maanantai 10. joulukuuta 2018

My Day 002



Nyt täytyy kyllä heti alkuun sanoa, että koko viikko on kuin heräisin elokuvasta 
Päiväni Murmelina - niin samanlaisia päivät olivat. 
Olen toista viikkoa ihan kaameessa flunssassa ja päivät ovat olleet lähinnä selviytymistä. 
Toinen viikko alkoi sentäään hitusen parempana,
mutta ohi tämä ei ole vieläkään, joten kotosalla lähinnä touhuttava että olisin jouluksi terve.
Oli suorastaan vaikea valita mistä päivästä kertoisin, kun
kaikki yhtä tylsiä ja samanlaisia.

Teetä - nessuja - glögiä- nessuja-  netlixiä -nessuja -mynthonia- nessuja -inkiväärijuomaa

Aamut alkaneet joka päivä samaan tapaan, avattu tyttöjen kanssa joulukalenterit ja syöty aamupala ♥
Koirien ulkoilutusvuorot ovat vaihtuneet ja olen säästynyt aamulenkeiltä.




♥Päivän ajatus



♥ Päivän ensimmäinen herkkuhetki


♥Päivän toinen ajatus


 ♥ Päivän lounas
 ♥ Ja pelastajat - inkivääri kaikissa muodoissa
♥ Unohtamatta nessuja, niitä meillä onkin nyt kaikkialla



♥ Päivän kirja


♥Päivän biisi


♥ Päivän onnellisuushetki - sohvalla kullan kainalossa  ja koirat kylkiäisinä



Kovin kummoisia ei päivät olen olleet, mutta koska olen muutenkin
 toipilas - saan hyvällä omallatunnolla kerrankin vain olla. 
Joulu tulee joka vuosi, hötkyilen tai en.
Siispä tänäänkin teen vain sen, mikä on välttämätöntä ja sitten juon glögiä, 
luen naistenlehtiä, selailen blogeja ja katson Netlixiä ♥

Mitä kaikkea siellä ollaan puuhailtu tänään?

Maiccu

12 kommenttia:

  1. Toipumista sinne!
    Töistä juuri kotiuduin, vähän söin ja kohta jumppaan!
    Joulua tehdään täälläkin pikkuhiljaa ja yritetään olla hötkyilemättä turhia.
    Leppoisaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Voi kumpa pääsisin itsekin jo jumppaan! Sulla ihan asenne ♥
      Mukavaa päivää :)

      Poista
  2. Paranemisia sinne kovasti täältä<3
    Oonkin katsonut Instastorieseista, että hurjasti on tauti iskenyt. Toivottavasti helpottaa pian<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Ihan pahimmanluokan pöpö kyllä, kyllä se jo helpottanut pahimmasta.
      Onneksi :)

      Poista
  3. Tänään olin ryhmän varhaiskasvatussuunnitelmaa ja lapsen osallisuutta opiskelemassa. 7h piti skarpata! Miksi aina silloin tulee parhaat jutut mieleen kun pitäisi käyttäytyä ammattimaisesti?

    VastaaPoista
  4. Miten kukaan voi saada flunssa-ajan kuulostamaan ja näyttämään noin ihanalta? Sinulla on upea taito löytää ne hienot hetket elämästä, vaikka pää olisi täynnä räkää ja joka paikkaa kolottaisi <3 Ihana Sinä *halitus <3 Parane pian ystäväiseni!

    VastaaPoista
  5. Ihana oot ♥ Se on se peruspositiivisuus ;)
    Kokoajan parempaan päivän, vaikkakin h-i-t-a-a-s-t-i :D Halit ♥

    VastaaPoista
  6. Kyllä on flunssa pöpö puraissut oikein kunnolla siellä!
    Onneksi suklaa on apuna monessa! ;)
    Toipumishalit täältä! <3

    VastaaPoista
  7. Toivottavasti flunssa alkaa jo hellittää. Kyllä sitä välillä pitää levätä ja eihän sitä muuten edes parane. Mukavaa keskiviikkoa <3

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥