perjantai 10. maaliskuuta 2017

TALIKA Lipocils ja Helein biotin+



Multa on toivottu postausta Talikan tuotteista ja tässä se vihdoinkin tulee :)

Mulla on ollut yhtäjaksoisesti vajaat pari vuotta ripsien pidennykset, siis volyymit ja kun viimein löysin tasalaatua tekevän tekijän - en ole malttanut olla huollattamatta vaikka ripsien olisi mielestäni jos hyvä levätä ilman pidennyksiä.

Vaikka osa sanoo ettei pidennykset kuluta omaa ripseä, olen eri mieltä ja ihan omakohtaista kokemustakin. Mulla aina ollut pitkät ja kaarevat ripset.
 Uudet ripset jotka puskevat volyymien jäljiltä, ovat lyhyitä ja yllätyksekseni suoria, ei kaartuvia. Mutta onhan pidennykset tietty rasitus omille ripsille jotka ovat suhteellisen hennot ja joutuvat kannattelemaan liimaa sekä ripsitupsua.

Oon käyttänyt jo vuoden Talikan Lipocils Expressiä  ja kun se alkoi loppua, oli haettava uusi tuote. Samaa ei enää Sokoksen Emonationissa ollut joten otin tilalle Lipocils Eyeslass growth gelin.

Mutta ensin lyhyesti mitä Lipocils Express lupaa:

Lipocils Expert jota olen tähän asti käyttänyt, on alkuperäisen Lipocilsin täydennetty versio, joka paitsi kasvattaa ja tuuheuttaa ripsiä, antaa myös taivutusta ja sävyä. 1) Tuuheammat ja pidemmät silmäripset. Lipocils Expertissä on käytetty pohjana legendaarista LIPOCILS® -yhdistettä (12 kasviuutetta), joka ravitsee ripsen juuressa. Uuteen koostumukseen on lisätty anti-age-vaikutus: ravitsevat ja suojaavat peptidit, apinanleipäpuu- ja pomeranssiuute, jotka vahvistavat ripsen kiinnitystä. 2) Ripsien luonnollinen väri syvenee ja pigmentointi lisääntyy. 
Toiminnan taustalla on perinteisen Ayurvedic-lääketieteessä käytetyn Coleus forskohlii -kasvin uute, joka käynnistää hidastuneen melanogeneesin uudelleen ja saa aikaan luonnollisen ripsien sävyttymisen. 3) Taivuttaa. Polymeerit ja silkkiproteiinit saavat ripset kaareutumaan. Ripset myös saavat kiiltoa, silkkisyyttä ja joustavuutta.

Oon käyttänyt Experttiä aamuin illoin,  levittänyt ripsen tyveen sieniapplikaattorilla ja harjannut lopuksi aine koko ripsen pituuteen.Plussaa on ollut että tää sopii myös ripsipidennysten kanssa.

INCI-luettelo on seuraava:
Water, Carbomer, Lecithin, Hypericum extract, Apple extract, Witch Hazel Extract, Horse Chestnut Extract, Nettle Extract, Lactic acid, Allantoin, Sodium Lactate, Phenoxyethanol, Methylparaben, Ethylparaben, Propylparaben, Butylparaben


Pitikö lupauksensa: Olen päivittäin käyttänyt tuotetta lähes poikkeuksetta joka ilta enkä enää osaa sanoa onko siitä ollut apua, mutta niin hennot ja lyhyet omat ripset välillä huoltojen välissä ovat, että en uskaltaisi enää ilmankaan olla sillä jos tämä on tulos ripsiä hoitaessa, mtä se olisi ilman?!



TALIKA eyelash growth gel

Tämä eyelas growth gel taitaa olla uusin tuote sillä siitä ei löytynyt juuri mitään suomeksi, oletan kuitenkin olevan vastaava tuote ilman sieniaplikaatiota mutta hinta oli kuitenkin sama eli n.40€.

Nyt katsotaan mihin tästä on ja kuinka omat ripset vahvistuvat. Pidennyksistä pidän varmasti jossain vaiheessa taukoa, ehkä jo seuraava huolto jää väliin mutta ehkä jo kesäksi uudestaan. 

Jos kiinnostusta ripsipidennyksiin löytyy, saatan postata aiheesta enemmänkin??Kommenttikenttään voi jättää toiveita, ihan muistakin postausaiheista jos niitä on!





Oon tässä myös syönyt Helein Biotin+ kuukauden verran ja odottelen sen vaikutusta.  Sain purkin helmikuun Bette boxista, voit kurkata täältä .

Kyllä mä uskon että tästä jotakin hyötyä on, sillä hiukset voi hyvin ja omat kynnetkin ovat vahvat geelilakkauksen alla. Itseasiassa ajattelin nekin kasvattaa omiksi koska olen geelannut kynsiäkin jo vuosia. Ihan oman kynnen vahvistukseksi mutta jospa ne olisi tuolla alla vahvistuneet niin ettei enää tarviskaan.


Helein Biotin+ sisältää monipuolisen koostumuksen ravintoaineita hiusten ja kynsien hyvinvointiin. Se sisältää runsaasti biotiinia, kysteiiniä, sinkkiä ja C-vitamiinia.
  • Biotiini ylläpitää ihon ja hiusten hyvinvointia. Biotiini nopeuttaa ja lisää keratiinin muodostumista, vaikka biotiinista ei varsinaisesti olisi puutetta.
  • Keratiini on hiuksissa ja muissa karvoissa (silmäripset, kulmakarvat) ja kynsissä esiintyvä vahva proteiini. Keratiinin rakenteelle on tyypillistä rikkipitoiset kysteiini-aminohapot.
  • Sinkki edistää normaalia proteiinisynteesiä ja osallistuu mm. keratiinin muodostukseen.
  • C-vitamiini toimii antioksidanttina.
Onko sulla kokemusta ripsienpidennyksistä tai ripsiseerumista/hoitotuotteista? Entä syötkö jotain lisäravinteita?

Mä jaan teille kokemuksia näistä tuotteista jossain vaiheessa kun on enemmän kokemuspohjaa :)

Maiccu

10 kommenttia:

  1. Biotiniista ei ole muuta kokemusta kuin että huonokavioisille hevosille sitä syötetään, ja niillä se toimii :) Kynnet ja kaviothan ovat samankailtaista sarveisainetta, joten toimii varmasti ihmisilläkin. Itselläni on monenmoista lisäravinnepurnukkaa käytössä, D-vitamiinia menee 100 mikrogrammaa päivittäin talvikaudella, nivelten hyvinvointiin syön glukosamiinia ja MSM:ää, magnesiumia menee myös sillä urheillessa hikoilen paljon. Koska olen kasvissyöjä ja B-vitamiinin saanti jää heikoksi, napsin senkin purkista ja sen aloitettuani ennen alhainen hemoglobiinini nousi kohisten. Sairastettuani neljä keuhkoputkentulehdusta vuoden sisään lisäsin päivittäin napsittaviin myös sinkin ja maitohappobakteerit, ja sen jälkeen ei ole ollut yhden yhtä flunssaa, saati sitten keuhkoputkentulehdusta. Yhden influenssan olen kyllä näistä huolimatta sairastanut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon koiralle syöttänyt biotiinia jo reilu vuoden, lähinnä karvan ja ihon takia 😊Aila hyvin oot selvinnyt flunssakausista👌Mäkin popsin Multivitaa ja magnesiumia, sinkkiä silloin kun muistan 😃

      Poista
  2. Mielenkiintoinen postaus! Mulla ei ole kokemusta noista ripsiä vahvistavista tuotteista, mutta kiinnostaa kovasti. Itse käytän MSM-jauhetta, D-vitamiinia, C-vitamiinia, sinkkiä ja magnesiumia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä haluisin löytää sellaisen varmasti tehokkaan mutta ehkei sellaista ole, pitää vaan luottaa aikaa ja yhteisvaikutukseen😄Msm-jauhetta oon miettinyt, täytyykin tutkia mitä se pitkään sisällään.

      Poista
  3. Mulla ei ole kokemusta ripsiseerumista, vaikka sellaisen olen hankkinut jo kauan sitten. Jostain syystä jäänyt laatikkoon. Itsekin laitatan silloin tällöin ripsenpidennykset ja kyllä ne vaan on niin ihanat ja huolettomat. Totta on, että aina niiden jälkeen omat ripset ovat todella huonossa kunnossa ja lyhyet. Mukavaa viikonloppua ja myöhästyneet naistenpäiväonnittelut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ota ihmeessä käyttöön, niilläkin taitaa olla säilyvyysaika😊Mä laitan joka ilta samalla kun rasvaan kasvot.Kiitos, samoin sinulle ❣

      Poista
  4. Mulla oli juuri tällä viikolla mietinnässä ostaa jonkinlainen ripsiseerumi, kun tuntuu, että ripset eivät ole enää samanlaiset kuin ennen. Samoin mun kynnet eivät juurikaan olet vahvat. Tuntuvat katkeilevan koko ajan. Voi olla, että joutuu huomenna ostamaan Biotiniä. Lisäravinteina käytän D-vitamiinia sekä magnesiuimia (tai siis aina silloin kun muistan ne ottaa) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ollut parikin eri ja niiden jälkeen ormsästin tän Talikan.Kalliit seerumista ei olleet minusta sen kummempia vaikka lupaukset oli huimia 😶Biotiini tekee kyllä hyvää kyydillä, pitää vaan useampi viikko syödä ennenkuin vaikutukset huomaa.

      Poista
  5. Mun oli pakko luopua mun voluumeista jo ekan huollon jälkeen. Toinen silmä reakoi niihin koko ajan, luomi oli kipeä ja turvoksissa. Nyt mulla on jäljellä pienet, säälittävät tyngät joihin ei saa edes ripsiväriä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei :/ Onkohan se liima joka allergisoi?!mMlla ei oo koskaan reagoinut kummemmin, vähän vuotanut ehkä jos ollut eri liima mutta ei onneks muuta. Tiedän tuon tunteen kun ripset lyhyet, onneksi ne kasvaa!!

      Poista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä -kiitos kun kommentoit ♥

Facessa