maanantai 13. huhtikuuta 2020

Maaliskuun loppuneet kosmetiikkatuotteet


Nyt kun maaliskuu oli lähes täysin kotoilua, tuli kosmetiikkaakin käytettyä vähän eri tavoin kuin normaalisti. Ihoa ja hiuksia hoidin ehkä jopa tavanomaista enemmän, mutta meikkiä käytin hyvin vähän. Se näkyy myös kuukauden loppuneisssa, eli loppuneita meikkejä ei näy.

*merkityt tuotteet saatu


Kasvojen hoito - kasvovedet



Naobay kasvovesi oli aika pettymys, sillä upean ulkoasun sisällä oli aika tylsä ja erikoisen hajuinen kasvovesi. Tuoksu oli mun makuun aivan liian voimakas ja yrttinen, oli oikeastaan jopa vaikeuksia saada tuote kokonaan käytettyä mikä on harvinaista.1/5

*BTB13 misellivesi taasen oli ihastuttava yllättäjä, jota olisin voinut käyttää isommankin pullon. Misellivedestä onkin oma postaus täällä, vahva suositus 5/5.

Context kasvovesi oli pieni näytepullo, muistaakseni Lookfantasticin boxista saatu ja ihan toimiva tuote, mutta tämä oli ehkä aavistuksen liian tuoksu kasvovesi mulle vaikka tuoksu hyvä olikin 3/5.


Seerumit


Ziaja goat`s milk serum oli valtavan riittoisa puteli, jota käytin pääasiassa kaulan ja delteen alueella samaan aikaan kun testailin näitä kahta muuta. Ei sillä, olen tätä käyttänyt kasvoillakin mutta aavistuksen liikaa on tässäkin tuoksua ja koska tuote oli seerumiksi iso niin sain sen nopeammin tällä tavalla loppumaan 3/5.

*Flow hyaluron & probiotin seerumia en voi kyllin hehkuttaa, sillä tämä on yksi parhaimpia seerumeita mitä olen koskaan käyttänyt. Iho suorastaan rakasti tätä ja se oli niin hoidetun oloinen koko sen ajan, kun seerumia käytin. Tämä jätti lähtemättömn vaikutuksen ja tulee jäämään mun vakituiseen käyttöön 5/5.

Ecooking seerumi sattui loppumaan myös saman kuukauden aikana. Käytin tätä samaan aikaan, kun testasin sarjan muita tuotteita ja  tykkäsin tästäkin,, Seerumi imeytyi hyvin iholle ja oli hajuton, mistä plussaa 4/5.



Täsmätuotteet epäpuhtauksille



Spot stick tea tree oil oli teinin käytössä ja ilmeisen toimiva tuote, sillä se kuivatti finnit heti alkuunsa 5/5.

*Simple spot zapper tei ole yhtä tehokas kuin tuo ylempi. Kokeilin tätä itsekin, mutta en huomannut juuri mitään vaikutusta 2/5.

 


Muut kasvojenhoitotuotteet


*Laveran yksittäispakatut ampullit ovat ihan mielettömiä! Näitä olen käyttänyt jo pari pakettia ja ovat yksi parhaita ihonhoitotuotteita, joita olen kokeillut. Ihan välitön freesaus kasvoille.5/5.

Yves Rocher mansikanmakuinen huulirasva on pyörinyt beuatyboksissa jo pitkään ja tuoksu alkoi jo olemaan aika tunkkainen, liekö vanhentunut sillä edellisestä YR:n tilauksesta on jo muutama vuosi 2/5.

Veet vahaliuskat kasvoille oli ihan turha ostos. En tiedä miten näillä saa karvoja mistään poistettua, sillä mulla vain iho ärtyy näiden käytöstä mutta karvaakaan ne ei poista 1/5.


Suihkusaippuat ja vaahdot


Gunry mandarin blossom suihkusaippua oli todella riittoisa ja aika neutraalin mandariin tuoksuinen suihkusaippua joka sopi koko perheelle 4/5.

*Nurme sweet orange suihkugeeli sisälsi appelsiinia ja pomeranssia, mikä teki tuoksusta aika voimakkaan mausteisen ja lopulta tämän käyttikin mies loppuun. Tuotteessa itsessään ei mitään vikaa, mutta tuoksuasioista ei voi kiistellä 3/5.

Molton Brown pink pepper tuoksui patsulille, inkiväärille ja roseepippurille ja onkin yksi parhaita tuoksuja merkiltä jota olen kokeillut. Tykkään myös suihkugeelin koostumuksesta 3/5.

*Soaphorian suklaataivas ja Onni suihkuvaahdot olivat syötävän ihania ja voisin peseytyä suklaataivaassa vaikka joka ilta 5/5.

Isana suihkuvaahto tuoksui miedosta omenenkukilta ja käytin sitä pääasiassa sheivaukseen, 
johon se soveltui ihan hyvin 3/5.


Vartalovoiteet


*Nurme sea buckthorn + orange body lotion oli ihanana  hedelmäinen ja samaan aikaan raikas, tykkäsin niin että lotrasin pullon pikavauhtia 4/5.

*Soaphoria suklaataivas vartalosouffea olisin voinut käyttää enemmänkin, sillä tää tuoksu on jotain ihanaa ja koostumus myös, kuin suklaamoussea 5/5.

The Body Shop päärynä vartalojugurtti o, nam 5/5.li joulunajan kausituoksu ja kuten tiedätte, rakastan vartalojugurtteja eikätämä ollut poikkeus. Geelimäinen koostumus imeytyy iholle samantien ja tuoksu oli makea päärynä

Dove derma spa päivettävä vartalovoide on mun vakkarituote kesät talvet. Sekoitan tätä aina vähän muihin tuoksuviin voiteisiin, saan siis samalla vähän päivetystä 5/5.



Hiustenhoito



Sante  family shampoo on nimensä mukaan koko perheen shampoo, eikä sillä pesu oikein tuntunut riittävän mun  kuiville, mutta helposti rasvoittuville hiuksille. Teinit kyllä tykkäs 3/5.

Grow Gorgeous hoitava hiusmaski oli pettymys, sillä se ei kyllä ollut ollenkaan niin hoitava ja kosteuttava kun odotin 2/5.

Herbal Eccences argan oil  morocco shampoo ja hoitoaine yllättivät ihanasti sekä tuoksullaan, että tehollaan. Tämä setti tulee olemaan jatkossakin mun hiustenhoito repeltuaalissa, edullista ja toimivaa markettikosmetiikkaa 4/5.

*HairLust hair growth & protection hiusmaskista oli selvästi apua kuiville hiuksille ja voisin tätä käyttää vaikka säännöllisesti 4/5.


Hiustuotteet


Batiste blush kuivashampoo on vakiotuote ja tykkään tämän riittoisuudesta, sekä siitä että kuvashampoolla saa pidennettyä psuväliä ja peitettyä tyvikasvua.

Batiste clean & classic original kuivashampoo on yksi sarjan suosikkituoksu 5/5.

Schwarzkopf beology hiuksiin jätettävä hoitoaine toimii loistavasti ja tuoksu on ihana 5/5.


Käsienhoito


Yves Rocher kuorintageeli On kestänyt mulla varmaan 2 vuotta ja se kuori kädet hellävaraisesti 3/5.

Ziaja Goat`s Milk käsi ja kynsinauhavoide on ollut kovassa käytössä nyt korona-aikana ja tykkään Ziajan tuoksuista tuotteissa. Tämä myöös imeytyi hyvin, mikä käsivoiteissa on tärkeää 4/5.

Natura Siberica käsivoide oli kiva käyttää, kun se imeytyi hyvin mutta ei jättänyt käsiä rasvaisen tuntuisiksi 4/5.

Cien käsivoide tuoksussa kirsikankukka, oli aavistuksen liian voimakas tuoksuinen vaikka käsivoiteena ihan jees 3/5.

TonyMoly banaanintuoksuinen käsivoide kesti myös pienen ikuisuuden. Tykkäsin tuoksusta mutta tätä on koostumukseltaan vähän paksuhkoa, tykkään helpommin levittyvästi voiteesta 3/5.

Naamiot & näytteet


It`s Skin blueberry vitality & moisture kangasnaamiosta kirjoittelein jo täällä, tykkäsin 3/5.

Honey essence kangasnaamio oli aika perus, tuoksui hyvältä 3/5-

Diademine hydralist naamio oli levitettävä voidemainen naamio, josta ei jäänyt oikein mitään mielikuvia. Ilmeisen tylsä 1/5.

Sephora HYA voide, joka kosteuttaa ja tuo hehkua. Ihan jees 3/5.

*Ecooking peel mask oli todella tehokasta tavaraa ja voisin käyttää toistekin. Kuori tosi tehokkaasti ihon, menisi jatkoon 4/5.



Delia coloring shampoo sävyssä silver blonde oli heräteostos, jolla ajattelin saavani pois keltaisuutta hiuksissa mutta tämä nappasi vain jo valmiiksi vaaleisiin osioihin eikä keltaisuudelle tapahtunut mitään 1/5.

*Naturel aromatherapy Mud mask on kevyesti tuoksuva levitettävä naamio, ihan ajoi asiansa 3/.

*Naturel Aloe Vera kangasnaamio toimi ihan hyvin, tuoksu mieto ja kosteutti kivasti 3/5.

Essential peel off naamiot ovat mulla täällä kuukaudesta toiseen. Perusteelliseen ihonpuhdistukseen tosi kätevä tuote 4/5.



Siinäpä oli taas monenlaista, löytyikö tuttuja tai kiinnostavia tuotteita?
Kuinka moni teistä on kokeillut vahaa karvojen poistoon kasvoilla?

Maikku

24 kommenttia:

  1. Ihana kasa loppuneita taas kerran! Laveran ampullit on jotain niin ihanaa. En vieläkään meinaa uskoa millaisen muutoksen ne omassa ihossani saivat aikaan, kun ampulleja testasin :D Ziajan vuohenmaitosarjan käsivoide on mulla tällä hetkellä käytössä taas pitkästä aikaa ja ai että miten ihanan pehmeiksi se jättää kädet<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin, nyt ne on loppu ja pitäis päästä Sokokselle ostoksille:) Ne olivat kyllä jotain ihanaa!
      Ziajan vuodenmaitolinja on kyllä kiva ♥

      Poista
  2. Mä oon onnistuneesti käyttäny noita Veetin naamakarvanpoistajia :D Kylläkin aina käytön jälkeen varsinkin leukaperät on ärtyneet ja punakat, joten oon siirtyny skalpeeraamaan karvat veitsellä. Kaikkea kivaa alkaneelle viikolle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeesti, sun pitää tehdä siitä poitamisesta IG video, sillä mä saan vaan naaman punaiseksi:/ Mukavaa viikonloppua ♥

      Poista
  3. Kiitos vinkkauksesta spot stick tea tree oil suhteen, täytyykin testata jospa siitä olisi itselleni apua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on uuden hankinta edessä, sillä tänä aamuna oli 2 iso näppyä ja aine loppu:/

      Poista
  4. Minulle ei nuo veet tuotteet sovi ollenkaan. Ei lähde karvat, mutta saan ne kyllä kihartumaan näillä :)
    Naamioita oli taas ihana paljon <3 Mukavaa maanantaita Maikku <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, hauska ilmiö :) Mä olen kokeillut monta eri Veet:n tuotetta, mutten osaa joko käyttää niitä tai sitten ne ei vaan toimi mulla.
      Naamioita on aina joo, ne on kyllä niin kivoja :)

      Aurinkoista viikonloppua ♥

      Poista
  5. Olipa hyvä määrä loppuneita! :) Tuota Ziajan vuohenmaitokäsivoidetta täytyy jossain kohtaa testailla. Nyt mulla on käytössä heidän oliivisarjan käsivoide ja tykkään tosi paljon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon tykännyt juuri tuosta vuohenmaitolinjasta ♥ On kyllä hyvä hinta-laatusuhde!
      Ihanaa viikkistä ♥

      Poista
  6. Voi juku kuinka paljon! Batiste löytyy itseltäni ja on ehdoton luottotuote. Veetin kasvoille tarkoitettuja vahaliuskoja oon joskus käyttänyt. Myöskin olen leikannut niistä isoista liuskoista kasvoille sopivan kokoisia kappaleita. Tästä tulikin mieleen, että tarvisi hankkia jotain, että saan kulmakarvojen välin siistittyä helposti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt oli taas joo vaikka mitä:) Batiste on ihan ehdoton! Mä on ottanut käyttöön veitsen, jolla käyn haituvat läpi, ei noi Veetit toimi mulla.

      Poista
  7. En ole kokeillut vahaa kasvoille, mä mieluummin sheivaan. :D ecookingin tuotteet on ihania. Niillä on yksi parhaimmista kemikaalisista kuorinnoista, mitä markkinoilla on. :) Samoin A-vitamiinikapselit on loistavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu nykyisin! Ecookingin kuorinta oli kyllä tehokas, hankintalistalla kunhan muut loppuvat.

      Poista
  8. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi...Puhelimella kirjoitin niin lähti kesken lauseen:) mutta siis olin kommentoimassa että voi mikä määrä kaikkea:) Itse en ole koskaan kokeillu vahaa kasvoihin..Mukavaa alkanutta viikkoa♥

      Poista
    2. Mulle sattuu näitä kännykkä kirjoitusvirheitä myös :) Oli kyllä kertynyt taas kaikkea, jotka loppuivat mutta nyt näyttää että tässä kuussa ei juuri mitään lopukaan.

      Kivaa viikonloppua ♥

      Poista
  9. Hurjasti kaikkea kivaa ja tuo BTB13 Micellar on ihana ja Batiste best mm. Body Shop tietty ihana ja vaikka mitä siellä.

    Sydämellistä keskiviikkoa Maikku. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuttuja juttuja jotka loppuneissa kuukaudesta toiseen :D
      Rentouttavaa viikonloppua Tiia ♥

      Poista
  10. Noita Laveran ampulleja täytyykin kokeilla.
    Kiitos vinkistä! :)
    Kiva lukea kokemuksiasi eri tuotteita!

    Kivaa loppuviikkoa sulle Maikku! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on jotain Ihanaa ♥ Kiva kuulla, että näitä jaksat lukea ♥
      Iloa viikonloppuun :)

      Poista
  11. Beology hiusseerumi täälläkin testattu ja toppen!

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥

Dr.Hausckan tuotteita testissä

*Tuotteet saatu Ruohonjuuri Dr-Hauschka on sarja, josta olen lukenut ja kuullut paljon, mutta en ole tätä ennen onnistunut edes testaamaan y...