perjantai 27. marraskuuta 2020

Zuii voidemainen poskipuna & itseruskettava päivävoide

*tuotteet saatu Ruohonjuuri Kamppi

Luonnonkosmetiikan meikkejä olen käyttänyt suhteellisen vähän jasiksi kiinnosti kovasti tutustua niihin enemmän. Valitsin testiin ZUII:lta voidemaisen poskipunan sekä päivettävän kosteusvoiteen. Voin kertoa jo tässä vaiheessa, että kumpikin on aivan loistaviatuotteita ja  kosteusvoiteesta on tullut ihan luottotuote, jota käytän päivittäin. Tutkitaampa tuotteita tarkemmin.


ZUII itseruskettava kosteusvoide kasvoille


Tämä asteittain ihoa itseruskettava voide on hyvin kevyt ja tuo todella kauniin, kevyen päivetyksen ja hehkua iholle.Saatatte muistaa, että tykkään käyttää päivettäviä kasvovoiteita läpi vuoden ja siksi oli  mahtavaa löytää sellainen myös luonnonkosmetiikasta. Selektiivisellä puolella suosikkini on apteekkikosmetiikka-sarjalla ACO.

Voide sisältää jäkälää, sammalta ja saniaisuutetta, jotka auttavat antamaan iholle pitkää ikää, mutta tärkein ainesosa on keltasoihdukin mehu, jolla on kollageenin tuotantoa lisäävä vaikutus ja samalla se tasoittaa ihoa.
 
Tämän voiteen kanssa ei ole pelkoa että kasvoille jää raitoja tai että rusketuksesta tulee överi. Aivan loistava kosteuttaja ja päivettäjä, jäänee myös yhdeksi luottotuotteekseni.



ZUII Organic Flora Lrème - voidemainen poskipuna &huulipuna 

Sävyssä Ariel

En ole juuri aiemmin käyttänyt voidemaisia poskipunia, joten oli kiva tutustua ylipäätään tuottteeseen ja tämä ZUII:n puna on monikäyttöinen, sillä se sopii myös huulille. Hmmm, miksei siis huulipunakin poskille?

Voidemainen puna ja täyteläinen, kirkas sävy, runsaspigmenttinen ja se levittyy kauniisti iholla.
Voidepunassa on kevyt kukka-ja hedelmäpigmenttikoostumus, jossa keikarinkukkaa, pitavaa, granaattiomenaa, rypäleensiemen -ja karpalouutetta. Lisäksi sheavoita, aloeveraa, jojobaa ja pelargoniaa.

Voidepurkki on äärettömän kaunis ja väri upea, mutta voidetta on pitkillä kynsillä hieman hankala ottaa. Sormenpäillä se onnistuisi paremmin tai vanupuikolla, mutta silloin osa voiteesta menee hukkaan.

Voidepunaa taputellaan poskille punaksi tai sitten sitä voi levittää siveltimellä huulille. Voidepunassa on kosteuttava koostumus ja se levittyy kyllä todella kauniisti poskille. 
 
Sävyjä on viisi, itse testasin hieman koralliin taittavan punan Ariel, mutta myös vaaleanpunainen voisi olla kiva talvi-iholla.





Olipa kiva tutustua sarjan meikkituotteisiin ja kumpainenkin osoittautui vallan mainioiksi.
Päivettävä kasvovoide on jäänyt lähes joka aamuiseksi rutiiniksi ja poskipunaakin taputtelen silloin tällöin, kun kaipaan raikasta, pehmeää sävyä. Se muuten sopii hyvin juuri päivettyneelle iholle, eli nappivalinta tämän kasvovoiteen kanssa.

Käytätkö sä voidemaisia poskipunia? Entä itseruskettavia kasvovoiteita?

Maikku


 

2 kommenttia:

  1. Käytää kumpaakin aina fiiliksen mukaan. Minulla on Body Shopin ruskettavaa kasvovoidetta käytössä. Kesällä tuo voidemainen poskipuna oli enemmän käytössä, se antoi kivaa punerrusta poskille, vaikka iho oli muuten päivettynyt.
    Kaunista viikonloppua sinulle Maikku <3

    VastaaPoista
  2. Joskus testasin Acon päivittävää kasvovoidetta mutta ei ollut lemppari kyllä. Zuiin vartalon päivittävästä ir:stä pidin joten tuokin varmasti hyvä!

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥