torstai 31. joulukuuta 2020

Vuoden viimeinen postaus

Täällä paukkuu jo raketit ja ajattelin tulla näin vuoden viimeisenä päivänä kiittämään, että olet 

viihtynyt blogin parissa tänäkin vuonna sekä toivottamaan 

Hyvää Uutta Vuotta 2021 

ja

kertomaan lyhyestä miten blogi jatkaa ensi vuonna.

Nopealla vilkaisulla postaukset ovat tänä vuonna yli 80% kauneusaiheisia ja tämä on käynyt hyvin vaivihkaa. Sama linja tulee jatkumaan ensi vuonnakin.

Instagramissa on sitten enemmän muuta elämää ja halutessasi seurata ketoiluani, sille löytyy oma tili, kuten Lakun touhotuksillekin.

Uutena postaus-sarjana alkoi joulukuussa Pihistä tai panosta-sarja, jossa aina vaihtuva tuotepari, edullinen ja kalliimpi joita olen testaillut ja vertailen postauksessa. Ainakin nyt alkuvuodesta kaikki postaus sarjan tuotteet ovat luonnonkosmetiikkaa.

Kosmetiikkaa käytän edelleen sekaisin, sekä synteettistä että luonnonkosmetiikkaa ja sama linja tulee jatkumaan tulevana vuonnakin. Painopiste on eri tuotteisiin tutustumiselle ja tuotetestailuilla.

Vakkari aiheina jatkaa:

♥ Kuukauden kosmetiikka suosikit

♥ Kuukauden loppuneet kosmetiikkatuotteet

♥ Goodieboxi

♥ Lookfantastic (näillä näkymin huhtikuun loppuun asti)

Mitään ei siis varsinaisesti poistu, mutta painopiste kallistuu entistä enemmän kosmetiikkaan ja kaikkeen  kauneuteen liittyvään.

Onko jotakin mitä sinä kaipaisit? Ehkä jotain tiettyä(jä) tuotteita testiin? 

Kertokaa vapaasti ajatuksia, niin voin hyödyntää ideoita tulevana vuonna postauksissa.

Minut löytää instagramista @maiccug

Lakun tili @allegranden_laku

Ketoilua @maikunketokeittiössä

Niin paljon mahtui taas vuoteen tähän, jota on jäljellä enää ihan vähän.

Sä enkelin siivin Uuteen Vuoteen kulje ja keskiyöllä toivoen silmäsi sulje.

Anna kauniiden toiveiden sua uudelle vuodelle kantaa ja seikkailumielellä katso mitä se sulle antaa.

Maikku

 

5 kommenttia:

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥