Siirry pääsisältöön

Pitävyyttä kulmiin- testissä kulmasaippua

Mun haaste meikissä on aina ollut kulmat. Ne on aika villit ja olenkin niitä nyppimisen lisäksi myös hieman joutunut jopa leikkaamaan, jotta olen saanut niihin jotakin muotoa.

Toisaalta mun otsatukka on ollut pelastus niiden suhteen, sillä kulmat jää otsiksen taakse piiloon eikä niistä siksi ole tarvinnut stressata. Mutta yksi syy siihen miksen sitten kasvattanutkaan pitkää otsista, oli mun kulmat, niistä alkoi tulla ongelma kun ne olivat joka päivä näkösällä.

Oon miettinyt laminointia tai microbladingiä, mutta sittemmin kokenut sen turhaksi investoinniksi, kun voin kulmat piilottaa otsiksen alle.

Mutta vaikka kulmat peittyvät, laitan ne kevyesti joka kerta kun meikkaan. Rajaan kynällä ja kiinnitän Laveran ripsigeelillä. Mutta sellaista kulmageeliä en ole aiemmin tavannut joka pitäisi kulmat ojennuksessa koko päivän. Ennekuin tutustuin tähän Paese Browstory brow styling- kulmasaippuaan.

Sillä voi luoda nyt muodissa olevat kulmakarvojen laminointia muistuttavan lopputuloksen tai muotoilla juuri kuten itse haluat.





Kulmasaippuassa on kulmia vahvistavaa ja hoitavaa basilikan juuriuutetta ja sen käyttö on tosi helppoa eikä se vaadi vettä vaikka onkin saippua.

Ohje: Kierreharjaa pyöräytetään kulmasaippuassa ja sitten sillå harjataan kulmasaippuaa halutun muodon saamiseksi.

Jopa minä olen saanut villit kulmani kuosiin tällä tuotteella ja mikä parasta, kulmat pysyy kuosissa KOKO päivän!

Ihan huipputuote ja tätä on saatavilla helposti mm Prismoista eikä hintakaan ole kuin n 12€.

Millainen malli sulla on kulmissa? Seuraatko trendejä niiden suhteen vai annatko olla luonnontilassa?

Ootko kokeillut kulmasaippuaa?


Maikku

 

Kommentit

  1. Joskus mietin myös ja haaveilin itsekin kulmien pigmentoinnista, mutta hinta ja se että kulmat kestää noin vuoden, ei oo sen arvosta. Värjään kulmakarvat 3-4 viikon välein ja se jo nopeuttaa hurjasti meikkaamista. En itse ostaisi näitä saippuoita, on myös hyviä värittömiä kulmageelejä jotka voi levittää kulmakynän päälle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta kyllä, ne on aika arvokkaat siihen kestoon nähden. Mun yksittäset kulmakarvat on sen verran paksuja, etti mikään kulmageeli jota tähän mennessä testannut, ole antanut 100% pitoa. Tää kulmasaippua sopii erityisen hyvin paksuille kulmille. Muutoin mäkin oon tykännyt esim Laveran kulmageelistä mutta sen pitävyys ei riitä mulle.

      Poista
  2. Sinullahan on hyvännäköiset kulmat. Minä en ole vuosiin nyppinyt kulmia, aika luonnollisena siis mennään. Välillä värjään kulmat ja tosiaan leikkaan pisimmät haivenet pois :)
    Mielenkiintoinen tuote, jolla varmasti saisi näihin minunkin kulmiini ryhtiä.
    Ihanaa viikonloppua sinulle Maikku <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi, työn takana on tämän hetkinen tilanne sillä mulla on aika haastavat kulmat. Tällä kulmasaippualla saa takuulla pitävän lopputuloksen.

      Ihanaa viikonloppua myös <3

      Poista

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mustikka-puhdistusöljyvoide- Flow Kosmetiikka

 *Tuote saatu Ruohonjuuri Kamppi Ette usko, kuinka mä olen odottanut että pääsen testaamaan tätä Flow Cosmeticsin Balm to milk cleanseria eli mustikka-puhdistusöljyvoidetta. Tätä on kovasti kehuttu ympäri somea ja odotukset oli itsellänikin korkeat. En ole balmia käyttänyt ennen puhdistuksessa, joten kokemus on sisänsäkin uusi ja näitä ei kovin montaa markkinoilla näyttänyt nopealla silmäyksellä edes olevan. Oikaiskaa, jos olen väärässä. Ihon puhdistus on tärkein ihonhoidon vaihe. Vaikket mitenkään muuten hoitaisi ihoa, niin tee puhdistus huolellisesti. Iho tulisi puhdistaa aamuin illoin, sillä vaikka ei uskoisi, niin yöllä iho aktivoituu eniten ja siitä irtoaa epäpuhtauksia  jotka kertyvät sitten ihohuokosiin odottelemaan aamupuhdistusta. Ihon puhdistukseen riittää hellävaraiset, mutta tehokkaat tuotteet ja tärkeintä onkin löytää juuri omalle iholle sopiva puhdistustuote tai tuotteet. Olet löytänyt oikeat tuotteet kun iho ei kiristele pesun jälkeen. Mustikka-puhdistusöljyvoid...

Lumene Valo hiustuotteet testissä

Lumenelta ilmestyi taannoin marketteihin hiustenhoitotuotteita ja olen tähän hetkeen malttanut mieleni niihin tutustumisen kanssa, mutta paikallisella Tokmannilla asioidessa päädyin ostamaan Valo-linjan hoitoaineen. Olin aiemmin saanut shampoo & hoitisnäytteet, joten saisin samalla kuvaa shampoon hoitavuudesta kun sarjaan tutustun. Kummassakin tuotteessa on samanlainen raikas sitruunaisen hedelmäinen tuoksu kuin Valo-linjan ihonhoitotuotteissa, tykkään.  Lumene Valo- shampoo ja hoitoaine lupaavat vahvistaa hiuksia ja tuoda kiiltoa. Testerishampoolla pesin hiukset kaksi kertaa. Shampoo vaahtosi todella hyvin ja pesutulos oli varsin onnistunut. Shampoo on kehitetty korjaamaan ja ehkäisemään hiusten katkeilua, samalla se hoitaa hiuksia ja hiuspohjaa. Taikoja tuotteissa tekevät pohjoisen lakka, C-vitamiini ja kasvipohjainen proteiini. Lumene Valo-hoitoaine lupaa myös vahvistaa hiuksia ja tuoda kiiltoa, hoitaa hiuksia ja hiuspohjaa tuoden hiuksille elinvoimaa. Samalla hoitis korj...

Blogi 2-vuotis synttäriarvonta

Kiitos just sulle♥ Mansikoita ja vaahtokarkkeja blogini täyttää tänään KAKSI-vuotta🎉 Oon ihan liikuttunut, kun mietin blogin kaksivuotista taivalta. Empä olisi arvannut kaksi vuotta sitten, että blogilla on tänään näin paljon lukijoita, facebook-tykkääjiä  ja instaseuraajia. Ihan mahtavaa. Olen niin kiitollinen jokaiselle teistä, että ootte jaksaneet viihtyä blogini seurassa ♥ Tämä "harrastus" on poikinut paljon hyvää. On ilo viettää hetkiä teidän ihastuttavien blogien äärellä, olen päässyt tekemään yhteistyötä useankin tahon kanssa ja päässyt jakamaan pieniä arkisia hetkiä omasta elämästäni teille kaikille. Siispä tahdon ilahduttaa teitä vaihteeksi arvonnalla, jonka olen kustantanut ihan itse. Synttäriarvonnassa voit voittaa suloisen Eccencen käsivoidesetin, jossa kolme eri tuoksuista käsivoidetta, geelilaput silmänalusille ja luomu maitosuklaata ♥ ♥Synttäriarvonta on kaikille blogini lukijoilleni, eli olemalla blogin kirjautunut lukija voit saada yhd...