perjantai 13. elokuuta 2021

Laveran kesäuutuuksia iholle ja hiuksille

*Tuotteet saatu Why Not PR

Vielä on kesää jäljellä ja ehtii hyvin vielä ylläpitämään päivetystä vaikkapa Laveran itseruskettavilla voiteilla tai nauttia auringosta suojaamalla iho aurinkovoiteilla. Laveralla on ihastuttavia ihonhoitotuotteita joka lähtöön ja sain testiin itseruskettavat voiteet kasvoille ja vartalolle, korjaavan shampoon ja hoitoaineen, suihkusaippuan ja aurinkosuojan.

Aloitetaan vaikkapa näistä itseruskettavista, jotka otin heti ekana testiin. Nyt kun en ole ehtinyt pariin viikkoon laisinkaan nauttimaan auringosta, olen käyttänyt pelkästään itseruskettavia.

Laveran itseruskettavat voiteet antavat iholle kauniin, tasaisen ja luonnollisen, hehkuvan päivetyksen. Voide on hyvin kevyttä ja sitä on helppo levittää. Imeytyvyys on myös nopeaa. Voiteissa on luomu auringonkukkaa ja macadamiaöljyä, jotka samalla hoitavat ihoa.

Ruskettava vaikutus syntyy dihydroksiasetonin (DHA) ja erytruloosista, kumpikin on turvallisia sokereita jotka yhdessä reagoivat särjäämällä ihon pintakerrosta, aika veikeää. Saat päivetyksen jo muutamassa tunnissa, mutta sävy syvenee hiljakseen ja lopullinen sävy näkyy vasta parin vuorokauden kuluttua.





Laveran uudet hiustenhoitotuotteet on suunniteltu erityisesti kuiville ja käsitellyille hiuksille, eli sopivat omille kutreilleni täydellisesti. Ne hoitavat ja syväkorjaavat hiuksia, hoitaen niitä aina tyvestä alkaen.

Näissäkin on antioksidanttista macadamiaöljyä, joka kosteuttaa ja ravitsee, sekä Aloe Veraa joka rauhoittaa ja hoitaa päänahkaa. Mulla on aika ajoin tosi kuiva päänahka, joten juuri tälläiset rauhoittavat tuotteet ovat silloin paikallaan.




Suihkusaippua vartalolle on ihanan raikas, sitruksinen jossa on aavistus minttua. Tämä sisältää Green Vitalisation Complex-seoksen joka pohjautuu luomu matchaan ja se varmasti vaikuttaa hivenen myös tuoksuun.

Suihkusaippua vaahtoaa mukavasti ja puhdistaa ihon kuivattamatta sitä. Oon käyttänyt useampia Laveran suihkusaippuoita ja tää menee tuoksun puolesta ihan kärkeen.




Viimeisenä muttei vähäisimpänä, aurinkosuojasuihke SPF 20 joka on mukavan raikkaan tuoksuinen. Suihkeet on ehdottomasti mun lemppareita! Tässä suihkeessa on paljon ihoa suojaavia ja ravitsevia öljyjä, kuten auringonkukka, kookos -ja karanjaöljyä.

Koostumus on vettähylkivä mistä plussaa sillä helteisinä päivinä voi pulahtaa veteen tämän tästä ilman että kokoajan tarvitsee suihkia lisää, tosin ei siitä iholle haittaakaan ole. 

Kaikenkaikkiaan taattua turvallista ja luotettavaa luonnonkosmetiikkaa, kuten Laveralta aina ♥

Mikä on sun Laveran suosikkituote? Käytätkö itseruskettavia?

Maikku

6 kommenttia:

  1. Laveran luomiväreistä tykkään, niissä on hyvä pigmentti. Käytän silloin tällöin itseruskettavia jalkoihin ja kasvoille.
    Ihanaa viikonloppua sinulle Maikku <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, just tein smoky eye-meikin Laveran paletilla:) Itseruskettavat on kiva piristys kesäaikaan, jos iho kaipaa päivetystä. Iloa viikkoon Outi ♥

      Poista
  2. Laveralla on ihania tuotteita<3 Toi suihkugeeli tuoksuu ihan taivaallisen hyvältä! Se on kuin tehty kesään :)

    VastaaPoista
  3. En ikinä osta laveraa, mutta juuri heiltä olisi kiva kokeilla tuota ruskettavaa tuotetta joskus! Olen semmonen gradual tannien ystävä ja tuo voisi olla kiva kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kannattaa joskus kokeilla-Lavera on yllättävän ihana ♥

      Poista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥