatkan tänä vuonna.
    Ihanaa viikonloppua sinulle Maikku <3

    VastaaPoista
  3. Hävikkiä on tullut viime vuonna jonkin verran. Työpäivät kun on maski kasvoilla, niin silmät meikkaan. Muutoin käytössä ovat hyvät voiteet ja söpöset kynsilakat ♡ Mukavaa viikonlopun jatkoa ♡

    VastaaPoista
  4. Mielenkiintoisia tuotteita. Otan varmaan tuon Talikan ripsiseerumin listalle, jos joskus jaksaisin kokeilla tuollaisen käyttöä.

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥