tiistai 7. heinäkuuta 2020

Maistuisko salmiakki?


Kaupallinen yhteistyö @namitupa kanssa

Makeaa on tarjolla nykyään monenlaista ja päästiin porukalla tutustumaan pieneen
karamellitehtaaseen näiden herkkujen myötä.
Namitupa  on saanut alkunsa Grännalaisen polkagri-leipomon kanssa.
Namitupa valmistaa mm 1800-luvulta peräisin olevalla reseptillä aitoja puna-valkoraitaisia 
Polka-karamelleja mutta nykyään Namitupa on tunnettu myös menestystä niittäneistä salmiakeista sekä Enkelin Eväspussi herkuista ja lahjatuotteista.

Namituvan runkona toimii massasta erottuvat,
perinteisiä arvoja ja käsityöosaamista korostavat tuotteet.

Saimme maisteltavaksi meille ihan uusia salmiakkimakuja:

🍬Passionsalmiakkia
🍬Mangosalmiakkia
🍬Persikkasalmiakkia
🍬Nappisalmikkeja
🍬Tervesalmiakkia
🍬Rakkaussalmiakkia 
🍬Pöyröö salmiakkipulveria



Pöyröö Puluveri salmiakkijauhe on sitä itseään, ihan huikeen hyvää joko ihan lusikallisena nautittuna sellaisenaan tai sitten monikäyttöisesti ja luovasti voi lisäillä 
leivotaan, jätskiin, ruokiin tai vaikka juomiin.

Tämäkin on palkittu Salmiakki Finlandialla v 2012.


Rakkaussalmiakki on hempeästä sydämenmuodostaan
huolimatta tuju, salmiakki jossa on juju. 
Musta salmiakki on salmiakkia jossa on siellä tällä vadelmainen raita. 
Vadelmanpunainen karkki on ylläripylläri samaa salmiakkia, 
vain vaaleanpunaisena ja siinäkin on siellä täällä vadelmaraitoja.Nam.
Tämä on muuten vuoden  2017 Salmiakki Finlandia voittaja.

Pssst.  Rakkaussalmiakki ei sisällä lainkaan verenpainetta nostavaa ja 
raskausaikanakin vältettävää glykyrritsiiniä!!



Nämä erimakuiset salmiakit on pakattu hauskoihin struuttuihin ja 
kaikissa on päällä ihan mielettömän hyvää salmiakkijauhoja. 
Se sulaa samantien suussa ja sitten ilmestyy toinen maku, kuten mango, joka
viipyy suussa salmiakin rinnalla loppuun asti. 
Salmiakin makua olis voinut olla karkeissa vieläkin enemmän mutta hyviä olivat näinkin.







Niinkuin alussa mainitsin, Namituvalla on myös aivan ihanat Enkelin Eväspussin tuotteet, 
joista löytyy tosi kivoja lahjaideoita. 
Kannattaa kurkata tämä Namituvan verkkokauppa.

Sain teille blogini lukijoille alennuskoodin "maiccug", jolla saatte -10% alennuksen kaikista verkkokaupan tuotteista 15.7.2020 asti.

Maistuuko sulle salmiakki? Millainen on lempisalmiakkisi?
Entä onko Enkelin Eväspussit tuotteet tuttuja?

Maikku

15 kommenttia:

  1. Minulla on leivonnassa käytössä tuota pöyröö pulveria ja teen tuosta pulverista aina salmiakkimarenkia.

    VastaaPoista
  2. Enkelin eväspussit on tuttuja huoltoasemilta.Kivoja tuotteita ja tosi kiva yhteistyö..mä voisin myös tehdä vinks ja nam😊❤ Aurinkoisia kesäpäiviä toivottelen, seurailenkin teidän mökkeilyä tuolla instassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä varsin herkullinen yhteistyö :) Aurinkoisia kesäpäiviä myös sinulle ♥

      Poista
  3. Todellakin maistuu salmiakki. Tykkään vahvasta salmiakista ja rakastan salmiakkijauheella päällystettyjä karkkeja. Olipas herkkupostaus <3
    Herkullista iltaa sinulle Maikku <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä maistuis sitten sullekin, sillä etenkin rakkaussalmiakki oli tosi vahvaa salmiakkia! Ihanaa päivää Outi ♥

      Poista
  4. No, todellakin maistuu salmiakki! Enkelin Eväspussit tuotteet ovat jonkin verran entuudestaan tuttuja. Postauksessa oli hienosti esitelty salmiakkituotteita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niihin olen itsekin vuosien varrella törmännyt, niin houkuttelevia ja herkullisia :)
      Kiva että pidit postauksesta ♥

      Poista
  5. Minulle aivan tuntematon firma, siitäkin huolimatta, että salmiakki todellakin maistuu. Ja vielä enemmän miehelleni! Täytyypäs pitää silmät auki, jos vaikka tulisi noita tuotteita jossain vastaan.

    VastaaPoista
  6. Nämä olisi ihan mun miehen juttuja, salmiakki kun on hänen suurta herkkua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä, mun mies rakastaa myös ihan erityisesti salmiakkia!

      Poista
  7. Nyt on pakko poikkeuksellisesti vastata, että ei todellakaan maistu. :D

    Ihanaa viikonlopun odotusta Maikku. <3

    VastaaPoista
  8. Oi että miten ihanat pakkaukset, tosi herkullisen näköisiä. En kyllä ole kauhean salmiakin ystävä, muutama maistuu silloin tällöin mutta ei mitenkään erityisemmin.

    Ihanaa alkavaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
  9. Salmiakkia aakkoset, ne mustat perinteiset ja supersalmiakki sekä ne pienet vinoruutuiset pikkuaskissa olevat, namskis. Niistä minä tykkään ja kovasti!

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥