torstai 5. marraskuuta 2020

Essenceltä hitti ja huti

Mulla hajosi taannoin pannu aurinkopuuterista ja ajattelin ostaa jonku edullisen tilalle. Essenceltähän se löytyi ja vähän muutakin. Nyt on vain aiempaa hankalampi ostaa meikkejä, sillä en koronan takia halua availla ja nuuskutella tuotteita, kuten normaalisti tekisin ja toisaalta - se onkin aika mahdotonta, koska testereitä ei ole. Pienellä riskillä siis mennään mutta onneksi näissä ei hutikaan edullisten hintojen vuoksi niin kirpaise.

Mulla on omaan käyttöön niin monta palettia, että ostan niitä harvakseltaan ihan jo säilytystilankin vuoksi mutta tää Daily Dose Of Love oli liian ihana, jotta olisin jättänyt sen ostamatta. Paletteja oli kolme erilaista mutta valitsin tän, yllätysyllätys vaaleanpunaista sisältävän, lisäksi nappasin mainitsemani aurinkopuuterin ja timanttitarroja.

Essence //Daily Dose Of Love-paletti

Paletissa on 9 ihastuttavaa ruusuista sävyä. Pigmentti on hyvä ja näillä saa oikein kiva meikin niin arkeen, kuin juhlaan. Pakkaus on muuten tehty 100% kierrätetystä paperista joten ostos on myös ympäristöystävällinen.




Hello Good stuff matte &glow bronzer

Mun odotukset aurinkopuuterille ei suuret ole, kunhan sillä saa kauniin kevyen päivetyksen. 
Tämä toimii kyllä itse sävyn puolesta, mutta - iso mutta- kuvauksessa mainitaan hento kookoksen tuoksu mutta tässä se on aika voimakas ja ei, se ei ole rakastamani kookos vaan jokin todella tunkkainen kookoksen tapainen enkä siksi tästä hirveästi tykkää. Taidan palata takaisin aiempaan Physicials Formulan taivaallisen tuoksuvaan aurinkopuuteriin. Siinä tuoksuu oikeasti kookos.

Joskus tulee tehtyä huteja, enkä olis tätä ostanut jos olisi voinut tuotetta nuuskutella jo kaupassa.






Niin ja timantteja nappasin myös matkaan ja käytinkin näitä Halloween-meikissä. 
Aika hyvin pysyivät ihossa kiinni, vaikken laittanut mitään liimaa.Taidan hankkia näitä lisää, koska tekevät kivan glamour-fiiliksen iltameikkiin.

Sellaiset pikku ostokset. Mitä meikkejä sä oot ostanut viime aikoina? Ootko tehnyt huteja samoista syistä? Entä kokeillut irtotimantteja?

Maikku

4 kommenttia:

  1. Kauniita meikkejä 🤍 Koronan aikana en ole meikkejä ostanut muuta kuin yhden tutun ripsivärin :) Tarratimantteja olen joskus käyttänyt kynsissä :) Mukavia marraskuisia päiviä 🤍

    VastaaPoista
  2. Paletti näyttää ihanalta, mutta en ihmettele, että Bronzer oli pettymys, jotenkin haljun värinen kuvissakin, vaikka väri ei ollut ongelma vaan haju. :D Onneksi Essencen tuotteet eivät ole kalliita, niin ei harmita niin paljoa.

    Mukavaa sunnuntaita Maikku! <3

    VastaaPoista
  3. Kiva tuo luomiväripaletti. Harvoin tulee laitettua luomiväriä arkena ja muutenkin. Ihan kiva lisä olisi kyllä meikkiin. Ripsareita on tullut ostettua muutama tässä lähiaikoina. Essencen valikoima on kyllä kivan edullinen ja sieltä olen ostanut viimeksi huulivoiteen ja kynsiöljyn.

    Irtotimantteja en ole iholle käyttänyt, mutta kynsiin on tullut joskus laitettua. :)

    Mukavaa sunnuntaita sulle Maikku! <3

    VastaaPoista
  4. Viimeksi ostin Essencen mascaran. Sitä ennen ostin yhden Maybellinin mascaran ja oli hutiostos, vaikka lupailtiin ripsiin tuuheutta yms.
    Harmitus tuon aurinkopuuterin kanssa, itselläni on kookokselta tuoksuva Body Shopin aurinkopuuteri käytössä. Ihanaa alkavaa viikkoa sinulle Maikku <3

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥