keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Fetapinaattipiiras & kuulumisia


Ihan täydellinen herkku illanistujaisiin tai mihin tahansa kissanristiäisiin.
Tällä kertaa siis paistelin fetapinaattipiirakan kirsikkatomaateilla ♥

FETAPINAATTIPIIRAS 

Pohja valmispakaste

Täyte:

♥ 1/2 pkt kuutioitua/murustelua fetaa
♥ pussi pakastepinaattia
♥ muutama kirsikkatomaatti puolitettuna
♥ 1/2 prk creme cuisine sipuli
♥ 1 dl ruokakerma1
♥ 1 dl juustoraastetta

Riko kananmuna ja sekoita siihen
creme cuisine, ruokakerma ja puolet juustoraasteesta.
Levitä pinaatit, tomaatit ja murustele feta
pohjan päälle ja valuta täyte päälle.

Ripottele loput juustoraasteesta päälle.

Paista 200 asteessa 20 min.






Täällä jyllää tosi raju flunssa, jonka rinnalla aiemmat ovat olleet mitättömiä,
Viidettä päivää mennään keittolinjalla, kun ei pysty kunnolla nielemään.
Ollaan miehen kanssa kumpikin oltu ihan petipotilaita.
Enpä muista koska olisin näin kipeä ollut, kurkku todella kipeä,
kuumetta, aivan tukossa, yskittää ja mitä näitä oireita nyt onkaan.

Jopa mies,joka ei ole koskaan kipeä, on sairastunut ihan kunnolla ja hänellähän
 tää alkoi jo viikko sitten.
Teinit toistaiseksi terveinä. Huoh.
Onneksi leikkaushaava on parantunut hyvin ja tikit poistetaan perjantaina.
Ei se yskiminen silti selälle hyvää tee, mutta minkäs teet.

Silti  päätin huomiseen sapuskaan panostaa ja tein jopa 
kakun huomiseksi, koska Itsenäisyyspäivä ♥
Jos en voinniltani kykene huomenna kokkaamaan, sitten tilataan pizzaa
mutta ompahan ainakin tuo kakku:D

Millaisia suunnitelmia siellä on huomiselle?

Ihanaa itsenäisyyspäivän aattoa ja leppoisia vapaita ♥

Maiccu

16 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää! Toipumisia sinne ja hyvää huomista itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
  2. Oi oi te ootte siinä samassa taudissa mikä minullakin oli! En ikinä ole ollut niin kipeä. Toipumista sinne ja hyvää itsenäisyyspäivää💙

    VastaaPoista
  3. Oi, mitä herkkua! Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
  4. Voi hitsit, se flunssa sitten iski kunnolla päälle. Toivottavasti nyt jättäisi käynnin lyhyeen. Minulla kesti pari viikkoa, nyt voin jo sanoa, että happi kiertää normaalisti, vaikka välillä kurkkua vähän kutitteleekin. Huomenna mennään konserttiin, mutta muuten ollaan kotosalla vaan.
    Paranemista ja voimahaleja! Hyvää itsenäisyyspäivää sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, siksi näitä teidän ihania kommenttej jaksan vasta nyt kommentoida. Loppuviikko meni ihan maatessa. Toinen viikko nyt alkanut, vähän parempi olo onneksi tänään.Konsertit ovat kivoja, mukavaa viikonloppua ♥

      Poista
  5. Herkullinen piirakka! Feta-pinaatti on hyvä yhdistelmä.
    Samoin sinullekin kiitos!

    VastaaPoista
  6. Kyllä maistuisi! Nam!
    Hyvää itsenäisyyspäivää!🇫🇮

    VastaaPoista
  7. Voi ei, paranemisia sinne hurjasti ja hyvää itsenäisyyspäivää 💖💖

    VastaaPoista
  8. Näyttää hyvältä!
    Pikaista paranemista! ❤️
    Hyvää itsenäisyyspäivää! 🇫🇮

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥