keskiviikko 23. syyskuuta 2020

Meikkitestailua Boholla

Ajattelin tulla tännekin kertomaan Bohon tuotteista joita pääsin testaamaan. 
Boho on ranskalainen Green Make Up-värikosmetiikkasarja, jonka
kaikki tuotteet ovat korkealaatuisia, omalla tunnistettavalla tavallaan värikkäitä ja 
ennenkaikkea ekologisia. Tuotteissa on käytetty mm paljon luomu raaka-aineita.
Sen lisäksi, että tuotteet ovat eettisiä ja ekologisia, ne ovat myös kohtuuhintaisia!

Sain testiin toivomani Boho Primer meikinpohjustus
voiteen, jolla saa iholle kauniin, tasaisen mattapinnan ja samalla se tasoittaa ihon sävyä.

Mulle primer on yksi meikkauksen kulmakivi, sillä kesä aikaan en ole aina laittanut iholle muuta kuin
voiteet, primerin ja poskipäillepunaa ja/tai hihgliteria. Eikä tarviikaan, jos iho voi hyvin. 
Sitä voi vain korostaa oikeanlaisilla tuotteilla.

Primeristä jää iholle näkymätön pinta ja meikki on pysynyt hyvin paikallaan koko päivän.
 
Bohon primer sopii kaikille ihotyypeille ja -sävyille mutta on erinomaisen hyvä mun rasvoittuvaisuuteen taipuvalle iholle, jolla meikki ei aina tunnu muuten pysyvän.
 Primerin avulla meikki ei myöskään kerry mun juonteisiin 
vaan pysyy paikallaan mikä on aika tärkeää.
Koostumus on ihanan kevyt, lähes silkinpehmeä.
 
Primer sisältää kosteuttavaa luomu sheavoita, jojobaöljyä sekä antioksidanttista karpalomehua.
 
Primer suorastaan hellii mun ikääntyvää ihoa🌿
Se on myös todella riittoisaa, tätä riittää pieni nokare.
 



Toinen tuote , jota olen nyt testannut on Bohon poskipuna sävyssä 07 peach.
Poskipunan sävyn valinta on aina hieman haasteellista, se mikä kädellä näyttää hyvältä- ei sitä ole välttämättä poskille mutta tää oli nappivalinta.

Olen vähän vältellyt yhtäään oranssiin taipuvia punia enkä kyllä yhtään ymmärrä miksi, sillä
tämä näyttää poskilla oikein kivalle. Tämä persikkainen sävy tuo kauniisti lämpöä ja sävy on hyvin luonnollinen.

 Bohon puuterimaiset poskipunat ovat todella pigmenttisiä ja pienikin määrä riittää.








Jos olet haaveillut Bohon tuotteiden hankkimisesta, nyt saat  4organicstore :sta alennuskoodilla
MAIKKUBOHO20 -20% Bohon tuotteista
lauantaihin 26.9.2020 asti ja tänään Instagram-tililläni käynnistyi arvonta, jossa
yksi onnekas voittaa valitsemansa Bohon meikkituotteen.
Kannattaa käydä osallistumassa täällä KLIK.

Onko Boho sulle tuttu sarja?
Millainen on sun lemppari primer?

Maikku

6 kommenttia:

  1. Minä käytän sellaista primer suihketta, jos nyt satun mitään primeria edes laittamaan :) Olen niin huono näissä meikkijutuissa :)
    Ihanalta näytät kuvassa, kaunis ja kuulas meikki sinulla <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin olen kokeillut, mutta suihkeella en saa samanlaista tasaista pintaa kuin tavallisella. Näitä makuasioita :)
      Kiitos, minähän en kunnon meikkikuvia osaa ottaa mutta aina silloin tällöin koitan jotakin ottaa ja tänne laittaa.

      Ihanaa viikonloppua Outi ♥

      Poista
  2. Boho on tuttu sarja, itselläni on mm huulipuna ja joitakin luomivärejä. Tällä hetkellä suosikkiprimerini on byRailin, sillä se antaa myös kosteutta ja meikkivoide levittyy ihanasti siihen päälle.
    Mukavaa viikkoa sinulle Maikku <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota byRailia on kovasti kehuttu, täytyy ehkä minunkin se testata jossain vaiheessa.
      leppoisaa viikonloppua Maarit ♥

      Poista
  3. Ei ole tuttu tuo Boho sarja,mutta tuo primer kuullostaa kyllä hyvälle.
    Kaunis sinä! <3

    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥
      Olen kyllä tykännyt, käyttänyt joka päivä enkä ole vielä mitään vikaa löytänyt :)
      Leppoisaa viikonloppua Sari ♥

      Poista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥