Siirry pääsisältöön

My Day 004


Ihanaa joulupäivää kaikille ♥

My Day onkin nyt aatonaatolta.

Aamu alkoi taasen joulukalentereiden avaamisella. Look fantastic on ollut kyllä hyvä valinta,
sisältö oli monipuolinen ja kaikki tuotteet olleen ihan uusia tuttavuuksia mulle, kiva päästä
niitä kokeilemaan ja kertomaan teille kokemuksia.


Aamupalan jälkeen lähdettiin vielä kauppaan vaikka suurimmat ostokset olikin tehty.
Olin ajatellut ostavani joulukukat vasta aatonaattona mutta jotenkin valikoima on tylsä ja kun en hyasintteja enää voi tuoksun takia ostaa, valitsin pienen sievän mehikasvin joka oli enemmän
talvinen kuin jouluinen. Ilahduttaa sitten vielä tammikuussakin.
Nuo joulureet alla olevassa kuvassa oli upeita, mutta niille ei olisi ollut sopivaa paikkaa.

Päivän paras hetki: saunassa

Päivän materalismionni; uusi pipo ja lämmin kaulaliina


Kotona kokkailin ja valmistelin aattoa

♥ Tein sienisalaattia
♥ Paistoin seitan-paistin
♥ Paistelin lihapullia
♥ Koristelin jouluhalon, jonka tein toissapäivänä valmiiksi ja pakastin -taas yksi vaihe
helpottamaan valmisteluita
♥Mies laittoi kinkun uuniin ja lupautui kinkkuvahdiksi

Meillä oli tänä vuonna  4 kiloinen kinkku, kun aattona meitä 11 henkeä syömässä.
Osa porukasta kasvis syöjiä tai muuten vain lihaa vältteleviä, siksi tuo seitanpaisti.
Sitä tehtiin jo viime vuonna ja oli tykätty.

Tytär lupasi tehdä jälkkärin joulupöytään, mutta tein silti pienen jouluhalon kun
on kiva että on pari laatua jotain makeaakin. Ei sillä, pipareita ja joulusuklaita kyllä on riittävästi.

Kävin myös itsekseni lenkillä, sillä selkä ollut kipeänä ja jäykkänä, liikkuminen
saa välilevyihinkin liikettä ja ehkä parantaa oloa.
Ainakin raitis pakkasilma ja kauniit maisemat piristivät.
Vaikken talvesta juuri välitä, juuri tälläisistä pakkaspäivistä tykkään ♥

Hassua muuten että monet kesällä syntyneet sanovat että ovat valon lapsia ja siksi nauttivat kesästä ja lmmöstä, mutta vaikka mä oon joulukuussa syntynyt,en ole koskaan oikein nauttinut talvesta.



Oon ihastunut näihin Saarioisen bowleihin, helppo, hyvää ja terveellisempää einesruokaa.
Kannattaa kokeilla. Etenkin pieni mozzarella bowl on ihan superhyvää ♥

Tytötkin sai herkkuja, jouluiset  kanatikut - taisivat olla herkullisia kun hävisivät samantien.
Vaikka me herkuteltiin jouluna, niin tytöt saivat vain pienet maistiaiset kinkusta ja maksalaatikkoa, sillä niillä menee suolaisesta maha helposti sekaisin.






Ilta vierähti saunoessa ja sohvalla loikoillen, näin rentoa aatonattoa en ihan hetkeen muista
olleen. Varmasti se että olen ehtinyt kokata ym pikkuhiljaa pitkin viikkoa, helpotti.

Päivän ajatus: Se on onnellinen, joka ei sure sitä mikä häneltä puuttuu
vaan iloitsee sitä mitä hänellä on

Päivän biisi: Mielenrauhaa, nää sanat ♥


Miten siellä sujui jouluvalmistelut ja aatto, tuliko perinteinen ruoka ja herkkuähky :)

Rauhallista joulupäivää,

Maikku



Kommentit

  1. Sama täällä, en ole talven lapsi vaikka olenkin joulukuussa syntynyt. <3 Ihanaa joulupäivää ihana Maiccu ja selälle paranemisia. <3 Halit. <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Probioottinen ihonhoito

* Yhteistyössä Kauneushoitola Kaunis Elämä Miten ihana olo onkaan kasvohoidon jälkeen, kuin olisi uudesti syntynyt ♥ Teen kyllä kotona itselleni hoitoja, mutta mikään ei voita ammattilaisen hellässä huomassa tehtyä kasvohoitoa laadukkailla tuotteilla. Silloin saa vain nauttia! Kävin toistamiseen Kaunis Elämä - kauneushoitolassa, jossa Tarja teki minulle hemmottelevan probioottisen kasvohoidon ESSE-luonnonkosmetiikkasarjan tuotteilla. Kauneushoitola on Tarjan kauniin kodin yhteydessä Espoon Kuninkaisissa hyvien kulkuyhteyksien varrella. Hoitohuone on erillinen ja asiakas saa rauhassa riisua sillä aikaa kun Tarja tekee valmisteluita. Hoito tehdään asiakkaan niin halutessa lämmitetyllä hoitopedillä joka ainakin minun kipeälle selälle teki vain hyvää, vaikka ensin vähän mietin kuinka pysyn samassa asennossa makaamaan lähes kaksi tuntia. Tarja kyseli kuinka ihoni on voinut ja miten sitä hoidan. Koska testaan paljon kosmetiikkaa, ei ole ollenkaan itsestään selvää että...

Lumene Valo hiustuotteet testissä

Lumenelta ilmestyi taannoin marketteihin hiustenhoitotuotteita ja olen tähän hetkeen malttanut mieleni niihin tutustumisen kanssa, mutta paikallisella Tokmannilla asioidessa päädyin ostamaan Valo-linjan hoitoaineen. Olin aiemmin saanut shampoo & hoitisnäytteet, joten saisin samalla kuvaa shampoon hoitavuudesta kun sarjaan tutustun. Kummassakin tuotteessa on samanlainen raikas sitruunaisen hedelmäinen tuoksu kuin Valo-linjan ihonhoitotuotteissa, tykkään.  Lumene Valo- shampoo ja hoitoaine lupaavat vahvistaa hiuksia ja tuoda kiiltoa. Testerishampoolla pesin hiukset kaksi kertaa. Shampoo vaahtosi todella hyvin ja pesutulos oli varsin onnistunut. Shampoo on kehitetty korjaamaan ja ehkäisemään hiusten katkeilua, samalla se hoitaa hiuksia ja hiuspohjaa. Taikoja tuotteissa tekevät pohjoisen lakka, C-vitamiini ja kasvipohjainen proteiini. Lumene Valo-hoitoaine lupaa myös vahvistaa hiuksia ja tuoda kiiltoa, hoitaa hiuksia ja hiuspohjaa tuoden hiuksille elinvoimaa. Samalla hoitis korj...

Vanhanajan lihapiirakka

Tein Uudeksi Vuodeksi pellillisen vanhanajan lihapiirakkaa ja koska siitä tuli aivan taivaallisen hyvää, jaan ohjeen teillekin. Valmistukseen kannattaa varata tovi, mutta takaan että lihapiirakka on kaiken vaivan arvoinen. Halutessasi voit tehdä pieniäkin piirakoita, jotka voi vaikka uppopaistaa mutta itse tein pellillisen, sillä se oli helpointa. VANHANAJAN LIHAPIIRAKKA Kuori 2,5dl maitoa 25g hiivaa 1 tl suolaa 1 rkl fariinisokeria 7 dl  vehnäjauhoja 100g margariinia Täyte: 500g jauhelihaa sipuli hienonnettuna 5 dl puuroriisiä keitettynä 1 dl kermaa 2 rkl persiljasippua (Tavallinen tai lehtipersilja) 3 keitettyä ja pilkottua kananmunaa  2 tl Maustepippuria Oman maun mukaan voit lisätä muitakin mausteita, itse lisäsin:  Jauhelihaan jauhelihamaustetta 1 rkl, paprikajauhetta 1 tl, sipulijauhetta 1tl Täytteeseen lisäsin vielä: 1 tl sipulijauhetta, 1tl suolaa   OHJE: Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon.  Lisää suola ja fariinisokeri. Alusta jauhot taikinaan. Lisää ...